Eipä sillä, että olisin täyttänyt mitään pyöreänkaltaisia vuosia.
Olen vain sisäisesti nauranut itselleni, miten olen yhtäkkiä huomannut olevani niin keski-ikäinen että! Missä on se vanha punkkari ja vastarannankiiski? No enpä sitä kyllä kaipaa. Näin on hyvä ja tähyän tulevaan uteliaana.
Jaa-a, mistä siis huomasin olevani uudella portaalla? Se on se hetki, kun huomaan kuolaavani yhä uudestaan Marimekon perään, suorastaan jumaloin Lapponia-koruja, ihastelen persoonallisia ja näyttäviä silmälaseja (ja että on ikänäkö-lasit ylipäätään!), kiinnitän huomiota design-lasiin ja tyylikkäisiin aikaa kestäviin sisustuksiin. Kun laatu merkitsee todella paljon! Kun valitsen pussilakanan kriteereillä "mikä kestää aikaa ja näyttää tyylikkäältä vielä kymmenien vuosienkin päästä"...
Kun rakastaa kangasklassikkoja Aini Vaarilta tai Metsovaaralta, katselee Nanson tuotantoa sillä silmällä, että mikä muistuttaa eniten Marimekkoa. Ei ne räikeimmät ja huikeimmat, vaan vähäeleisen elegantit kuosit. Kutakuinkin sellaiset, jotka saivat vielä 10 vuotta sitten haukottelemaan ja ajattelemaan miten ihmiskunta voikaan olla tylsä!
Mutta voihan olla, että poden jotain varhaista viidenkympin kriisiä myös. Olen nimittäin huokaillut viime aikoina kovastikin sille, että miten ihanaa olisi vielä matkustaa sinne tänne, lukea tuhansia kirjoja, tehdä ja harrastaa - mutta elämä on loppumetreillä! Ei ole enää aikaa ja mahdollisuutta. Tiedän, kuulostaa perin pessimistiseltä! Kuulostaa sellaiselta, mitä en tunne omaksi itsekseni ollenkaan. Edellisistä ikäkriiseistä on selvinnyt vain ajan kanssa, joten ehkä tämäkin menee ohi kun vain koettaa lunkisti odotella ja huijata itsensä positiivisiin mietteisiin. Onneksi on kevät!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti