Paimion parantola - huonetilat, käytävät, aulat

 

Kuten sanottua, parantola on jo suunnitteluvaiheessa mietitty optimaaliseksi hygieenisyyden ja parantumisen kannalta. Pääsin ”Parantolan tilat ja tarinat” -opastuskierrokselle, joka kesti 90 minuuttia. Silti se tuntui vain pintaraapaisulta ja paljon jäi näkemättä ja kuulematta.

Parantolassa ei saa haahustella omin nokkineen, paitsi tässä aulassa ja kakkoskerroksen kahviossa, josta saa myös lounasta. Kaikkialla muualla pääsee käymään vain oppaan johdolla, maksullisella ja himoitulla (joka kannattaa varata etukäteen) kierroksella. Itse en varannut paikkaani kierrokselle ja melkein jäin nuolemaan näppejäni; 20 hengen ryhmässä olin toiseksi viimeinen ja sain nippa nappa paikan. Huh!

Tämä koppi on uudempaa tuotantoa ja muistaakseni 1950-luvulta, vaikka se sopiikin paikkaan valloittavan hyvin. Rakastan kaarevia muotoja rakennuksissa ja rakenteissa.

Nykyaikaiset hissit vanhojen tilalla. Portaikkoa myöten kuljetaan kahvioon.

Jopa nämä ovisyvennykset olivat kaarevia ja minä ihastuin tietysti.

Viehätyin pitkistä käytävistä. Osa oli hyvin aneemisen näköisiä valkoisine pintoineen ja osassa oli hiukan yksityiskohtia. Kaikki oli silti jännittävällä tavalla kaunista.

Kahvion lamput olivat hyvin kauniit!

Lamppujen väleissä on siniharmaat radiaattorit, eli lämpöpatterit, jotka on sijoitettu kattoon.

Lattian keltainen väri on kuuluisa, ns ’Paimion keltainen’, johon kuitenkaan Aalto itse ei ollut tyytyväinen. Mutta koska maalia oli jo tilattu valtava määrä, se oli vain käytettävä.

Voin kuvitella miten tämä hotellina tai kylpylänä tai kulttuuritilana on jo lähtökohtaisesti rakenteiltaan erittäin kiinnostava.

Mitä ylemmäs kiivettiin, sitä upeammat näkymät oli.

Esimerkiksi tähän tilaan en toisi yhtään väriä, en yhtään mitään. En taulun taulua edes.

Kaikkiin käytäviin emme päässeet; piti tyytyä ottamaan kuva lasioven läpi.

Yhden käytävän huoneet oli sisustettu museotiloiksi. Tämä taisi olla 1970-luvun sairaalahuone.

Kahvion lounge oli ihana tila. Sen kaunis uuni ei tosin koskaan ole toiminut.

Näistä yksinkertaisista linjoista -niin sisällä kuin ulkonakin- tulee jollain tapaa mieleen japanilainen tyyli.

Aula on ihan täydellinen; kaareva ikkunaseinä tuoleineen, ikkunoitten ruudutus, alaosien hämärretty lasi, valaisimet, kattoikkunat, pyöristetyt kulmat rakenteissa ja se keltainen…

1930-luvun huoneessa vasemmalla seinällä on potilaiden vaatekaapit, jotka ovat kaarevamuotoiset, jottei niihin loukkaa itseään ja jotka eivät ulotu lattiaan saakka, jotta siivous on helpompaa. Muutenkin tiloissa oli vältetty kulmia ja nurkkia, joita on vaikea siivota hyvin.

Minusta nämä muumimaiset kaapit ovat nerokkaat ja kauniit!

Yksinkertaisuudessaan tämän ajan sairaalakalustus on ollut hyvin kaunista verrattuna nykyisiin.

Hygieenisyyden vaatimus näkyy totta kai myös huoneissa.

Yllättävän vähän alkuperäisiä huonekaluja täällä oli säilynyt!

Minua viehättää myös nämä ikkunalaudat!

Voiko tämän ’Aaltomaisempaa’ loungea ollakaan?

Seinillä oli pähkinänkuoreen kerättyä tietoa - jos ei esim pääse opastuskierrokselle, näitä voi lukea.

Pienoismalli ylhäältäpäin, sijaitsee heti parantolan aulassa. Siitä saa hyvän kuvan miten rakennus longertelee.

Pääoven katoslippa on kuin mikkihiirenkorva tai aaltomaljakon katkelma.

Tämä tila taisi olla vanha kirjasto. Huomaa suuret avattavat ikkunat!

Ikkunoiden mekanismi oli kiinnostava!

Täytyy sanoa, että jos tänne pykätään hotelli ja spa ja mitä kaikkea, niin minä tulen tänne kyllä uudelleen ja fiilistelen paikkaa sitten ihan perin pohjin. Suosittelen käymään täällä, jos olet vähänkin kiinnostunut Alvar Aallosta, arkkitehtuurista, sairaalahistoriasta tai muuten vaan kauneudesta.