Viime viikolla alkoi tuntua hassulta käsissä. Jep, luit oikein; käsissä! Eli nyt, kun osasin varautua ja tulkita tuntemuksia, niin päättelin, että jännetulehdus voi olla palaamassa, ja tällä kertaa molempiin käsiin. Voi jipii saatana. Viimeks tää alkoi tammikuussa ja sain kunnon apua vasta syyskuussa. Mulle vaan lääkärissä sanottiin, että sun ei sais nyt tehdä mitään sillä kädellä (joka viimeks oli oikea) pariin viikkoon. Mietin vähän kummissani, että jaa, kuinkahan se onnistuu… Noin kymmenen kertaa (tammikuun ja syyskuun välillä) olin lääkärillä, joka väänteli sormia ja käski liikuttaa sormia sinne ja tänne ja vastustaa hänen otetta ja aina se käsi oli sen jälkeen entistä kipeämpi. Yks jopa sanoi, että ei sun tarvii mitään varoa, kunhan nyt et isoja kenttiä ryhdy haravoimaan! Siinä vaihees käsi oli hirmu kipee, eikä olis tullu mieleenkään haravointi.
Eli nyt tuli kyynärvarren ala- ja yläpuolelle sellasta jännää ’väsynyttä’ tunnetta, vähän kuin joskus penikkasäryssä jalkoihin, ennen ku se kunnolla tulee kipeeks. Aika äkkiä kaivoin käsituet esiin. Niitä on mulla neljä erilaista ja ajattelin alkuunsa pitää tukea oikeassa kädessä ja seurata tilannetta. Mullahan on ’piikki auki’ TAYSin käsikirurgille huhtikuulle saakka, eli voin soittaa sinne, jos jotain tulee. Ihan vielä en roiku puhelimen kammessa, mutta on hyvä tietää, että sen voi tehdä jonottamatta kuukausia. Alkuun kuitenkin lepo on ensisijainen keino pitää tilanne aisoissa.
Tämän vuoksi koetan myös kirjoittaa nyt vähemmän lähiviikkoina. Edelleen tulen joka päivä jotain julkaisemaan, mutta lyhyempiä tekstejä. Hyvällä hetkellä tämä käsien varominen nyt pamahti päälle; joulu tulossa ja remppahuoneen järjestely myös. (Jahka se valmistuu.) Näinhän se elämä usein menee… P.S. Myös molemmissa jaloissa tuntuu vähän oudolta. Penikkataudin ensioireilta.
