.

.

4.2.2014

Muutama kommentti Farmista


Innokkaan odotuksen jälkeen tälläydyin eilen sohvalle katsomaan uutta tosi-TV-formaattia nimeltä Farmi, jossa ihmiset lähetetään joksikin aikaa elelemään vanhassa talossa 1800-lukua.

Juu-u.

Harvoin pettymys on ollut niin tyrmäävä ja kokonaisvaltainen!
Osasyy tähän oli siinä, että olin jotenkin käsittänyt formaatin niin, että ihmiset tekevät aikamatkan, eikä niin että he kilpailevat keskenään.










Ensinnäkin; miksi niillä ihmisillä ei ole 1800-luvun tyylisiä vaatteita??
Ja silmälaseja ei jokaisella piialla taatusti ollut ennen vanhaan!
Miksi he eivät ole olevinaan 1800-luvulla; ei silloin tiedetty asioista, joista he puhua pälpättävät keskenään.
Miksi he eivät käytä sellaista kieltä, jota käytettiin 1800-luvulla? Edes suurin piirtein!
Miksi he eivät käyttäydy kuten 1800-luvulla? 
Ja sitten vielä jollekulle heistä tulee yllätyksenä se, että naisilla on naisten työt ja miehillä miesten!
Huh huh!

Myötähäpeä ja kärsimys on tällä sohvaperunalla suuri!
Minä haluaisin sinne 1800-luvulle aivan tosissani, enkä kyllä tulisi pois millään ilveellä.
Väitänpä osaavani siellä jotain tehdäkin ja tuntisinpa oloni kotoisemmaksi kuin nykyajassa.
Kidutan itseäni ja aion katsoa sarjan kuitenkin loppuun.
Joku lupaava henkilö siellä joukossa kaikesta huolimatta taitaa olla.



Ei kommentteja: