.

.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muovi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muovi. Näytä kaikki tekstit

26.9.2024

Norjan kauneimmalla rannalla

 

Ja kyllä se vaikuttava olikin! Voin kuvitella miten hienoa täällä on katsella talvista tähtitaivasta ja revontulia! Ja rantahan on alati muuttuva ja siksikin hyvin kiinnostava.


Meren kasvit on hassuja ja kiehtovia. Mietin, että voisikohan näitä levälajeja syödä.


Tuolla kaukaisuudessa oikealla häämöttää Vardö ja Vadsö.


Jos asuisin tässä vieressä, tekisin varmaan jotain hölmöjä tilataideteoksia näistä rihmoista ja levistä.


Ja yhtäkkiä vain muutamassa kivessä näkyy pieniä simpukoita… tai jotain.


Ja kiehtovia hiekan monenlaisia värisävyjä.


Merisiilit! Mikä ihana violetti väri ja hassu pikkusammal joidenkin pinnassa.


Lapsena keräsin näitä jäämeren rannasta, mutta silloin ne olivat vain valkoisia onttoja kuoria.


Nämä pikkuruiset olivat kuitenkin painavia, eivät onttoja. Piikittömiä kuitenkin.


Hauskoja kaaria ja väriviiruja oli rannalla paljon.


Kallioiden viirut komppaa myös veden viiruja taustalla.


Löysin myös pikkuriikkisen meritähden!


Ja jonkun minkä lie simpun! Joka ei reagoinut, vaikka yritin töniä sitä kohti vettä.


Ja tässä lienee levän varsi ja juurimöykky tai sitten ei.


Rannalla oli myös kuin pakasta vedetty kenkä. Olisin voinut ottaa käyttöön, jos niitä olisi löytynyt kaksi.


Ja sitten tietysti sain sätkyn sen kaiken muovin takia! Keräsin nämä suht pieneltä alueelta vartissa. Nämä ei siis ole turistien heittämää roskaa, vaan meren tuomaa.


2.9.2024

Pullonkorkkiuudistus

 

Mitäpäs mieltä olette tästä pullonkorkkiuudistuksesta? Tai oikeamminhan se on muovikorkkidirektiivi, josta on kyse. Ymmärrän, että syynä on muovikauhu, kun meret täyttyy muovista ja juomavedessä ja ilmassakin on nanomuovia. Ihmisen aivoista, verenkierrosta, istukoista ym on löydetty muovia huolestuttavan paljon. No mitä sitten? Muovi vaikuttaa ihmisten ja eläinten hormonitoimintaan ja sitä kautta aiheuttaa esim lisääntymishäiriöitä ja kehityshäiriöitä. Muovi on siis hormonihäiritsijä. Ja muovin hajoaminen luonnossa kestää satoja, pahimmillaan tuhat vuotta, jona aikana se koko ajan häiritsee jokaisen sukupolven lisääntymistä (niin ihmisten kuin eläintenkin) ja aiheuttaa kehityshäiriöitä. Tuhat vuotta! Se tekee laskennallisesti (nykymittarilla) noin 33 sukupolvea! 1500-luvun Nuijasodasta ja sen johtajasta, Jaakko Ilkasta on 15 sukupolvea minuun. Viikingeistä on suunnilleen se tuhat vuotta. Kuvittele, että joka ikinen polvi viikinkien jälkeensä olisi kärsinyt jostain heidän tekemästään asiasta ja silti mekin vielä kärsisimme siitä. Ja todennäköisesti palautuminen ’puhtaaksi ja terveeksi’ enää koskaan, olisi mahdotonta. Mikäli meitä enää edes olisi, koska joka sukupolvi lisääntyvyys olisi heikentynyt ja kehityshäiriöitä olisi tullut enemmän kuin muuten.


Muovi on salakavala. Ei tarvii kaivaa esiin niitä tuppervaareja taikka leegoja, muovia löytyy omituisemmistakin paikoista. Jokainen meistä juo aika usein muovipullosta, josta voi kertyä kehoon peräti 240 000 nanomuovihiukkasta per litra! Muovia on myös metallitölkkien sisäpinnoituksessa. Nanomuovia päätyy kätevästi ihmiskehoon (ja lemmikkieläimiin) juomavesiputkien muovisukituksista (aika yleistä etenkin kerrostaloissa), mutta myös hammastahnoista, kosmetiikasta, (shampoot, voiteet, meikit jne jne), mutkan kautta myös torjunta-aineista, kasteluletkuista ja -kannuista, monenlaisista pesuaineista, pölystä, laivojen maalipinnoista, polyrottinkikalusteista, tekonurmesta, kengänpohjista, tuttipulloista, tuteista, tekokuituvaatteista, elintarvikepakkauksista ja -kääreistä, polkupyörien ym kulkuneuvojen renkaista… voisin luetella tässä vaikka viikon erilaisia esineitä ja tarvikkeita ja nippeleitä, joita on ennenkin ollut olemassa, mutta jotka on 1900-luvun loppupuolella korvattu muovilla. Kimurantein asia on varmasti sairaaloiden muovikuorma. Ruiskuja voitaisiin tehdä lasistakin, mutta sitten ne pitäisi desinfioida tarkasti. Entä tiputusletkut ja -pussit? En tiedä!  Tai tuhat muuta asiaa.

Sitä paitsi, kukaan ei varmuudella tiedä kauanko minkäkin muovin hajoaminen kestää. Se voi olla luultua lyhyempi aika, tai sitten mukaan tulee joku muuttuja. Se voi myös olla pidempi aika. Ja lyhyessäkin ajassa jotain voi luonnossa ja kehityksessä vinoutua tosi pahasti! Jep, taas käy selväksi, että vihaan muovia ihan järjettömästi. Ja etenkin sitä ajatusta, että jos joku haluaisi elää täysin muovittomasti, hän ei voi sitä enää tehdä, koska kaikkialla ilmassa ja vedessäkin leijuu muovia. 1980-luvulla se olisi varmasti vielä onnistunut. En tiedä voiko laskea yhteen 1+1, kun katselee näitä nykypäivän yhä suurenevia ongelmia; muistisairaudet, syövät (etenkin hormonaaliset!), erilaiset keskittymis- ja käytöshäiriöt, sukupuoli-identiteettien hämmennys, mutta veikkaanpa, että muovilla on arvaamattoman iso osa tässäkin sopassa, koska se vaikuttaa etenkin hormoneihin. Mehän emme edes tiedä vielä kaikkia asioita, joihin muovi ihmisessä vaikuttaa haitallisesti!

No niin. Ja mitä sitten päätetään tehdä? Päätetään oikein suureellisesti valmistella direktiivi, johon koko eurooppa ottaa osaa; muovikorkkien kiinnittäminen pulloihin ja purkkeihin uudella tavalla, niin että se ei irtoa vaikka korkki on avattu. Jeee, huraa. Näin suomalaisena lähinnä jään ihmettelemään, että mihin ihmeeseen tämä Suomessa auttaa? Suomessa muovipullojen palautusprosentti on vähintään 90%, eikä ylipäätään missään vello pullonkorkkimassoja, en ainakaan itse ole bongannut. Pullo, joka ei päädy pantiksi, päätyy lähes aina roskiin. Mutta se, että tämän sijaan olisi voitu ehkä laittaa vastaava raha ja suunnitteluponnistus vaikka siihen, että olisi mietitty miten kehitysmaiden muoviroskat saadaan ylipäätään johonkin roskikseen, jonka sisältö päätyy jätelaitokselle taikka kierrätykseen, eikä pitkin maita ja jokia ja lopulta meriä. En syytä niitä köyhien maiden tavallisia ihmisiä, koska heillä ei ole mitään mahdollisuutta valita (eikä varmasti tietoa koko asiasta ylipäätään), mutta aika monen maan systeemi pitäisi olla aivan toinen, kuin se nyt on. Tarvittaisiin koulutusta, jätteidenkeräystä ja lajittelua, vaikkapa niissä jätelaitoksissa sitten. Edes USA:n kaikissa osavaltioissa ei ole panttisysteemiä, saati järkevää lajittelua. Puhumattaaan vaikka Kiinasta, Intiasta, Afrikan maista, Venäjästä…

Niin tähän kaikkeen nähden on ihan helvetin turhauttavaa, että nyt on tehty tämmöinen uudistus, että pullonkorkit on kiinni pulloissa. En tiedä ainoatakaan ihmistä, joka olisi tästä ihan 100% hyvällä mielellä. Ennen en koskaan heittänyt korkkia muualle kuin pullonpalautukseen pullon mukana tai roskiin. Nykyään revin korkin raivokkaasti irti. (No ei se tietenkään silti joudu luontoon.) Miksi revin korkin irti? Koska korkki osuu epämiellyttävästi ja inhottavasti kasvoihin juodessa. Ärsyttää! Miksi? Koska korkin repiminen tai kieputtaminen irti renkaasta on vaivalloista ja sattuu käsiin. Pahimmillaan raivostuttaa. Miksi? Koska kuvan kaltaisessa tapauksessa smoothiepullon korkki on varsin tiukasti kiinni renkaassa ja koska korkin sisäpuolelle kertyy aina smoothia. Jos lähden kiskomaan korkkia irti, smoothie lentää korkista pitkin huonetta, jos taas alan nätisti kieputtaa korkkia irti, smoothie tippuu korkista lattialle/pöydälle/syliin. Jos en jaksa välittää ja juon vain, niin korkki luonnollisesti päätyy ylösalaisin juodessa ja smoothie tippuu taas korkista naamalle tai rinnuksille. Jotta pystyn juomaan sotkematta itseäni, pitää toisella kädellä taivuttaa korkkia niin, että smoothie pysyy ylöspäin ja toisella kädellä varovasti kallistaa pulloa, jotta pystyy juomaan, mutta samalla korkki kuitenkin vääntyy sen kiinnikkeen takia melkein niin, että smoothie joka tapauksessa meinaa päätyä syliin. Juoman kaataminen lasiin; sama ongelma.

Isossa mittakaavassa tämä on mitätön ongelma, mutta jotenkin ajattelen silti, että olisko kaikki korkkidirektiiviin käytetty voimavara tosiaan voitu suunnata paremmin? Tämä nyt tuntuu vähän siltä, kuin kaikille jaettaisiin pikkusormeen hattu, joka pelastaa pikkusormen pään ydinpommilta, mutta samalla myös riuduttaa pikkusormen jo ennen sitä pahuksen pommia, käyttökelvottomaksi. Tätä mieltä mä oon. Uskomatonta, jos joku jaksoi lukea kaiken tämän! Mitäs mieltä sä oot?