Aina vaan mutkikkaammaksi menee

Nyt tarvii todeta, että melkein tipuin jo itekin kärryiltä, että mitä tässä näitten mun hakemusten ja kaikkien viranomaisten sekoilujen kanssa oikeen on meneillään. Eli tää teksti on nyt suora jatko parin päivän takaiselle tekstille Haastavista jutuista. Ja se taas oli löyhästi jatkoa johonkin aiempiin tuskailuihin aiheesta Kela, työterveys, eläkevakuutusyhtiö… 

On aika vaikee pysyä siis itekin kartalla asioista. Ihmettelenkin, jos te pysytte jollain kartalla näitten mun juttujen kanssa! No, nythän on siis niin että Kelalle mennyt lausunto, joka näkyi liiton kassaan uutena hakemuksena, ei ollutkaan se uusin TK-lääkärin lausunto, joka oli tarkoitettu alunperin työeläkeyhtiö Varmalle ja joka oli vahingossa lähetetty Kelaan, vaan viimeisin työterveyslääkärin lausunto - herra ties miksi muka uutena hakemuksena - joka on jo lähtökohtaisesti mahdoton, koska olen käyttänyt kaikki oikeuteni Kelan saikkupvrahaan. Sillä lääkärillä kävin muutamaa päivää aiemmin ku TK-lääkärillä. Kelan virkailija lupasi poistaa sen ’hakemuksen’ nyt hakemustilasta, mutta tämä näkyy vasta jonkun päivän kuluttua liiton kassalle.

Soitin myös Varmaan, että teenks mää ny uuden hakemuksen kuntoutustuesta sen torpatun tilalle, vai valituksen/oikaisupyynnön vai mitä mää teen, ku te ootte tehny sen päätöksen väärän lausunnon perusteella. No, kuulemma he tekee hyvin nopsalla aikataululla uuden päätöksen het kun se uus lääkärinlausunto heille saapuu. Se on siis automaattista, eli mun ei nyt tarviikaan tehä mitään. Mutta vaikka saisin Varmalta myönteisen päätöksen, niin mun tarvii hakee vielä sen lisäks Kelastakin tätä kuntoutustukee kun mun eläkekertymä on niin surkee, että Varma-rahoilla ei eläis. Mutta sitäkään hakemusta mun ei käsittääkseni tarvii ite tehä, vaan Kela tekee päätöksen sen Varma-lomakkeen perusteella, kunhan Varma vaan sen ensteksi lähettää sähköisesti Kelaan. Se mun vaan tarvii ilmottaa Varmaan, että Kela haluu sen lomakkeen myös.

Näiden hakemusten ja päätösten ja saikun jälkeen on sitten harkinnassa ammatillinen kuntoutus, jota saa joko (ensisijaisesti) eläkeyhtiöstä taikka sitten Kelasta. Ja se on eri asia kuin kuntoutustuki. Jestas, mää voisin varmaan kohta kirjottaa gradun näistä typeristä lomakkeista! Paitsi että oon niin kaalimaalla tästä kaikesta, etten ehkä.

Tämän kaiken rinnalla mun pitää haukkana vahtia, että koska liiton kassa tajuaa, että kukaan ei saa saikkupäivärahaa kelasta määräänsä enempää ja että se mun määrä meni jo. Että aivan turhaan siellä liitossa jemmaavat mun rahoja. Tämä onkin kaikkein ihmeellisintä tässä kaikessa, ku yks virkailija sanoo yhtä ja toinen toista ja yks ’tietää’ miten nää jutut menee, mut toinen ’tietääkin’ enemmän - eli täysin eri lailla! Ja vaikka eletään atomiaikaa ja käydään kuussa, niin kirje lääkäriltä menee kelaan postitse!  Tällä hetkellä en oo raivosta sininen vaan lähinnä vähän turta. Tässä välissä kävin siis tyhjäämässä päätä työterveyspsykologille ja se oli nyt hyvä käynti. Hitsin mielenkiintoseks menee, että mitähän seuraavaks mahtaa tapahtua?!

Kirje sinulle työvoimaviranomainen

Heipä hei sinä viranomainen!

Ajattelin kerrankin kirjoittaa sinulle, vaikka olen saanut sinulta vain hyvin yksipuolisesti postia kaikkien näiden vuosien aikana. Fyysistä kirjepostia, sähköpostia, tekstiviestiä, puheluita ja onhan meillä ollut treffejäkin silloin joskus menneinä aikoina. Suhteemme muuttui ajan mittaan yhä platonisemmaksi ja suoraan sanottuna ajattelin karistaa sinut helmoistani jo kokonaan. No elämän käänteissä kuitenkin olen joutunut ottamaan sinuun sittemmin uudelleen kontaktia. Muistat varmaan miten minua ketjutettiin löysässä hirressä melkein 20 vuotta? Väsyin siihen lopulta niin. Silloin sain sinulta apua kouluttajan ominaisuudessa ja pääsin jyvälle siitä, mitä muuta elämällä voisi olla minulle tarjolla. Se oli silmiä avaavaa ja mukavaa aikaa. Siitä taitaa olla nyt kolme vuotta, kun pohdiskelin tulevaisuuttani ja mietin eri alavaihtoehtoja. Sitä kesti kuukausia ja hyvä olikin, että sain rauhassa maiskutella erilaisia juttuja. Se ala, johon päädyin, kantaa edelleen. Nyt vain esteenä on sairaus. Ensin munasarjasyöpä - tiedän, aika paska homma - ja nyt tämän vuoden ajan käden jännetulehdukset ja yleinen kunnon poukkoileminen.

Joskus olet saanut minut itkemään. Joskus olen raivonnut itsekseni, kun olet ollut ’vähän’ kohtuuton. Sellaisia suhteen tavanomaisia kiemuroita, you know. Yleensä olet ollut tavallinen, vähän niin kuin bussipysäkillä olisi ryhtynyt juttelemaan jonkun kanssa. Ihminen ihmiselle. Joskus taas olet ollut (suonet vertauksen) kuin seipään niellyt - eli hiukan jäykkä. Olemme molemmat joutuneet vääntämään ajatuksiamme rautalangasta toisillemme. Kerran olet ollut tiukkana, muttu lepyit sitten, kun huomasit miten epäoikeudenmukaisessa asemassa olin, itsestäni riippumattomista syistä. Sellaiselle suopeudelle nostan kyllä hattua. Kukaan ei kaipaa kaverikseen pystyyn nostettua läkipykälää, vaan inhimillisyyttä.

Ja tiedätkö; osaan minäkin ärsytettynä v-mäinen olla! Mutta siihen tarvitaan paljon ärsytystä, jotta minun pinnani katkeaa, taikka kuppi menee nurin. Suoraan sanottuna sen sinä kyllä välillä osaat! (Äläkä nyt yhtään pyörittele silmiäsi siellä!) Mutta täytyy sanoa, että mitä enemmän sinulle tulee ikää, sen inhimillisempi sinä osaat olla. Niinhän se taitaa kaikilla aloilla olla, että mitä nuorempi virkailija, sen virkaintoisempi ja kirjaimellisempi sitä tuppaa olemaan. Mutta kyllä se vain työpaikassa kuin työpaikassa on tärkeintä, että löytyy kokemusta sekä alalta, että elämästä noin yleensä. Sellaista suhteellisuudentajua asioihin ylipäätään.

Sinä soitit minulle taas ja tiedätkö, melkein teki mieleni halata sinua puhelun päätteeksi! Et ole ollut koskaan niin inhimillinen, niin empaattinen ja niin auttavainen! Sanoinkin sen sinulle, sillä miksipä ei sitä antaisi positiivista palautetta saman tien. Taisinpa jopa sanoa, että soitathan taas ja sinä lupasit. Se oli hyvä kohtaaminen! Tiedän, ettei sinun asiasi ole kovin laajamittaisesti avittaa minua, taikka arvostella toisia kirjekavereitani, mutta tässä tilanteessa olit kyllä aiheestakin vähän pöyristynyt. Otin kuuleviin korviini sinun sanasi ja olin oikein hyvällä tuulella puhelun päätteeksi. Näin tämä sujuu! Ties mitä meistä vielä kimpassa tuleekaan! Melkein tekisi mieli sanoa, että maailma kuulee meistä vielä, mutta se saattaa olla vähän ylimitoitetusti muotoiltu lausahdus. Jatka samaan malliin, niin kaikki muutkin kirjekaverisi saavat vähän nostetta elämäänsä ja pääsevät oikeasti eteenpäin. Minä uskon enemmän porkkanaan kuin keppiin! Toivottavasti teikäläiset ottavat sinusta mallia ja pykälän näköisillä ihmisillä nuttura löystyy ja seipäännielleille pönöttäjille tulee hitusen hymynkaretta suupieliin.