Istun mökillä vielä yöpaidassa ja kuuntelen tulen rätinää takassa. Aurinkokin on jo herännyt ja paistaa järvelle, johon ensimmäiset joutsenet on tulleet huhuilemaan touhukkaasti.
Viimeiset viikot olen viipottanut sinne ja tänne. On ollut hyviä ja lämpimiä kohtaamisia ja monenlaisten asioiden selkiytymistä mielessä. Puolitoista vuotta olen kuvitellut palaavani työpaikkoihini, mutta nyt tiedän, etten palaa niihin kumpaankaan enää. Ei huolta, en ole murtunut! TAYSin kuntoutusohjaaja soitti minulle ensimmäistä kertaa ikinä ja meillä oli pitkä ja hyvä keskustelu. Minä en ole vielä kykenevä työntekoon ja seuraavaksi menen lääkäriin teettämään uuden työkykyarvion. Se edellinen oli hyvin niukka, eikä siis kunnollinen ollenkaan, mutta sen avulla toinen työnantajani pystyi irtisanomaan minut, eli eipä sekään hukkaan mennyt. Olen saanut myös ajan sinne TT-kuvaukseen; he eivät soittaneetkaan, (niin kuin oli puhe), vaan lähettivät kirjeen. Se on ensi viikon jälkeen.
Olen vesijumppaillut, hengannut lempidivarissani ja ostanut monta uutta kirjaa. Olen käynyt vuosisadan keskusteluja ystävättären kanssa ja hörppinyt Latte Macchiatoa. Mieli on kirkastunut, nyt näen tarkasti ja kristallinkirkkaasti sen sokean pisteen, joka on ollut. Ihmismieli on erikoinen, erikoinen.
Olen myös saanut lämpimän vastaanoton paapan lapsuudenkodissa ja hengittänyt sen talon hyvää ilmapiiriä kaikilla soluillani. Joku siellä käyskentelee yläkerrassa, mutta hän ei ole pahantahtoinen, vaan ilmeisesti hän huolehtii talosta edelleen. Isäni lähisuvun tutkimuskooste etenee railakasta vauhtia. Uusia valokuvia pulppuaa ja ihmiset on kiinnostuneita ja heidän kanssaan on ihana jutella tästä kaikesta, jota me sukuna olemme ja etenkin siitä, joka on ollut. Näin on hyvä, juuri nyt kaikki on hyvin!
