Asuntomessut Lempäälä 2026, osa 2/5

 

Ja kierros jatkuu. Otin satoja kuvia ja täällä blogissa näette mun mielestä parhaita paloja tai kiinnostavia kohtia tai sitten ihan vaan myös ajankuvaa eli tän hetken muotioikkuja. Pyrin aina siihen, etten kumartele ketään ja mielistele näkemiäni paikkoja, joten täältä pesee myös kritiikkiä.

En tiedä pidinkö vai en, sillä tästä tuli vähän hotellimainen fiilis. ’Keittiö’ jättimäisen olohuoneen peräseinällä. Se on sitä nykyaikaa.

Suihkutilan seinä ja lauteet taas vetivät katseeni puoleensa.

En voi sietää minkään muun värisiä hanoja, kuin teräksisiä, mutta muutenhan tämä on aika karkki kodinhoitohuone.

Omituisesti sijoitettu tuo bideesuihku. Mutta värimaailma on rauhallinen ja lämmin.

En kuvannut juuri lainkaan lastenhuoneita. Tuskin edes silmäilin niitä. Mutta tämä lamppu oli wau.

On kaihtimet ja verhot, hyvä! Ja söpön muotoiset kalusteet. Onkohan ne mukavat istua?

Tämä oli yksi lempikohtiani kaiken keskellä! Miten kaunis kaakelointi ja miten ihana väriliitto seinässä! Ja onko tuo vessapaperikin vielä vaaleanpunainen? Sööttiä!

Näitä piskuisia työhuoneita oli yllättävän paljon. Kiitos koronan. (Jotain hyvää siinäkin.)

Laskutilaa, kaihtimet + verhot, materiaalit, värit ja tuo lamppu! Vähän kuin taidenäyttelyyn olis pompannut.

Tämä taitaa nyt olla se pantry, eli ruokakomero. Nykypäivän kanttuuri?

Kirjahyllyjä oli hyvin vähän. Siksi tämä oli melkein oooh!

Tämmöisiä ne oli, melkein joka ikinen; sohvaryhmä, ruokaryhmä ja saareke + keittiökaapistot. Sielläkö se on sotkuinen keittiö vieraiden silmissä koko illan? Niin se taitaa olla. Kuka siinä kokkailun ja tarjoilun välissä ehtii muka tiskata ja siivota. Kysyn vaan. Ja se ruoankäry - yök!

Tässä oli kaikki vinkeät elementit; peilin muoto, seinän ja tason matsku ja erikoislamput!

Seinien pilkut oli mulle wau ja suihkuseinän kaareva yläosa oli toinen wau.

Tämä oli niitä harvoja lastenhuoneita, joita silmäilin ja kuvasin. Ei sitä lampunjohtoa aina tarvii katossa häivyttää ja voi sitä teini notkua muussakin kuin säkkituolissa. Pisteet!

Tässä mätsää oikeastaan kaikki!

Ainakin tiskaajalla on kunnon valot! Paitsi että tiskaako kukaan nykyään? (Paitsi hipit.)

Näitä aamiaiskaappeja harrastetaan kovasti. Kai se on ihan kätevää. Mutta katsokaas mitä kertsua tuolla keskihyllyllä on!

Tässä oli vähäeleisesti hauskaa leikkisyyttä.

Tässä minuun vetosi vanhan ajan henki. Vaikken käsitäkään tuota seinän vihreää.

Hmm, tässä  joku brain relief-hoito raskaan päivän päätteeksi. Tai aamun aloitteeksi!

Vaikka yhä ällistelenkin käsitettä irrallinen sängynpääty, niin tämä oli magee!

Kerrankin ikkunanäkymään oli kiinnitetty myös huomiota!

Nämä saunat on nykyään upeita! Ja se vienosti savuisen puun tuoksu muuten leijaili monessa kodissa. Noita lasiseiniä en vaan oikeen ymmärrä. Saunojat akvaariossa? Minä haluan olla saunan pimeydessä kuin keskiajalla.

Tämä on melkein liian järjestelmällinen. Mutta sairaalla tavalla myös kiehtova.

Kerrankin kunnon tiskipöytä, vaikka hän ei ilmeisesti tiskaakaan (tai sitten kuivaa kaiken heti käsin). Hyllytilaa on nirkoseltaan.

Yksi hauskimpia kylppärin peilin valaistuksia!

Miten mulle tulee vähän japanilainen henki tästä mieleen. Hyvällä tavalla siis.

Asuntomessut Lempäälä 2026, osa 1/5

 

En ole koskaan ollut asuntomessuilla. Ja nyt kun ne tuli Pirkanmaalle, niin pakkohan sinne oli mennä! Isoin yllätys oli se, että niiden talojen lisäksi hallitseva tekijä siellä oli kojut, tiedättehän, ne rasittavat feissarit, jotka huutelee, että rouva, mikä puhelinliittymä teillä on? Nämä myyjät oli hyvin aggressiivisia ja niitä tuntui olevan joka paikassa. Ja vaikka mun unelma-asuntomessut olis sellaiset, että olis alue, jossa olis rempattu vain vanhoja taloja, niin näitäkin oli silti kiva katella. Kuuma päivä ja hillittömät jonot kylläkin vähän rasitti.

Kissataulu ja kylppärin seinä mätsää täydellisesti yksiin.

Sanoisin että tämän vuoden teema oli valo, värit ja viherkasvit. Ja etenkin nyt tuntuu siltä, että on löydetty noi ylös ja alas suojaa antavat kaihtimet! Niitä oli melkein joka talossa.

Sängyn päätyseinän takana harrastetaan vaatehuoneita. Näin avoimesta ratkaisusta tulis itelle ajelehtiva olo.

Kuvasin aika paljon kylppäreitä. Niiden seinäpinnat ja peilien muodot sekä peilivalot oli kiinnostavia.

Ei ollut ainuttakaan taloa, jossa ei olisi ollut avokeittiötä. Mutta kai nekin joskus jää historiaan?

Kaunis ja ainut käypä taso terästiskipöydän sijaan. Myös väliseinä oli kaunis. Tosin, ei saa hirveesti roiskia, ettei vesi mene lasin alle.

Tosiaankin värit! Se valkoinen helvetti on auttamatta ohi. Thank god!

Varmaan suurin osa oli väliaikaissisustuksia, mutta kuvasin silti. Inspiraatioita varten kai nekin oli. Kauniit taulut kauniina sarjana, eikä aina vain yksi!

Rakastin messuilla maanläheisiä värejä! Ja tarkkailin yöpöytiä. Mahtuuko niihin kirjapino?

Valaisimia oli monenlaisia, vaikkakin aika monessa tapauksessa mietin, että miten helvetissä tuosta pyyhitään pölyt?

Yölamput/lukulamput näyttäytyivät hyvin monenlaisina.

Sanoisin, että melkein kaikki keittiöt oli kuin yhdestä puusta veistettyjä. Saarekkeen vieressä ruokaryhmä ja sen jälkeen sohvaryhmä. Auts. Mutta lamput on veikeät.

Nämä kaapinovien nupit oli mielestäni metalliset. Aika äijä. Cool.

Saunojakin oli monenlaisia. Tässä kaksisävyinen. Ja vankat lauteet.

Pidin kylppärien seinien matskuista ja väreistä. Ja noista hyllysyvennyksistä! Sadesuihku on mielestäni ylimainostettu turhake.

Jännittävä tuo peräseinä. En päässyt lähelle, mutta näyttää oikeastaan huopaiselta.

No nyt! Tässä sykähdyttää värit ja ryijy ja sievä kalusto.

Onhan tämä kaunis, mutta miettikää miten paljon makkarissa tuollainen höyhenvalaisin kerää pölyä! Pisteet verhosta!

Tässä keittiössä oli yllättävän paljon laskutilaa, mutta joissakin sitä ei ollut käytännössä ollenkaan. He ovat varmaan sitten wolttaajia, kun eivät laita ruokaa. Pidän tästä värimaailmasta ja noista lampuista!

Tämä oli komeromainen huone keittiössä, sisustettu vähän sellaiseksi aamiaiskaapiksi, mutta opas sanoi, että se on oikeastaan koiran huone. Hämmentävää.

Joku noissa kaakeleissa viehättää. Ehkä se on tuo saumauksen väri.

Huvituin tuosta kellosta ja jännä se kaappi, jonka tasolla kello nököttää.

Monenkohanlaisia valaisimia maailmasta löytyy?

Riisipaperivarjostin on kiva, mutta tämäkin kahmii pölyä itseensä nukkujien yläpuolella. Tapetti on erittäin jees.

Sängynpääty on hieno ja lamppu olikin keramiikkaa, eikä paperimassaa, heh.

Olin luullut, että pieniä huoneita inhotaan nykyään, mutta eipäs. Pisteet siitä, että on tapetti, verho ja kätsy kaappi!

Kohtaamisia

Eilen aamulla lähdin kartanolta ratikkapysäkille. Kartanon puistotiellä käveli edelläni vanha mies. Ihan reippaasti, ilman keppiä, hiukan vain kumarassa. Jossain vaiheessa lähdin harppomaan hänen ohitseen, mutta kohdalla tuli sellainen olo, että sanonpa hänelle jotain. Sanoin ”Kaunis aamu!” Ja seuraavaksi huomasinkin jo juttelevani hänen kanssaan vilkkaasti. Hidastin vähän askeliani, koska ajattelin, että minä kyllä ehdin menoihini, vaikka tässä pikkuisen aikaa hidastaisinkin ja juttelisin tämän tervaskannon kanssa. Hän kertoi olevansa 85-vuotias, eikä vielä käytä lääkkeitä ollenkaan! Kertoi tekevänsä kilometrien kävelylenkkejä aamuisin. (Hän ei noussut ratikkaan, vaan lähti kävellen kohti keskustaa.) Hän muisteli lapsuuttaan; Pispalan poikia oli ja Lielahtikin on tuttu jo sieltä saakka, vaikkei tehtaan alueelle silloin vapaasti päässytkään, koska koko alue oli aidattu. Hän naurahteli, että kyllä tämä on erilaista tämä nykyaika! Ihmisetkin olivat ennen niin erilaisia. Pispalassakin (joka oli tunnettu juoppoporukoista ja köyhyydestä ja rähjäämisestä) oli miesten kesken sellainen meininki, että naisten annetaan olla rauhassa, vaikka keskenään tapeltaisiinkin. (Voi vaan kysyä missä nykyään on sellainen meininki?) Sen miehen sanat jäivät kaikumaan päähäni koko päiväksi.

Kävin asioilla ja ajattelin mennä käväisemään Galleria Saskiassa. Keskustassa sain kuitenkin päähäni, että poikkean Lukulaarissa katsomassa olisiko Miki Liukkosen kirjoja yhtään hyllyssä. Tepastelin Näsilinnankatua kohti Puutarhakatua, kunnes siinä kauppakadun jugend-säästöpankin kulmilla käännyin vahingossa ajatuksissani kohti Hämeenpuistoa, vaikka piti mennä korttelin verran vielä suoraa. Havahduin Galleria Nykyajan kohdalla, että mitäs hittoa minä tässä kävelen ja olinkin juuri tekemässä uukkaria, kun gallerian ständi osui silmiin; Marja Pirilän näyttely ja ikkunoissa camera obscura-teoksia… sehän veti minut sisään galleriaan kuin magneetti. Ja mikäs siellä odottikaan; mikäs muu kuin Nottbeckien vanhoja kuvia käsiteltynä taiteen keinoin! Siis Nottbeckit, jotka myös asuivat kartanolla, jossa minäkin nyt hengaan. Aivan ihana näyttely! Gallerian kellarikaupassa kävin myös. Otin käteeni yhden runoteoksen, avasin sen ja sen ensimmäiset silmiini osuneet sanat olivat ”…Pelko on hävinnyt, niin kuin moni muukin asia…”

Lääketieteellistä mietiskelyä

 

Hmmm. Jäin edelleen miettimään sitä kaikkea, mitä syöpälääkäri viikko sitten sanoi. En ole kyllä yhtään samaa mieltä hänen kanssaan muutamista asioista. Osasta jo kirjoitinkin, mutta esim siitä en, että jos teen käsillä jotain kuormittavaa tai kannan raskaampaa, niin jänteissä tuntuu aavistuksenomaisesti, että ne saattaa tulehtua uudelleen. Tähän hän sanoi, että mun ei pidä välttää mitään tekemistä kuitenkaan. Ja kysyi, että olenko ottanut lääkettä siihen? No en ole, koska se ei ole varsinaisesti kipu vielä, vaan se heijastelee tulevaa kipua, jos en lopeta tekemistä. Ja minusta isoa rasitusta päin vastoin pitäisi välttää, ettei tulehdus iske päälle uudelleen! Sitä paitsi oikean käden jänne on rispaantunut, eikä sen katkeaminen kuulosta mukavalta visiolta. 

Selän kipuilu öisin on hassu juttu myös. Se korreloi sen kanssa miten täynnä rakko on ja kipu tuntuu kylkeä kääntäessä myös lonkkanivelen sisällä, ihan kuin joku painaisi hermoa siellä. Tunne on tosi epämiellyttävä! Vaikea uskoa että Tadex aiheuttaisi ihan tällaista. Toki selkä myös väsyy helposti eli selässä on erilaisia kipuja. Yksi Tadexin sivuoire on luusäryt ja jollain tavalla se voisi ehkä olla kyseessä, koska öinen kipu on ikään kuin luussa, mutta en tiedä tulisiko se sivuoire pelkästään lonkkamaljaan? Luulisi että pitkien luiden ytimiin ennemminkin. Haluaisin ehkä keskustella lääkärin kanssa pitempään ja perinpohjaisemmin, sillä nyt se aika oli 20min, joka on kyllä ruokottoman vähän.

Edelleen potkin sitä vastaan, että lääkäri on yhden alueen supertietäjä, mutta ei osaa sanoa mitään järkevää mihinkään muuhun. Siis tämmöisiin hänen alueensa reunamilla oleviin asioihin, kuten potilaan sivuoireisiin. Hän on varmasti Suomen huippuja siellä leikkaussalissa, sitä en ollenkaan epäile, mutta muuten en ole vakuuttunut. Hän on kahdesti työntänyt minut ulos sairaalasta mielestäni ihan liian aikaisin (niistä voi lukea blogista elokuulta -23 ja toukokuulta -25), eikä hän oikein tunnu ottavan tosissaan sitä mitä koen. Aika äärettömän paljon ärsyttää se, että lääkäreiden kanssa pitää väitellä jostain asiasta. No ei tietysti kaikkien! Mun TK-lääkäri on tosi hyvä ja ymmärtävä. Hän on ’vain’ pitkän linjan yleislääkäri. Arvostan sitä kuitenkin aika paljon.

Myös se oli vähän outoa, kun valitin, että mun näkö on radikaalisti huonontunut tämän kevään ja alkukesän aikana, että hän totesi sen olevan varmaan ikänäköjuttu ja että pitää mennä optikolle ja silmälääkärille. Mun ikänäköongelmat alkoi joskus yli 10 vuotta sitten, kun tarvitsin lukulasit. Nyt en kuitenkaan yhtäkkiä näe kauaskaan terävästi. Ja jännästi Tadexin sivuoireisiin kuuluu (monen lääketieteellisen lähteen mukaan) näön heikkeneminen. Lääkäri ei kuitenkaan nähnyt yhteyttä syöpälääkkeen ja näön huononemisen kanssa. Aion tutkituttaa asian kyllä, mutta oikeastaan ensiapua olen saanut silmätipoista, jotka olin tässä välillä unohtanut kokonaan. Yskään helpotusta on muuten tuonut apteekin GeloRevoice-imeskelytabletit, jotka kosteuttaa kurkkua! Entä jos mun useat oireet johtuukin juuri siitä, että kroppa nyt vaan kuivuu näiden hoitojen (lääkkeiden) myötä? Alan olla kuivettunut vanha eukko, sepä se.