Urbaanien betonihelvetissä

 

Ja nyt olen pompannut 1800-luvulta suoraan moderniin aikaan. Täytyy sanoa, että en kyllä viihtyisi! Paikka on Helsingin Jätkäsaari ja aikamoinen betonihelvetti onkin. Voin kuvitella miten kuuma näissä kopeissa on kesällä, loputtoman ankeaa syksyllä ja kalseaa kylmyyttä talven loskassa ja merituulessa. Keväällä täällä on ehkä siedettävintä?

Maalaisena luulin, että tämä on trendikäs ja haluttu paikka, mutta ainakin yksi paljasjalkainen Hesalainen sanoi tänään, että tämä on Helsinkiläisten vihaamaa aluetta. Arkkitehtuuri on mielenkiintoista ainakin harmaiden laatikoiden aikakauden jälkeen, mutta kuka voi viihtyä betonikuiluissa katsellen vastapäisen naapurin ikkunaa? Täällä voi pelastua vain, jos nyt SATTUU asumaan sen yhden puiston laitamilla!

Lielahtipäivä

 

Harvoin olen ollut päivän päätteeksi niin nuutunut kuin eilen, kun kävelin yhdeksän tuntia ympäri Lielahtea. Onneksi ilma oli suloinen! Mieleni vaelteli esivanhempien ajoissa 1800-luvulla. Laskin, että menneistä sukulaisista yhdeksän on kuollut Niemessä, mahdollisesti juuri tuossa vaalean vihertävässä rakennuksessa, joka on siirretty vanhalta kylätontilta nykyiselle paikalleen joskus 1800-luvun aikana. Kun viimeinenkin esiäitini Leena kuoli Niemessä joulukuussa 1860, alkoi uusi omistaja rakentaa seuraavana vuonna tuota keltaista uutta päärakennusta. Rakennuksen päätykolmioon maalattiin vuosiluku 1861. Nykyään näitä rakennuksia kutsutaan minusta vähän hullunkurisesti ”pirtiksi” ja ”vieraspytingiksi”, joka tapa on paljon myöhemmän ajan peruja.

Leena-mummon kanssa yhtä aikaa Niemessä asui siis uusi omistaja Freander. Leena joutui myymään tilan Freandereille, koska hänen miehensä Juho kuoli vain 43-vuotiaana sydänkohtaukseen vuonna 1833. Leenan ja Juhon iso lapsikatras hajaantui sittemmin maailmalle ja Leena teki myyntisopimukseen ehdon, että saisi asua loppuelämänsä tilalla syytingillä. Freanderit eivät tosin kohdelleet Leenaa kovin hyvin, joka käy ilmi Leenan lasten välisestä huolestuneesta kirjeenvaihdosta. Yksityiskohdat jäävät kuitenkin hämärän peittoon.

Kun tulen Niemeen, olen aina vähän muissa maailmoissa. Koetan eläytyä Rosengrenien elämään; Leenan ja Juhon kaikki lapset ottivat sen sukunimen jostain tuntemattomasta syystä. Koetan hahmottaa miltä paikalla näytti 1830-luvulla. Mietin mitkä nykyiset rakennukset olisivat Leenalle tuttuja… niitä on ehkä kaksi; tuo vihreä päärakennus ja aitta. Kaikki muuttuu koko ajan ja sitä on työläs hahmottaa. Leenan ja Juhon tyttären tytär Matilda syntyi Niemessä, mutta muutti varhain äitinsä kanssa Helsinkiin. Sieltä hän vieraili Niemessä tiuhaan. Oikeastaan hän asui käytännössä monta vuotta vuoroin Helsingissä, vuoroin Lielahdessa. Hän jäi 9-vuotiaana orvoksi ja hänet kasvatettiin Niemen vieressä, Lielahden kartanossa, Stjernvallien hellässä huomassa. Siellä hän asui aina naimisiinmenoonsa saakka 1876, jolloin hän oli 32-vuotias, siis varsin iäkäs sen ajan mittapuulla ajateltuna.

Lielahden kartanossakin oli samanlainen järjestely kuin Niemessä, uuden omistajan Nottbeckin ja vanhan omistajan Stjernvallin perikunnan suhteen. Clas Alfred Stjernvallin leski Selma Aurora von Kraemer asui kartanon alueella kuolemaansa v1888 saakka, vaikka Nottbeckit omistivat kartanon vuodesta 1872 lähtien. Niin ikään Selman sisar Henrika von Kraemer eli kartanon alueella kuolemaansa saakka, vuoteen 1898, kuten toinenkin sisar Johanna, vuoteen 1909. Missään historiassa tätä ei koskaan mainita, tutkijat eivät ole ehkä huomanneet. Mutta eilen minä mietin sitä, missä rakennuksessa he oikein asuivat. Ennen nykyistä tiilikartanoa jossakin tontin alueella oli ainakin vanha kartano, sekä Nottbeckien huvilarakennus, jonka ikää kukaan ei kuitenkaan tiedä. Vai onko mahdollista, että kyseessä on yksi ja sama rakennus? Tontilla on edelleen kaksi puurakennusta, joiden ikää kukaan ei tiedä. Eilen pohdin kovasti, olisivatko ne voineet  ”palvelusväen asuntojen” sijasta kuitenkin olla von Kraemerien käytössä aina vuoteen 1909?

Kissalle hyvästit

 

Pidimme eilen tyttären kanssa kissalle hautajaiset. Ensin vuorasimme haudan kuusenhavuilla. Nehän on kuuluneet ikiaikaisesti hautajaisiin. Sitten laskimme kissan hellästi hautaan ja aloimme ripotella päälle ihanasti tuoksuvia jasmikkeenkukkia. Lopuksi asettelimme hautaan pari liljankukkaa, harjaneilikoita, jotakin valkoisia kukkia, muutaman mansikan ja yhden suklaakirsikan. Mukana on myös kissan lempilelu kangashiiri. Aivan viimeiseksi asettelimme päälle muinaisista ajoista pyhiä pihlajanlehviä ja pehmeitä havuja, ennen haudan umpeen luomista.

Ajattelimme, että jos arkeologit kaivavat kissan haudan auki joskus tuhannen vuoden kuluttua, he löytävät vähän luita ja karvoja, havuja, kukkien siitepölyä ja siemeniä. Niistä he ensinnäkin päättelevät, että kissaa on rakastettu paljon ja voivat ehkä parin viikon tarkkuudella laskea hautajaisajankohdan. On toki epätodennäköistä, että kukaan pihassamme mitään tutkii, mutta JOS…

”Ei se oo niin yksinkertasta…”

Aika varmaan tuttu lause? Olipa sitten kyseessä työpaikan vaihto, avioero, kunnon kohotus, tupakoinnin lopettaminen… mikä tahansa, niin voit kuulla tuon lauseen. Ehkä olet käyttänyt sitä jopa itse. Mutta aika usein tuo on melkoinen tekosyy. No okei, esim riippuvuuksien kohdalla kyse on puhtaasti geeneistä. Minulle esim tupakoinnin lopettaminen on ollut aivan helppo juttu, eikä alkoholikaan tee tiukkaa. Sokeri sitävastoin on minun geeneissä se haasteellinen aine.

Mutta muuten asioiden muuttaminen haluamaansa suuntaan, ei saisi olla kiinni tuosta lauseesta. Joskus tekisi mieli jopa sanoa vastaan, että ”kuule, se on JUST NIIN yksinkertasta!”, mutta siitä ei saa kovin kivan kaverin mainetta, koska sehän on aivan kamalaa, jos joku koettaa ravistaa toista toimintaan topakoilla sanoilla. Siis sen mielestä, joka muutoksenpelossaan haluaa vaan pysytellä epämukavassa tilanteessa.

Mietin tässä yks päivä omia haaveitani ja sitä, miksi olen lykännyt niiden toteuttamista vuodesta toiseen. Nyt olen pistänyt tuulemaan ja ryhtynyt konkreettisesti suunnittelemaan miten etenen. Että jos nyt vihdoin alan harrastaa keramiikkaa, niin missä kursseja pidetään, mihin kellonaikoihin, sopisiko se aikatauluuni (kuin ihmeen kaupalla sopii juuri nyt!) ja sitten vain merkitsin ilmoittautumispäivän kalenteriin. Otin myös huomioon varasuunnitelman eli toisen kurssin eri paikkakunnalla eri aikaan. Hinta kurssille on aika tyyris, mutta olenpa ostamatta jotain muuta sitten jonkun aikaa.

Tsemppaan kaikkia miettimään omia haaveita ja tarttumaan toimeen! Tekosyyt ei ole sallittuja. Askel kerrallaan ja positiivisin mielin! ”Kyllä kaikki järjestyy”, tapaan nykyään sanoa.

 

Kirkonmäellä

Tyrvään Pyhän Olavin kirkko inspiroi mua tosi paljon. Siellä on niin pitkän ajan historia ja menneiden ihmisten koko henkinen kirjo. Ilot ja surut. Niin kaunista!

 

Minun valintani Mathildedalissa

 

Tällaista minä siellä sitten shoppailin! En ole juuri ikinä malttanut juurikaan ostaa keramiikkaa, joitakin yksittäisiä kuppeja lukuunottamatta, mutta nyt päätin hullutella. Eikä kaduta yhtään! Nää keramiikat tuo niin hyvää mieltä ja ihastelen näitä kaikkia aivan hurjasti. Jopa siinä määrin, että päätin, että nyt tämä emäntä lähtee keramiikkakursseille! Haluan itsekin osata tehdä vaikka mitä keramiikkaa. Ja onneksi syksy on kursseineen ihan kohta käsillä!

Tuulikello by Outi Pihlajoki (Matildankartanon aitta).

Keramiikkapallo by Outi Pihlajoki (Matildankartanon aitta).

Tuikkukeramiikkaa by Räder (Ihana puoti).

Keramiikkalautanen by Tiina Harjola (Ruukin kutomo).

Kuppi by Tiina Harjola (Ruukin kutomo).

Suklaa by Petris Chocolate (vanha kyläkoulu).

Tahrasaippua, Ihana puoti (Petris Chocolaten tiloissa).

Shoppailukierroksella Mathildedalissa

Tein eilen perusteellisen kyläkierroksen. Olin varautunut shoppailemaan, tosin sillä varauksella, että vaatteita en voi ostaa, koska nyt ei ole vaatteidenostokuu. (Vaatteidenostolakkoni pätee muina kuukausina paitsi tammikuu, toukokuu ja syyskuu.) Toisaalta harmi, sillä tietysti Mathildedal pursuaa pellavavaatteita, joita rakastan! Mutta olin tiukkana, enkä ostanut ainuttakaan. Hyvä minä!

Sen sijaan panostin toiseen himokohteeseeni; keramiikkaan! Täältä sitä löytyy moneen makuun ja ostinkin monenlaista. (Niistä kuvat erillisessä postauksessa myöhemmin.) Tilitinkin eräälle myyjälle, että olen jo kymmeniä vuosia halunnut tehdä keramiikkaa, mutta en ole vielä opetellut. Sen sijaan olen puhaltanut lasia, valanut metallikoruja ja tehnyt paperimassatöitä, sekä osaan monia tekstiilitekniikoita. Nyt katse on kääntynyt yhä enemmän keramiikkaan.

Vanhassa kyläkoulussa muutaman sadan metrin tallustelun päässä yöpaikastamme Anttipoffintalosta, sijaitsee uskomattoman ihana Petris Chocolate ”suklaakahvila ja Ihana puoti” joka oli siis paljon enemmän kuin pelkkää suklaata! Ihania kakkuja vanhanaikaisessa kahvilassa nautittavaksi, pellavavaatteita, saippuoita, kynttilöitä, keramiikkaa… mitä nainen muka muuta edes tarvitsee?! (Nettisivuilta ei saa mitään käsitystä valikoimasta, on mentävä itse katsomaan!)

Petris Chocolaten eteinen vanhassa kyläkoulussa.

Räderin keramiikkaa kyläkoulun Ihanassa puodissa.

Design Jaana Kähösen myymälän seinusta.

Jaana Kähösen liikkeen hienoa tunnelmaa.

Jaana Kähösen printtitaidetta.

Ruukin Kehräämön kaunista ulkopuolta.

Ruukin kehräämön sisätilojakin katseli mielellään !

Alpakkanalle, yksi hersyvän suloisista tuotteista!

Alpakkatuotteiden pehmeys on itse koettava!

Kaiken ei tarvitse aina olla niin pönöttävää…!

Rakastan näitä puhelinlamppuja! (Rekvisiittaa)

Pehmeät luonnonvärit hivelevät silmää toden totta.

Ruukin kutomon puodissa oli upeaa Tiina Harjolan keramiikkaa!

Jos putiikkeihin panostetaan, niin piha-aluekin on kaunis!

Ruukkupuutarhan rustiikki luukki iskee muhun!

Se vaan on… on!

Laiheliineiksi kerityt alpakat ei olleet kovin seurallisella tuulella.