.

.

9.5.2014

Hiusten halkomista


Eilen puhuttiin televisiossa markettishampoiden ja hiusalan ammattilaisten käyttämien shampoiden välisistä eroista. Käsittääkseni suurin ero niiden välillä todettiin olevan hinta. Pohdin aihetta vielä ohjelman päätyttyä ja ihmettelin miksi shampoolaadut oli rajattu vain kahteen; ammattilaisshampoisiin ja marketshampoisiin. Miksi  vertailuun ei oltu otettu mukaan kolmatta ryhmää; luonnonmukaisia shampoita? Eihän ihmisten tarvitse pohtia vaarallisten kemikaalien (yleensä säilöntäaineiden) vaikutusta elimistöön, jos valitsee luonnonmukaisista aineista valmistetun shampoon...



Ja sitä paitsi olen täysin vakuuttunut siitä, että hiuksia pestään nykyään liian usein. Keho reagoi hiusten tiheään pesemiseen niin, että rasvaneritys lisääntyy ja sitten hiuksia pitää pestä yhä useammin ja useammin. Mutta kehon voi myös totuttaa päinvastaiseen; venyttää hiustenpesuväliä päivä kerrallaan niin, että haluttu pesuväli saavutetaan. Tämä venytyspäivä pitää tietysti "kestää" hiukan bad hair day-fiiliksissä, mutta tulos on palkitseva. 



Minä olen jo yli 10 vuotta pessyt hiukseni enimmillään kerran viikossa, keskimäärin 10 päivän välein, joskus jopa 14 päivän välein. Syy siihen on se, että en halua hiusteni kuivuvan piloille tiheiden pesujen ja etenkään föönausten takia. Föönaan hiuksiani ehkä kerran vuodessa! Yleensä annan niiden kuivua itsekseen yön yli, joskin painelen pyyhkeellä enimmät vedet pois tietenkin ensin. 



Minulle on sanottu tämän kymmenen vuoden aikana todella monta kertaa että "miten olet saanut hiuksesi kasvamaan noin, ei minulla vaan kasva, ne kuivuvat ja katkeilevat heti alkuunsa". Silloin aina ajattelen että voi olla, että peset ja föönaat ne pilalle... (En myöskään käytä hoitoaineita enkä lakkoja tms aineita koskaan. Ainoastaan luomushampoota pesuun sekä hiusväriä muutaman kerran vuodessa.) Jaa-a, voihan olla että geeneilläkin on jotakin tekemistä asian kanssa, mutta elintavat ovat geenien ohella yhtä vaikuttava tekijä.





Minä haluaisin itselleni hiukan kiharaiset hiukset, mutta kampaajat eivät suostu tekemään kiharoita. Se vaatisi liian monta työntekijää yhden pään kimpussa, se vaatisi paljon aineita ja hirveästi aikaa, eikä hinta olisi halpa. Jos olisin rikkaampi niin kokeilisin kiharoita kaiken uhalla, mutta nyt en ole halukas maksamaan useita satoja euroja moisen työn eteen, joka ei välttämättä edes onnistu. Sitä paitsi hiuksethan siinä kuivuisivat piloille! Muutama palmikko kosteisiin hiuksiin, niin seuraavan päivän hiuspöyheys on taattu. Pitäisi kai hankkia kamarineiti...




Ei kommentteja: