Kartano on iso ja vanha (1893) ja omaa hienon ja monipolvisen historian. Kartanosta on olemassa paljon kuvia ja jo tämän kolmen kuukauden aikana, jonka olen siellä enemmän käynyt (ensin uteliaana turistina, sitten katsomassa tiloja sillä silmällä ja lopulta hengaillen työhuoneessa sekä kaikissa muissa mahdollisissa tiloissa, joihin olen päässyt kurkkimaan) omaakin kuvamassaa on kertynyt mittavasti. Tässä vähän omia otoksia lähinnä sellaisista paikoista, joihin yleisö ei ole kovin paljon päässyt kurkistelemaan. Eli nyt ei keskitytä kahvilaan ja ala-aulaan, vaan mennään syvemmälle kartanoon!
Kartano on viehättänyt mua aina! Muistan yhä sen hetken 80-luvulta, kun perheen kanssa ajoimme Lielahden ohi matkalla Tampereelle tädin luo kylään. Katsoin tylsän autokauppoja pursuavan silloisen Lielahden kauppahelvetin yli Näsijärven rannassa olevaan puistoon, jonka yllä näkyi kartanon torni. Olin erittäin kiinnostunut siitä näkymästä ja koetin kysellä tädin perheeltä, että mikä se kappelin näköinen rakennus on siinä ennen kuin tullaan Pispalan kohdalle. He eivät tienneet mitä tarkoitan ja minä olin vielä enemmän kiinnostunut. Kun muutin Tampereelle 1995, tein seikkailuretken kartanolle. Se oli tietysti aidattu ja teiden kohdilla oli sähköportit ja kamerat, joten oli vähän hankalaa. Jossain vaiheessa keksin miten sinne pääsee uimatta Näsijärven yli ja kartano oli minusta hengästyttävän ihana! Eikä vähiten siksi, että esiäitini asui tontilla noin 20 vuotta.
Kartanon kahvilasta saa alkoholillisiakin juomia ja välillä istun kirjastossa vaikka limoncellolasin kanssa. Mahdollisesti alkoholisoidun täällä täysin, heh. Tykkään istua alakerran kulmahuoneessa, joka on kirjasto ja avoin kaikille kyllä. Tosin hyvin harvoin sinne kukaan uskaltaa edes kurkata ja jos uskaltaakin, niin vetäytyy äkkiä pois minut nähdessään. En mielestäni näytä vihaiselta, mutta suomalainen ihminen on vähän semmoinen väistyvä tyyppi, että jos joku muu on jo valmiiksi jossain mihin aikoo mennä, niin mieluummin kääntyy pois kuin kohtaa tuntemattomia. Mun kanssa saa kyllä tulla juttelemaan!
Osa kartanon lattioista on vanhaa narisevaa parkettia, osa muovimattoa. Esim mun työhuoneessa on muovimatto, mutta täällä kirjastossa on parketti. Vähän kylmä ja kolkko työhuone kaipaa kipeästi mattoja, mutta eihän sinne mitenkään voi mitään räsymattoa viedä. Siksi kävin ostamassa Vekestä kartanomaisen maton ja kynnysmaton. Pistän niistä kuvaa sitten joku päivä. Kieltämättä sisustaisin koko rakennuksen aidoilla itämaisilla villa- ja silkkimatoilla, jos olisin omistaja tai muuten yltiövarakas. Nyt voin vain haavesisustaa.
Talossa on jonkin verran viherkasveja, mutta minusta niitä pitäisi olla paljon! Niitä on nyt siis hankintalistalla omaan työpisteeseen. Katsoin oikein netistä, että mitkä kasvit ovat varjon kasveja (pohjoisikkuna) ja mitkä sietävät viileää ja mitä oli jo vanhoissa kartanoissa tapana kasvattaa. Sen mukaan mennään! En veisi tuonne esim mitään tekokasveja. Paikan henkeä on kunnioitettava!
Kartanon puisto on ihana, etenkin kesällä! En malta odottaa, että saan hengata puutarhassa ja terassilla pitkin päivää. Tosin silloin kartanolla on myös vilskettä paljon enemmän, joka tarkoittaa esimerkiksi vastamelukuulokkeiden hankintaa tai muuta hiljaisuuteen vetäytymistä. Koska töitäkin pitää pystyä tekemään. Vielä kymmenisen vuotta sitten kartanon puisto oli aika tiheä kasvillisuudesta. Käsittääkseni kaupungilla on tavoitteena päästä sellaiseen 1800-luvun puutarhatunnelmaan sen kanssa ja sen takia puistoa on parturoitu viime vuosina aika paljon.
Ja nyt se mun työhuone. Tai eihän se mun yksin ole, mutta sitä on kiva kutsua mun työhuoneeksi. En edes tiedä paljonko sinne kaavaillaan ihmisiä töihin, sillä näin jonkun suunnitelman, jossa huoneeseen oli kaavailtu läppäripistettä 16 ihmiselle! Se on kyllä aika paljon se. Tällä hetkellä meitä on kolme ja neljäs juuri aloittamassa. Lisääkin mahtuu, koska huoneessa on 45 neliötä. Huone on aika aneeminen, mutta koetan oman pisteeni saada aika kivaksi. Olis aiva ihanaa, jos kaikki huoneen vuokralaiset olis samanhenkisiä, eikä kukaan hankkisi sinne mitään martelaa tai muuta ankeeta, mutta en edes tunne heitä vielä kaikkia, kun ollaan tosi onnistuneesti oltu siellä ihan eri aikoihin. Ai niin, tuossa pylväässä on muuten joukko tehtaan vanhoja insinöörejä - kenties johtajia tai jotain. Kuvien takana on nimet ja ajankohdat. Tosi kiva juttu mun mielestä!
Työhuoneen nurkassa on muuten kassaholvi! Hyvin massiivinen ja aika jännittävä. Ovi on auki, mutta en menis sinne sisälle kyllä. Mutta kaunis ja vanha se on. Ovessa on kaunis vääntökahva ja keskellä ovea on valkoiseksi maalattu leijonanpääkoriste. Siellä on varmaan säilytetty tehtaan palkat ja arvopaperit, varmaan ehkä vielä 1980-luvullakin. Kenties vieläkin myöhemmin, en tiedä. Olen pohdiskellut mitä tässä huoneessa on ollut Nottbeckien aikana. Ehkä keittiö? Joka tapauksessa tämä on kaukana kartanon paraatihuoneista, eli täällä on hengannut varmaankin lähinnä palvelusväkeä. Piikarappu on ihan vieressä. Ja tehtaan aikana tässä kerroksessa on alkuun ollut konttori, alakerran ollessa johtajan asuntona. Myöhemmin koko talo oli konttorina.
Huoneessa on myös massiivinen kassakaappi ovensuussa! Vähemmän tärkeille arvopapereille. Se on Tamperelaisen G.R.Grundströmin kassakaappitehdas Oy:n valmistama. Firma perustettiin 1891 ja se valmisti vuosikymmenien mittaan myös linja-autojen koreja. Vuonna 1978 tehtaan osti Kaso Oy, jonka konserniin se edelleen kuuluu. Tuollainen kaappi painaa ainakin tonnin. Kyllä ennen oli aika päheetä!
Siinä se tönöttää. Siivosin sen yks päivä ja nyt se on valmis käyttöön. Mekanismista en tiedä, mutta varmaan sen saa edelleen lukkoonkin. En oo kokeillu. Joku voi mättää sinne vaikka papereitaan, kun tulee tänne työhuonetta pitämään. Voidaan me vaikka pitää sitä eväskaappina, jos innostutaan. Hauskoja tämmöset pienet lisät muuten aika eleettömissä huoneissa!
Kun siivosin kassakaappia, löysin sieltä mm tämmösen tosi hienon ja vankan mapin, joka on ollu käytössä lomakkeen mukaan vielä 1960-luvulla. En ole eläissäni nähnyt vastaavaa, mutta ihailen tuollasta perinpohjaisuutta, millä mappi on tehty. Kannet on tosi vankkaa pahvia ja saranat on metallia! Miettikääs sitä! Lomakkeiden kiinnityssysteemi on ihan outo, eikä taatusti konttoritarvikekaupassa osattais sanoo siitä juuta tai jaata. No okei, ehkä joku just eläköityvä ihminen vois sanoo joskus nähneensä tuollaisen, mutta mistään tuskin saa enää tarvittavia nippeleitä tämmöseen toimistopuuhailuun. Mutta hieno se on!
Tässä on talon neukkari. Se on alakerrassa puutarhan puolella ja siitä pääsee terassille. Pöydät on vanhoja koulun huonekaluja; tuhat kertaa parempia kuin martelat, mutta ei nyt varsin kartanomaisia silti. Oikeastaan kartanomaisen neukkarin pitäis olla sellanen muhkeilla nahkasohvilla ja nojatuoleilla sisustettu, jossa pitäis pukeutua tupakkatakkeihin ja siemailla hiukan rommia talven lämmikkeeksi. Pieniä pyöreitä pöytiä olisi sielä täälä ja isoja viherkasveja taustalla. Kuvan kasvi on ihan oikea, eli oikeaan suuntaan tässä mennään. Hitto kun ihmiset on kuivakoita ja tylsiä nykyään, kun ne tönöttää jossain susirumien neukkarihuonekalujen keskellä mukatärkeenä ja siemailee jotain vichyä. Ei mitään tyylitajua, ei mitään!
Katsokaas nyt, meillä on oikeen peilikin tuolla neukkarissa. Siinä voi käydä irvistelemässä kun jorinat käy supertylsiksi. Mä vähän kuulkaa luulen, että kaikki neukkarijutut on jonkin verran tylsiä, vaikka koolla olis millasia taiteilijoita tahansa. Vai näkeekö joku muka täällä semmosta taulunäkymää, jossa Sibbe ja kumppanit on Kämpissä pämppäämässä? Ei sillä, että ihailisin ympäripäissään olemista, mutta jollain lailla nyt ollaan täysin toisessa ääripäässä. Elämä on harmaiden sävyjä, ei mustavalkoista. Siks on vähän kummallista, että yleensä mennään vaan ääripäistä ääripäihin. Taikka siltä musta tuntuu. Mitenkäs mä nyt tämmöseen filosofointiin eksyin? Neukkarit ei vissiin oo ihan mun mielenmaisemaa…
No sitten kartanolla on kaupunkilaisille avoin kahden huoneen kokoinen tila, johon voi tulla hengaileen. Tai täytyy sanoo, etten oo nyt täysin varma, onko se aina auki vai vaan tapahtumien aikaan. Mutta joka tapauksessa täällä on sellanen tila. Jälkimmäisessä huoneessa on mattoja, istuintyynyjä ja peittoja, joiden lomassa voi lojua. Ja sitten tuollainen susiruma lamppu! Että mää vihaan noita lamppuja. Mutta olen antanut itselleni kertoa, että ne on nykyään IN myös nuorten aikuisten keskuudessa. Eli niitä diggas mun vanhempien sukupolvi ja nyt mun lasten sukupolvi, joten mä oon tässä taas joku muriseva väliinputoaja, joka haluaa sisustaa uusiksi. Onneks mun ei tarvii katella sitä lamppua jos en haluu.
Siinä ensimmäisessä kaupunkilaisten huoneessa on tämmöstä. Hyvin lämmin tunnelma ja söpöjä huonekaluja. Erittäin söpö lamppu! Ja arvatkaas mikä tää huone on ollu tehtaanjohtajan aikana 1940-luvulla? Mä investigeerasin asiaa tässä viikolla ja tulin siihen tulokseen, että tämä on ollu lastenhuone! Aika jänskä sattuma, että se on nyt myös lähinnä lasten ja nuorten hengailupaikka! Vai onko sattumaa olemassa? Se löhöilyhuone on ollu (näin mä luulen) lastenhoitajanhuone. Se on ollu pienempi huone kuin nykyään, mutta oikeastaan sille ei ole muuta selitystä, kuin lastenhoitajanhuone. Ja keitähän he olivat? En tiedä, mutta saattavat olla elossakin vielä.
Tämä kello löytyy myös kaupunkilaisten huoneesta, eli lastenhuoneesta. Sekin on hirmu söpö! En tiedä miks, mutta kellot on yks semmonen esineryhmä, jotka kiehtoo mua aika paljon. Kellon ei tarvii käydä, vaan se voi olla ihan hyvin vain koriste ja tunnelmanluoja. Tämä on sellainen kello.
Ja katsokaa näitä ovenkahvoja ja lukonheloja! Aivan järkyttävän kauniita! Luulisin, että ne on alkuperäisiä. Tehdäänkö nykyään mitään näin kaunista? No ei todellakaan! Vinkeetä, että saan hypistellä tälläsiä aina kun oon työhuoneella! Eikä ovissa muutenkaan oo mitään vikaa.
Ja tässä se mun työhuoneen ovi nyt sitten on. Vieressä piikarappu, joten voin juoksuttaa palvelusväkeä portaissa ylös alas. Tuokaas aamupalaksi vihersmoothia ja lounaaksi sushia, hopi hopi! Iltapäiväkahviksi cappuccinoa ja britakakkua! Ja kengät voisi plankata ennen kuin lähden!
