Taas on tullut se aika vuodesta kun on käynyt kutsu hammaslääkärin vastaanotolle. (Oikeastaan tapaamme hammaslääkärini kanssa kerran puolessatoista vuodessa; kompromissi johon päädyimme koska hän olisi halunnut treffata kerran vuodessa ja minä vain kerran kahdessa vuodessa!) Aina vähän jännittää, vaikka hampaissa ei aikoihin olekaan ollut vihlontaa. Viimeksi hampaita on paikattu ala-asteella, mutta siitä on jäänyt sellainen kammo, etten toivo uusia reikiä koskaan enää tulevan. Tosin pari amalgaamipaikkaa on kyllä vaihdettu uusiin valkoisiin paikkoihin muutama vuosi sitten.
Hämmensin hammaslääkärini viimekerralla kertomalla, että en ole koskaan käyttänyt hammaslankaa. Ainoastaan olen kerran kokeillut sitä, mutta se oli minusta epälooginen ja outo systeemi. Enkä saa lankaa sitä paitsi ujutettua useimpien hampaitten väleihinkään, niin että turhaa koko touhu.
Vielä suurempi hämmennys syntyi, kun kerroin, että en koskaan pese hampaita markettien fluori-tahnoilla. No, siis noin 20 vuotta olen niitä vältellyt. En halua suuhuni outoja kemikaaleja vaan hankaan hampaani mieluummin ekotahnoilla, joissa on vain muutamaa luonnon ainetta ja hankaavana aineena muovihelmien sijasta esimerkiksi kalkkia. Että näin syvä voi olla muovikammo jollakulla...
2 kommenttia:
Säilytät rohkeuden ja iloisen mielen kohdata hammaslääkärin, kun et vain lue minun viikonlopun postausta menustani.
Ulla- huih- taidanpa lukea jonkun ajan päästä!
Lähetä kommentti