.

.

13.10.2026

Napue

 

Moni kiskoo Napue-giniä, tietämättä ehkä ollenkaan, mitä nimen takana myös on. Minäpä kerron. Samassa Napuen kylässä, jossa Napue-distillery sijaitsee, on tapahtunut 1700-luvulla Suomen historian suurin verilöyly, Napuen taistelu, jota voisi sanoa kai myös kansanmurhaksi. Siitä muistona Napuella on muistomerkki.


Täällä me käytiin kesällä. Muistomerkki on tärkeä pohjalaisille.


Jo joskus1940-luvulla tänne tehtiin retkiä. Isä istuu siellä takarivissä 2. oikealta. Tottakai minä menin myös istumaan samaan kohtaan ja halusin, että mies ottaa musta kuvan, kun olen isän jalanjäljillä. Mutta se jääköön julkaisematta.


19.2.1714 venäläisten sotilaiden joukko voitti täällä Armfeltin johtaman Ruotsin armeijan karoliinijoukon, jossa taisteli mukana myös paljon paikallisista talonpojista koostuvaa nostoväkeä. Karoliineihin kuului tietysti myös paikallisia, sillä mehän muodostimme Ruotsin armeijan omalta osaltamme. Tästä alkoi Isoviha.


Kaikki oli alkanut alkuvuodesta 1714, kun tsaari Pietari Suuri suunnitteli hyökkäävänsä Tukholmaan Etelä-Suomen ja Ahvenanmaan kautta. Sitä ennen piti kuitenkin lanata Armfeltin joukot pois tieltä sieltä sivustasta häiritsemästä, varmuuden vuoksi. Siksi venäläiset joukot riehuivat Pohjanmaalla poltetun maan taktiikalla ja tappaminen, kiduttaminen, hävitys ja tuho olivat ennennäkemättömiä. Armfeltin joukkoihin kuului 3000 miehen jalkaväki, 1500 miehen ratsuväki ja 1086 miehen nostoväki. Venäläiseen jalkaväkeen kuului yhteensä yli 6000 miestä ja ratsuväkeen yli 4700 miestä päällystöineen. Taistelu kesti noin 2 tuntia. Suomalaisia kaatui noin 3680 ja venäläisiä noin 1500. Pohjanmaan rykmentistä jäljelle jäi 19 miestä. Taistelun jälkeen venäläiset autioittivat Isoakyröä niin, että vain vanha kirkko jäi kasakoille talliksi ja Mäki-Luoman taloon tuli venäläisten lasareetti eli sotasairaala. Kirkkoherra pakeni Ruotsiin. Kaiken muun pahan lisäksi vangiksi otettiin ja vietiin 151 Isokyröläistä lasta ja nuorta. 
Hiljaiseksi vetää tämäkin julmuus.


Ei kommentteja: