TE ja TT

 

No, nyt olen sitten käynyt työkkärissä vuosien tauon jälkeen! Sain sinne siis ihan kutsun. On se vaan nykyään ihan erilaista kuin joskus 1990- tai edes 2000-luvulla! Nykyään virkailijat on aika inhimillisiä. Minun virkailijani oli oikein ymmärtäväinen ja mukava. Juttelimme noin tunnin ja minun työnhakuvelvoitteeni pistettiin tauolle. Tosin hän sanoi, että nyt mun pitää tehdä lautakunnalle selvitys siitä, miksi mut irtisanottiin. Hän kyllä ymmärsi sen asian hyvin, mutta sanoi, että lautakunnassa ei ole inhimillisyyttä. He tuijottavat vain pykäliä. Mutta toivon, että he eivät tuomitse mua siitä, että mut irtisanottiin! Jos niin käy, niin minä saan karenssia. Ja joka tapauksessa asian käsittelyn ajan mun pennoset on jäässä, eli toivon, että he käsittelevät asian pikimmiten!

Terveyskeskuslääkärillekin mun piti päästä tällä viikolla sitä työkykyarvioo varten, mutta aika siirtyi kuun loppuun. Luulen, että lääkäri oli itse tullut kipeäksi. Lääkärin lisäksi ens viikolla on TT-kuvaus, syöpälääkärin soitto, sitten kuntoutusohjaajan soitto ja treenausta omiin nimiin. Ensi viikolla selviää myös tarkemmin, että mitä meikäläisen lähitulevaisuudessa tapahtuu. Että onko syöpä-pirulainen taas asettunut taloksi, vai onko veriarvot muuten vain ylempänä kuin pitäisi. Yhtään ei kyllä huvittais mikään leikkaus taikka sytot tai sädehoito. Mutta hassua kyllä, tällä kertaa en pelkää lainkaan niin hillittömästi kuin viimeksi. Mutta elämästä haluan kaikilta osin nyt mieleistä, sen olen tässä syövän kynsissä ja kuolemanpelossa ainakin oppinut. Inhoan muutenkin sitä, että elämä täyttyy kompromisseista. Yritän muokata elämääni siihen suuntaan tämän vuoden aikana. Ja se mun lista on suuressa osassa tässäkin ajatuksessa!

Kirje sinulle työvoimaviranomainen

Heipä hei sinä viranomainen!

Ajattelin kerrankin kirjoittaa sinulle, vaikka olen saanut sinulta vain hyvin yksipuolisesti postia kaikkien näiden vuosien aikana. Fyysistä kirjepostia, sähköpostia, tekstiviestiä, puheluita ja onhan meillä ollut treffejäkin silloin joskus menneinä aikoina. Suhteemme muuttui ajan mittaan yhä platonisemmaksi ja suoraan sanottuna ajattelin karistaa sinut helmoistani jo kokonaan. No elämän käänteissä kuitenkin olen joutunut ottamaan sinuun sittemmin uudelleen kontaktia. Muistat varmaan miten minua ketjutettiin löysässä hirressä melkein 20 vuotta? Väsyin siihen lopulta niin. Silloin sain sinulta apua kouluttajan ominaisuudessa ja pääsin jyvälle siitä, mitä muuta elämällä voisi olla minulle tarjolla. Se oli silmiä avaavaa ja mukavaa aikaa. Siitä taitaa olla nyt kolme vuotta, kun pohdiskelin tulevaisuuttani ja mietin eri alavaihtoehtoja. Sitä kesti kuukausia ja hyvä olikin, että sain rauhassa maiskutella erilaisia juttuja. Se ala, johon päädyin, kantaa edelleen. Nyt vain esteenä on sairaus. Ensin munasarjasyöpä - tiedän, aika paska homma - ja nyt tämän vuoden ajan käden jännetulehdukset ja yleinen kunnon poukkoileminen.

Joskus olet saanut minut itkemään. Joskus olen raivonnut itsekseni, kun olet ollut ’vähän’ kohtuuton. Sellaisia suhteen tavanomaisia kiemuroita, you know. Yleensä olet ollut tavallinen, vähän niin kuin bussipysäkillä olisi ryhtynyt juttelemaan jonkun kanssa. Ihminen ihmiselle. Joskus taas olet ollut (suonet vertauksen) kuin seipään niellyt - eli hiukan jäykkä. Olemme molemmat joutuneet vääntämään ajatuksiamme rautalangasta toisillemme. Kerran olet ollut tiukkana, muttu lepyit sitten, kun huomasit miten epäoikeudenmukaisessa asemassa olin, itsestäni riippumattomista syistä. Sellaiselle suopeudelle nostan kyllä hattua. Kukaan ei kaipaa kaverikseen pystyyn nostettua läkipykälää, vaan inhimillisyyttä.

Ja tiedätkö; osaan minäkin ärsytettynä v-mäinen olla! Mutta siihen tarvitaan paljon ärsytystä, jotta minun pinnani katkeaa, taikka kuppi menee nurin. Suoraan sanottuna sen sinä kyllä välillä osaat! (Äläkä nyt yhtään pyörittele silmiäsi siellä!) Mutta täytyy sanoa, että mitä enemmän sinulle tulee ikää, sen inhimillisempi sinä osaat olla. Niinhän se taitaa kaikilla aloilla olla, että mitä nuorempi virkailija, sen virkaintoisempi ja kirjaimellisempi sitä tuppaa olemaan. Mutta kyllä se vain työpaikassa kuin työpaikassa on tärkeintä, että löytyy kokemusta sekä alalta, että elämästä noin yleensä. Sellaista suhteellisuudentajua asioihin ylipäätään.

Sinä soitit minulle taas ja tiedätkö, melkein teki mieleni halata sinua puhelun päätteeksi! Et ole ollut koskaan niin inhimillinen, niin empaattinen ja niin auttavainen! Sanoinkin sen sinulle, sillä miksipä ei sitä antaisi positiivista palautetta saman tien. Taisinpa jopa sanoa, että soitathan taas ja sinä lupasit. Se oli hyvä kohtaaminen! Tiedän, ettei sinun asiasi ole kovin laajamittaisesti avittaa minua, taikka arvostella toisia kirjekavereitani, mutta tässä tilanteessa olit kyllä aiheestakin vähän pöyristynyt. Otin kuuleviin korviini sinun sanasi ja olin oikein hyvällä tuulella puhelun päätteeksi. Näin tämä sujuu! Ties mitä meistä vielä kimpassa tuleekaan! Melkein tekisi mieli sanoa, että maailma kuulee meistä vielä, mutta se saattaa olla vähän ylimitoitetusti muotoiltu lausahdus. Jatka samaan malliin, niin kaikki muutkin kirjekaverisi saavat vähän nostetta elämäänsä ja pääsevät oikeasti eteenpäin. Minä uskon enemmän porkkanaan kuin keppiin! Toivottavasti teikäläiset ottavat sinusta mallia ja pykälän näköisillä ihmisillä nuttura löystyy ja seipäännielleille pönöttäjille tulee hitusen hymynkaretta suupieliin.