Siitä Iisakkilan Juhosta… (mies parka!)

 

…vähän enemmän vielä. Hänet mainitsin tässä postauksessa ihan hiljattain. Haluan kirjoittaa vähän hänen perheestään; vanhemmista, isovanhemmista, sisaruksista, morsiamesta/vaimosta ja appivanhemmista, sekä lapsista tottakai. Hänen elämässään on yllättävä käänne, joten haluan palata häneen. Hänhän on siis esi-isäni, joka on syntynyt 1774 Ilmajoella. Hän asuu Peuralan kylän Peuralan talon (joka on kirkkoherran asuttama kartano jo tuolloin) lampuotitilalla, joka mahdollisesti on joku noista neljästä metsänreunan taloista tässä piirroksessa vuodelta 1794, kun Juho on 20-vuotias (tai tarkalleen ottaen täyttää 20 seuraavassa kuussa).

Juho syntyy Seinäjoella kyläsepän poikana. Isä Heikki on syntynyt Ilmajoen Peltoniemenkylässä perheeseen, johon syntyy 14 lasta, joista vain Heikki ja sisarensa Marketta elävät aikuiseksi. Perheen seitsemän ensimmäistä lasta kuolevat peräjälkeen ihan pieninä, ennen kuin Heikki syntyy. Aika rankkaa, mutta toki uskonto tuo lohtua siihen aikaan. Heikki on 30-vuotias, kun Juho syntyy ja hän antaa pojalleen nimen isänsä mukaan. Äiti Susanna (ei kumpikaan niistä Susannista, joista olen kertonut aiemmin) on kotoisin Seinäjoen Hallilasta ja miestään vuotta nuorempi. Pariskunta on mennyt naimisiin kesäkuussa 1770 ja he asuvat aluksi Seinäjoella Yli-Joupin talossa kymmenisen vuotta, jonka jälkeen he asettuvat Ilmajoelle, Peuralan talon lampuotitilaa Iisakkilaa viljelemään 1784. 

Juho on siis kymmenvuotias poikanen, kun nämä seudut käyvät kotoisiksi. Samana vuonna Juhon isän äiti Anna kuolee 75-vuotiaana leskenä ’vanhuuteen’ Knuts-nimisessä torpassa Ilmajoella. En tiedä missä tuo torppa sijaitsee ja mietin onko Juho tavannut mummonsa muuton jälkeen ennen kuin mummo kuolee. Todennäköisesti. En tiedä mistä tilan nimi ’Iisakkila’ tulee; ainut yhteys nimeen Iisakki on se, että Heikin isoisä on Iisakki, mutta hän ei elä enää. Muut lampuotitilat nimeytyvät isäntiensä mukaan; Jooseppila Joosepin, Mikkilä Mikon ja Erkkilä Erkin. Voi tietysti olla mahdollista, että lampuotina on aluksi ollut ihan hetken aikaa joku Iisakki, joka ei näy kirkonkirjoissa. Muutenhan loogisesti tilan nimen pitäisi olla Heikkilä.

Hirveän kauan perhe ei ehdi Iisakkilassa asua, kun Juhon äiti Susanna sairastuu äkillisesti. Kyseessä on paiserutto, johon Susanna myös kuolee syyskuussa 1787, vain 42-vuotiaana. Nuorin Juhon veljistä ei ole edes kolmea vuotta täyttänyt, kun hän jää äidistä orvoksi. Juho on 13-vuotias ja vanhin sisaruksista, Anna täyttää juuri 16 vuotta, ja kaksi muuta ovat hekin teini-ikäisiä, joten kovin pieniä lapsia tupa ei ole täynnä, onneksi. Perheen apuna tilalla asustelevat myös Susannan iäkkäät vanhemmat, joista varmasti on apua tässä tilanteessa. He ovat muuttaneet Seinäjoelta Iisakkilaan jo ennen Susanna-tyttärensä kuolemaa. (Susannan isoveli muuten kuolee lähes päivälleen vuosi sisarensa jälkeen 1788 Helsingissä, Kuningas Kustaa III:n sodassa.) Juho, perheen isä ja tuore leskimies, päättää mennä pian uusiin naimisiin. Valittu on Liisa, Ylistarosta kotoisin oleva nuori nainen. He saavat yhden lapsen, Helenan, elokuussa 1789.

Jonkun aikaa elämä soljuu Iisakkilassa rauhallisia uomiaan. Tammikuussa 1793 isoäiti, hänkin nimeltään Anna, kuten toinenkin isoäiti, kuolee Iisakkilassa vanhuuteen, 77-vuotiaana ja seuraavan vuoden 1794 alussa isoisä Taavetti kuolee talossa myös vanhuuteen. Nyt Iisakkilassa ei enää elä kolmea sukupolvea. Kesällä Jussilan talon ylioppilas Carl Petter tulee piirustelemaan Peuralan taloa ja vähän mantujakin. En tiedä saavatko Iisakkilan asujat nähdä kuvaa, mutta onhan se toki mahdollista. Perheen isä Heikki käy mahdollisesti kauppamatkoilla Itä-Suomessa, sillä seuraava tapahtuma, joka Iisakkilasta on havaittavissa, on Juhon isän Heikin kuolema ”Karjalassa” 1798. Tilanvuokrausta jatkaa kuitenkin poika Antti, Juhon vanhempi veli puolisonsa Susannan kanssa. Äitipuoli Liisa asuu edelleen tilalla Juhon siskopuolen Helenan kanssa, sekä Juhon pikkuveli Salomon, joka on ryhtynyt räätäliksi, vaimonsa Annan kanssa. Käsityötaitoa näkyy perheessä siis olevan! Ja sitä meillä on suvussa edelleen.

Eipä aikaakaan, kun Juho iskee silmänsä Lauroselan Mariaan. Maria on Juhon ikätoveri ja hänen kotinsa on noin kolmen kilometrin päässä Iisakkilasta. Hänen isänsä Efraim on lautamies, kuudennusmies (joiden tehtävänä oli mm valvoa, että kylässä elettiin sääntöjen mukaan ja suoritetaan velvollisuudet), sekä ison talon isäntä. Marian isä on kuitenkin kuollut sappikiviin jo kun Maria oli 5-vuotias. Marian äiti Kaisa on paljon miestään nuorempi, kokonaiset 24 vuotta. Hän siis asuu leskenä Lauroselassa, kun Maria ja Juho menevät naimisiin ja sinne nuoriparikin aluksi asettuu. (Kaisankin isä on muuten kuollut Helsingissä - tosin kymmeniä vuosia aiemmin kuin Susannan isoveli - Suomenlinnan rakennustyömaalla 1748.) Kaisan äiti kuolee Peuralankylän Korven talon torpassa saman vuoden lopussa 1784, kun Juhon perhe muuttaa Iisakkilaan. Korven talo on Peuralasta katsoen suunnilleen joen toisella puolella ja torppa on mahdollisesti jossain lähimailla; on siis mahdollista, että Kaisa ja Juho ovat nähneet toisensa jo ensimmäisenä kesänä Peuralan kylällä. 

No he menevät siis naimisiin marraskuussa 1802 ja ensimmäinen lapsi syntyy tammikuussa 1803. Toinenkin lapsi syntyy Lauroselassa, kunnes he muuttavat huhtikuussa 1806 Lauroselan talon Aho-nimiseen torppaan, siihen, missä edelleen on ’Ahonkylä’-niminen asuialue, Seinäjoen tien varressa. Tätä torppaa ei kuitenkaan ole valitettavasti enää olemassa. Ahon torpassa heille syntyy tytär Kaisa joulukuussa 1807. Syksyllä 1808 perhe joutui pakenemaan ’ryssiä’ läheiseen metsän suojassa olevaan uuteen Knuutilan taloon. Onneksi siellä ei tarvitse kauan olla, vaan elämä palaa Ahon torppaan ja Maria-tytär syntyy torpassa 1810. Äiti opettaa lapsille ajanlaskun periaatteita ja lapsista yksi lähetetään myös kouluun Vaasaan. 1823 Juho ja Maria ostavat Latva-Kiikkalan tilan, joka sijaitsi Ilmajoella aikalailla prikulleen Peuralaa vastapäätä joen toisella puolella. Tilanpito ei siellä kuitenkaan jostain syystä innosta kovin pitkää aikaa, sillä he myyvät tilan vuoden 1827 keväällä 3000 ruplalla ja ostavat Seinäjoen Niemistön tilan 2000 ruplalla. En tiedä miksi Niemistö kiinnosti heitä, mutta sinne he vain muuttavat. Ehkä Juho jollain lailla kaipasi varhaislapsuuden rauhallisempiin maisemiin Ilmajoen hälinästä. Ja aikansa kaikki sujuukin.

Kunnes ei enää suju. Juho, jonka elämää tässä on seurattu noin 60 vuoden ajan, kohtaa hirveän lopun. Hänet murhataan Niemistössä toukokuussa 1836! Syytteeseen asetetaan Juhon vävy, Kaisa-tyttären mies Iisakki, joka asuu perheineen samalla tilalla. Heillä on kaksi pientä lasta ja kolmas tulossa. Iisak otetaan kiinni ja asiaa ryhdytään tutkimaan. Juho haudataan vasta syyskuussa, joka on erityisen pitkä aika kuolemasta tuohon aikaan. Ihmiset ovat kuitenkin perimätiedon mukaan eri mieltä siitä, että onko Iisak syyllinen vai ei. Iisak päästetään salaa menemään ja hän palaa perimätiedon mukaan ehkä Niemistöön ja asuu siellä salaa. Perhe piilottelee häntä ja hän tekee peltotöitä öisin. Näin kerrotaan. Murhan yksityiskohdista en tiedä, enkä sitä joutuuko Iisak koskaan kiinni. Ei kai hän voi tilalla loputtomiin piilotella? Vai mihin perhe hänet mahtaa sitten laittaa, kun hän kuolee, koska eivät he voi papille mennä sanomaan, että nyt on kuollut se rikollinen mies jota piilottelimme vuosia! Hehän joutuisivat syytteeseen! Kaisa elää tilalla edelleen ja saa vielä pari lastakin; Iisakilleko, joka (ehkä) piilottelee tilalla, vai jollekulle muulle? Juhon leski Maria elää vielä yli 10 vuotta ja kuolee Niemistössä vesipöhöön, joka todennäköisimmin johtuu sydämen vajaatoiminnasta.

Tällainen oli Juhon 61-vuotinen elämä, sen valossa mitä asiakirjoista olen tällä hetkellä saanut selville. En tiedä oliko hän leppoisa vai ärhäkkä mies, mutta ainakin hän oli ahkera, jotta sai torpan asujana rahaa kokoon niin paljon, että pystyi ostamaan tilan. Aion selvittää tuomiokirjoista myös mitä murhasta tiedetään; aikalaisia on haastateltu ja todistajanlausuntoja on varmasti puoleen ja toiseen. Jos Iisak ei ollut syyllinen, niin kuka oli? Juhon kouluja käynyt poika muutti myös Niemistön tilalle perheineen vähän ennen murhaa. Hän piti lankoaan murhaajana. Vaan mikä on totuus?

No NYT on hieno…!

 

Tämä juttu ei suoraa liity mun esivanhempiin, mutta välillisesti kyllä, sillä heitä asui paljon myös Ilmajoella 1700-luvun lopussa ja he on toki kulkeneet tämänkin kartanon ohi monet kerrat. Löysin nimittäin juuri hienon aikalaispiirroksen 1700-luvun lopun Ilmajoelta, jossa on kuvattu kirkkoherran asumaa kartanoa Peuralaa. Viime aikoina olen koettanut miettiä millaista se elämä Etelä-Pohjanmaan maaseudulla on ollut 1700-luvulla, niin tämä piirros antaa aika lailla vastaanväittämätöntä kuvaa tuon ajan systeemeistä. Kuva on piirretty 8.7.1794, joka oli muuten tiistai-päivä, jos se jotakuta kiinnostaa. Mun mielestä on hauska penkoa kaikki tällaisetkin asiat ylös, koska kyllä se vähän merkkaa onko sunnuntai vaiko tavallinen arki.

Piirtäjä on 20-vuotias oman pitäjän poika Jussilan talosta, Carl Petter Hällström (1774-1836), joka opiskeli tuohon aikaan Turun yliopistossa. Hänen opettajansa professori Porthan pisti merkille pojan piirtäjänkyvyt, erityisesti karttojen osalta ja joidenkin onnellisten sattumusten kautta Carl Petter pääsi lopulta Tukholmaan piirtämään karttoja loppuelämäkseen. Kävi nimittäin niin, että Tukholmalainen vapaaherra Hermelin oli juuri aikeissa ryhtyä julkaisemaan koko Ruotsin valtakunnan karttaa moniosaisena julkaisusarjana ja tähän projektiin Carl Petter pääsi mukaan. Hän sai myös viran Vuorikollegiosta ja nimettiin sittemmin päämaanmittauskonttoriin yli-insinöörin virkaan. Aikalaiset kuvasivat häntä mm ahkeraksi, huolelliseksi ja tunnolliseksi. Siksi ajattelen, että kuva on huolellinen dokumentti todellisuudesta, toisin kuin jotkut vanhat taiteilijoiden tekemät taulut, joissa esimerkiksi mäkiä liioitellaan vuoriksi jne.

Päärakennus on hyvinkin upea minkä tahansa ajan taloksi, saati sitten 1700-luvun maalaispitäjän kirkkoherran kartanoksi! Mietin, että kenties tuolla yläkerrassa (kolmannessa kerroksessa) on ollut pelkkä avovintti ja säilytystilaa - sillä muuten tämä on kyllä aika hillittömän kokoinen asunto! Tämä rakennus on tietenkin jo ammoin poistunut maisemasta, mutta tilalla on kyllä edelleen olemassa Peuralan kartano ja sen vuonna 1848 rakennettu päärakennus. Mahdollisesti tämä kuvan rakennus on siis palvellut 1800-luvun puoliväliin asti. Uusi rakennus ei jotenkin ole ollenkaan näin näyttävä, vaikka hieno onkin. Johtuu kenties ympäristöstäkin, joka on nykyään muutenkin hieman näyttävämpää kuin 1700-luvulla. Kuvan piirtämisen aikaan Peuralassa asui kirkkoherra Salomon Hannelius, kotoisin saman pitäjän Hannukselasta, joka nimi muuttui opiskeluaikana hienompaan muotoon ’Hannelius’, kuten opiskelijoilla tapana oli. Salomon oli sama tyyppi, jonka muistopuheita on säilynyt meidän päiviimme saakka ja joita vähän blogiinkin hiljattain julkaisin. Hän oli kuvan tekohetkellä jo 72-vuotias. Hänen vaimonsa Magdalena Peldan (Ilmajokelaisen kirkkoherra Gabriel Peldanin - joka nimi juontuu Peltoniemen talosta - tytär) oli kuollut pari vuotta aikaisemmin 59-vuotiaana. Heidän nuorin tyttärensä Lovisa Magdalena täytti muuten tuona piirustuksen tekopäivänä 20 vuotta, siis saman ikäinen kuin piirtäjä, Carl Petter. Mahtoikohan heillä olla oikein kalaasit? Tuona kesänä kartanossa asuivat kirkkoherra Salomonin ja tyttärensä Loviisan lisäksi ilmeisesti sukulainen leskirouva Susanna Peldan (viimeistä kesäänsä), sekä neito Margareta Peldan. Ja tietysti joukko piikoja ja renkejä.

Tässä osasuurennoksessa näkyy myös Peuralankylän muita talonpoikaistaloja, jotka nekään ei mitään savutupia ole. Kylässä on vain muutama talo siihen aikaan; Hoppala, Korpi, Yli- ja Ala-Kiikkala, sekä neljä Peuralan kartanon lampuotitilaa; Josela, Erkkilä, Mikkilä ja Iisakkila. Lampuotitila oli vuokratila, joka oli vuokrattu kokonaan tiloineen taloineen päivineen. Toisin kuin torppa, josta oli vuokrattu vain osa ja jonka vuokraa maksettiin taksvärkkinä, eli työpäivinä päätaloon. Tai toisin kuin mäkitupa, joka oli vain vuokrattu mökki, jossa sitten usein asui esim käsityöläinen, joka elätti itsensä vaikkapa räätälin ammatilla, eikä maanviljelyllä. Kuvassa nämä kauempana olevat talot sijoittuvat kauemmas joesta ja ovat eri suunnassa, jossa kylän muut talonpoikaistalot sijaitsevat. On siis paljon mahdollista, että nämä ovat juuri niitä lampuotitilojen rakennuksia, koska Kiikkalat ja Korpi ovat piirtäjän selän takana ja Hoppalakin on paljon lähempänä jokea. Ja se merkitsee aika isoa asiaa! Nimittäin löysin tämän kuvan eilen netistä ja olen tässä vuorokauden tutkinut mitä kaikkea siitä saa irti - ja vartti sitten tajunnut, että yksi noista lampuotitiloista, Iisakkila, oli nimittäin esivanhempieni asuttama juuri tuohon aikaan! Sitä en tiennyt, kun aloin kirjoittaa tätä tekstiä. Joku noista kauempana olevista rakennuksista voi siis olla 1790-luvun esi-vanhempieni koti!! Ja yksi hauska lisä tähän tarinaan on se, että esi-isäni Juho, joka asuu siinä Iisakkilan lampuotitilalla, täyttää myös 20 vuotta reilun kuukauden päästä tämän kuvan piirtämisen jälkeen. Aikakoneella matkustaisin mielelläni parikymppisten kalaaseihin, vaikka nyyttikestiperiaatteella jokirannan heinikkoon. Mitähän minä veisin heille? Cokista, britakakkua ja suklaakonvehteja?

Ja sitten se joki! Katsoin aluksi kuvaa vähän ihmetellen, että mitäs häkkyröitä tuossa vasemman laidan pellolla on, kunnes hitaasti aloin tajuta, että kas jokihan se siinä virtaileekin ja sen ylle on kyhätty melko vaarallisen näköisiä telineitä pari kappaletta. Näiden telineiden yli kulkee ehkä laudan tai parin levyinen silta! Ja sillalla kulkija pitää kiinni joko köysistä taikka ohuista puisista kaiteista. Kuvasta ei oikein varmaksi näe, kummasta mahtaa olla kyse. Toisaalta köysi usein vähän roikkuu keskeltä ja kuvassa kaide näyttäis olevan suora. No, oli miten oli, minä en moisen häkkyrän kautta menisi joen toiselle puolelle, en suurin surminkaan! Ennemmin uisin vaikka krokotiilien joukossa - ja onneksi niitä aika vähän Ilmajoella tavataankaan.