Pakko olla parveke!

Parveke! Voiko ihminen elää ilman parveketta? Ei ainakaan täyttä suloista kesäelämää! Rakastan sitä, kun voin hipsiä parvekkeelle kesäaamuna hörppimään kahvia ja nuuhkimaan päivän tuulia. Tai lekotella iltapäivällä lukemassa ja keräämässä ideaenergiaa seuraaviin projekteihin. Tai levähtää viileään kesäiltaan katselemaan auringon kiertymistä takaisin kohti aamun lähtöpistettä. Parveke on kesäkotini!

Saavuin eilen taas lapsuudenkotiini.

Kevät ei ole kovin pitkällä, vaikka hiirenkorvia onkin ja maisema vihottaa.

Kävin eilen luhdalla ja olen odottanut sitä kokemusta, kun koko ”lakia avaruus” kihisee ja kuhisee ja piipittää ja sirkuttaa. Vaan sitäpä ei ollut. Ei inahdustakaan! Kevät on myöhässä.

 

Syyssiivouksia nurin kurin

Nyt on aika laittaa parvekekalusto, tuo pieni puinen pyöreä kahvipöytä ja kaksi tuolia, kasaan ja lumelta suojaan, purkaa riippumatto, pestä kaikki ne kymmenet ruukut ja kipot, joita alkukesästä ripotteli pitkin pihoja. Tyhjättävä niiden sisältö joko kompostiin tai sisälle talvehtimaan tai kasvimaahan talvehtimista kokeilemaan. Kitkettävä ja leikattava vielä tuhat asiaa, kirjattava ylös sitä sun tätä, ja jo kiireesti tehtävä omenasadolle jotakin!

Ja mitä minä teen? Ryhdyin eilen imuroimaan alakertaa ja nyt heti herättyäni yläkertaa. Suunnittelemaan verhojen vaihtoa, vaikka kaikki ikkunat sisältä ei ole edes puhtaat! Olen kyllä mestari välttelemään liian isolta tuntuvia projekteja jollain ihan käsittämättömällä puuhalla. Mutta ehkä kuitenkin kaikkein käsittämättömintä oli, kun huomasin eilen illalla lohduttavani itseäni, että kevätkylvöihin on aikaa enää vain nelisen kuukautta!