.

.

6.4.2026

Kumlinge

 

Kumlingessa oli kova tuuli, vaikka se ei oikeastaan näkynyt missään. Kasvit on töpäkästi kasvaneet niin vantteriksi, että edes 10m/sek tuuli ei niitä paljon heilauta. Sadetta välillä. Kirkko on kaunis ja haudoilla oli vähäeleisen kauniisti paljon pikkukiviä, joiden joukossa saattoi kasvaa joku mehikasvi. Mutta myös keramiikkakasveja näkyi. Ja yhdellä haudalla oli jäkälän seassa kissapatsas. Varmasti vainajalle hyvin rakas tuo kissa, jota patsas symboloi.
















5.4.2026

Elinin jalanjäljissä Önningebyhyn

 

Edellisiltana vielä aurinko paistoi, kun luin Elinistä. Seuraavana aamuna ajeltiin kohti Maarianhaminaa ja ehdotin, että mennääs taas Önningebyn läpi, joka löydettiin vahingossa viime keväänä ja josta vasta nyt tiedän enemmän; että kokonainen Suomen, Ruotsin ja Viron nuorten taiteilijoitten jengi hengasi Önningebyssä 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa maalaten vuosikausia! Yleensä kesäisin, mutta osa jopa läpi vuoden. Välillä he hengasivat Pariisissa, sitten tuli Karjalakuume ja lopulta he hajautuivat kuka minnekin. Tahdon nähdä kylän uudelleen!


Tämä kuva on vielä Sottungasta. Kun aurinkokin vielä paistoi…


En tiedä missä taloissa he asuivat, mutta Önnegebymuseo on tässä pihapiirissä, eli se varsinainen taidemuseo on navetassa selän takana. Tuo pieni vanha talo on kutsuva ja kaunis.


Samassa pihapiirissä on toinenkin vanha tupa.


Näin lähistöllä ainakin kolme vanhaa tuulimyllyä.


Usvaan häipyvässä maisemassa on jotain taianomaista!


Ja ne puut, miten ihastuttavia ne täällä ovatkaan!


Kävellessäni kylänraitilla koleassa ilmassa kuvaamassa, saatoin kuvitella Elinin ja kumppanit raahaamassa maalaustelineitään ympäri kylää pitkissä hameissaan. Ja ne kekkerit, naamiaiset ja kaikki!


Juhannussalkoperinne on kaunis!


Ja räks, taiteilijaonnelasta rysähdimme jonkun ajan kuluttua Taffelin tehtaanmyymälään, joka viime vuonna ohitettiin sujuvasti pariinkin kertaan. Nämä eivät siis ole ollenkaan lähekkäin. Taffeli on lähempänä Kastelholman linnaa, kun taas Önningeby on Maarianhaminan lähellä. Molemmissa kannattaa käydä! Tällä kertaa me ei käyty Kastelholmassa, eikä Bomarsundin linnoituksiakaan katsomassa, koska sää oli hyvin kolea; lämpötila noin +1 ja tuuli kova ja vesisadetta ja räntääkin saatiin välillä. Ajeltiin tyytyväisenä ohi ja ihailtiin auton ikkunasta.


4.4.2026

Sottunga

 

Kökarista lautalla Sottungaan, joka on vielä pienempi saari. Mutta kirkko, hautausmaa ja kalastajamökkejä sekä venevalkamia löytyy.














3.4.2026

Kökar!

 

Eilen illalla saavuttiin Kökariin! Tässä pieni kuvakooste siitä mitä tänään on kuvattu. Perin kaunis saari tämä on ja yllättäen tosi kiinnostava se Fransiskaaniveljien luostarin raunio kirkon vieressä.























Näitä sinikuvioisia astioita on korjattu aikanaan; huomatkaa pienet pyöreät reiät, jotka rikkoutuneen astian palasiin on porattu ja sitä kautta ehkä rautaniiteillä kokoon taas kursittu. Tuollainen hieno keramiikka kannattikin korjata. Kukahan ne rikkoi ja saiko paljonkin sapiskaa siitä?




2.4.2026

Lista asioista…

 

…mutta mistä asioista? Se jää vähän himmeäksi tällä kertaa. Kartanon kellarista löytyi kirjalaatikko, jossa oli mm ’Rysslands Geografi’, vuodelta 1913, joka on sinällään jo kiinnostava kirja, mutta etenkin sen takakansi, johon joku on riipustellut listan asioista. En vain parhaalla tahdollanikaan saa selvyyttä siitä, mitä siihen on listattu. Lomalle mukaan otettavia asioita? Mutta ’kesähuvila’? Ostoslista? Mutta ’filosofia’? Muistilista? Muista mennä kesähuvilalle maalaamaan, filosofoimaan ja lukemaan, oli sää mikä hyvänsä? Äh, järjetöntä!


Lopulta päädyin siihen, että se on elämän tärkeiden asioiden lista tuona kesänä tuolle ihmiselle. Omallekin listalleni voisin ottaa filosofian, kirjat, kesähuvilan - tosin siveltimien tilalle kynät ja paperia. Kalossit ja takki on kyllä ihan asiallinen juttu Suomen kesässä, ilmeisesti kaikkina aikoina.

Ehkä se on raapustettu toukokuussa maantiedontunnilla, uupuneena koulun viimeisten päivien painon alla? Tai junassa, matkalla kaupungin koulukortteerista kotiin, josta hän aikoo edelleen matkustaa ystävättären kesähuvilalle?

Tai ehkä hän kehittelee runoa? Kalossit runoudessa on jo niin vinkeä valinta, että sen haluaisin lukea! Tai romaania? Ehkä hän kuuntelee kahvilassa viereisen pöydän keskusteluja ja poimii sieltä summittain sanoja ylös? Vakoilija?

En edes halua ajatella mitään arkista, esimerkiksi sanakoetta! Joku salaperäinen ja jännittävä lista tuossa on meneillään! Mutta onko lista valmis? Ja toteutuiko se koskaan? Tuliko hänestä filosofiaa harrastava taidemaalari? Vai kuoliko hän nuorena keuhkotautiin?

Ehkä hän ajautui perheeseen, jossa mies ei enää antanut hänen haihatella ja maalata? Ja lapsia syntyi 16? Mitä jos kesähuvila paloi salaman iskusta 1930-luvulla? Tai meni perinnönjaossa sille ikävälle porilaiselle insinööriserkulle, joka myi huvilan ruotsalaisille? Joka sitten johti siihen, että hän ei enää koskaan maalannut ja alkoholisoitui suruissaan loppuelämäksi?

Tai ehkä hän olikin poika, tai mies, joka halusi salaa pukeutua naisten vaatteisiin yksinäisellä huvilalla? Tai ehkä hän listaakin asioita, joista hänen kissansa pitää? Huomaattekos; tästä voisi kehitellä tuhat ja yksi tarinaa! Niin loputonta ja kiehtovaa!




1.4.2026

Mitä se sukututkimus oikein on

 

Mun lempiaihe; sukututkimus ja menneet ylipäätään! Ajattelin muutamia juttuja laitella ylös aiheesta, sillä mä oon huomannu monesti, että ihmisillä on siitä aika väärä mielikuva yleensä. Ehkä suurin harha on se, että sukututkimus on vaan jonkun puun luominen, kerätä esivanhempien nimet ja syntymäajat tästä päivästä moosekseen asti. No pakko palauttaa maan pinnalle semmonen luulo ja selventää, että se on mitä suurimmissa määrin aloittelijan meininkiä se. Kun on vaan kauhee kiire päästä ’eteenpäin’ ja haluaa vaan nimiä puuhun hinnalla millä hyvänsä. Pahin versio tästä tuli muutama vuosi sitten, kun sukupuufirmat alkoi mainostaa televisiossa ja ihmiset sankoin joukoin lähti luomaan omaa sukupuuta. Se vielä markkinoitiin sillä tavalla, että nyt on helppo lisätä valmiista puusta tietoja omaan puuhun. Ja yhtäkkiä oli puita, joihin ei oikeesti oltu mitään edes tutkittu, napattu vaan mahollisimman paljon muista puista himphamppua yhteen läjään ja voila, ’puu’ on valmis. No senhän tekee tunnissa, jos tolla metodilla mennään. Eikä siinä ole mitään järkeä, sillä se puu jos mikä on täynnä virheitä. Että semmosta. Jos on hienoo, että sukupuuhun on saatu lykättyä hetkessä 150 000 henkee, niin sillai se sujuu. Ja uskokaa mua, kun mä sanon, että myös meitä sukututkijoita todellakin on moneksi, netistä löytyy mitä oudoimpia sukupuita, joita niiden tekijät pitää varmaan ihan todellisina. Taitaa Jeesuskin joissakin komeilla.


Sitten on se muiden omiin puihinsa haravoiminen sun puusta. Mun sukupuut on esimerkiksi lähteneet vaeltamaan pitkin nettiä jo vuosikausia sitten. Ei siinä mitään, että joku katsoo henkilön tietoja toisen puusta, mutta kun lähtee valokuvat kiertoon, kaikki pienetkin omat huomiot ja lisäykset lähtee maata kiertävälle radalle, vaikka ite ei ole tarkoittanut sitä niin, niin se on vähän tylsää. Hyvin usein löydän omia kirjoituksiani muiden puista. No, oma moka toisaalta; kaikki mitä nettiin päätyy, on siellä ikuisesti ja sille ei ite voi mitään. Ikinä ei tiedä kuka haravoi ja miksi haravoi sun tietoja johonkin säilöön, josta sulla ei oo aavistustakaan.

Toinen iso harha, joka monella sukututkimuksesta on, on että se tarkoittaa vain uteliaana kaikkien salaisuuksien esiin penkomista. No ei, herran jumala! Vaikka osa meistä ihmisistä onkin tosi uteliaita, niin väitän, että suurin osa tutkijoista ei keskity sellaiseen, eikä pidä sitä tutkimuksen itseisarvona. Mä ajattelen toisaalta myös niin, että asioiden salaaminenkaan ei ole jees, mutta ei niitä tarvii myöskään kaikelle kansalle julki tuoda. Salaaminen voi aiheuttaa lähimmille vaikeaa henkistä olotilaa, kun tajuaa jollain tapaa, että asiat on pielessä, muttei tiedä miksi. Että totaalinen salaaminen ei palvele ketään, mutta retosteleminenkaan ei ole hyvä juttu.

Sellanen kokonaisvaltainen hyvä sukututkimus tuo esiin esi-isien nimien ja syntymäaikojen lisäksi kuolinajat, kuolinsyyt, paikkakunnat, muutot, koulutukset ja opiskelut, ammatit tai tittelit, matkustelut, mahdolliset oikeusjutut (entisaikaan sakkoa saattoi pamahtaa aika hassuistakin jutuista), sisarukset, sisarusten perheet tietoineen, aikaansaannokset (jos on vaikka julkaissut kirjan), lemmikkien ja kotieläinten määrät ja nimet, omaisuuden, ulkonäön (valokuvaa tai maalausta ei useinkaan löydy, mutta joissain asiakirjoissa voidaan kertoa esim pituus ja silmien ja hiusten väri), autojen, veneiden ym omistaminen, harrastukset, sosiaalinen lähipiiri (esim kummiuden kautta), politiikka - mikä tahansa sellainen asia, joka tuo ’lihaa luiden ympärille’! Ja sitten kun tahtoo ymmärtää jonkun tietyn ihmisen elämää, täytyy penkoa hänen naapurit, paikallistapahtumat, laajemmat uutiset, hänen läheisten persoonat ja niin edelleen. Loputon suo! Mutta niin kiinnostavaa. Ja se tuo perspektiiviä nykyhetkeen ja omaan elämään!