Vanhan vuoden katsaus

Taas ollaan siinä hetkessä kun voi katsella vuoden verran elämää taaksepäin. Vaikka vastahan olin tässä tilanteessa hetki sitten ja sitä edellisenkin kerran! Taitaa olla totta se mitä puhutaan ajan viuhumisesta iän myötä ;)

Mennyt vuosi on ollut aika rankka. Lähinnä henkisesti. Fyysisesti olen keventynyt, ehkä hitusen. Heh, olen joskus luvannut palata painonpudotusaiheeseen sitten kun on jotain kunnon sanottavaa, joten vielä ei ihan ole sen aika. Menneessä vuodessa on ollut tasan yhtä paljon työkiireitä, kuin vapaata aikaakin. Vaikka en minä koskaan vaivu tekemättömyyteen, tehän tiedätte! Vaan viime keväänä vaivuin alakuloon, joka paheni kesän ja syksyn aikana aaltoillen.

Vuoteen on kuulunut paljon vakavaa miettimistä ja puntarointia. Keveitä hyppelyitä ja onnellista hymyä, kyyneleitä. Luonnosta nauttimista, täysikuun katselua, kettujen bongausta, rantakalliolla istumista, museoissa fiilistelyä, onnea ja pettymyksiä. Odotusta ja turhautumista. Ilman Rakkaita Ystäviäni en olisi päässyt jaloilleni ollenkaan. Iso halaus heille!!

Vuoteen on kuulunut tietenkin myös intensiivistä työtä. Rakastan työtäni (niitä molempia aloja!) ja sitä mitä ne opettavat, mutta etenkin mitä "löytöjä" vastaan tulee. Minua on hatuttanut oikein olan takaa koko loppuvuoden, mutta olen myös ottanut lusikan kauniiseen käteeni ja syönyt sopan mukisematta! :D

Sukututkimus on vuoden aikana ollut vähän katkolla. On ollut niin paljon väsymystä. Ja oikeastaan se tarvitsisi täysipäiväistä perehtymistä, joka toteutuu vain silloin tällöin. Silti pari ihmistä on ottanut minuun yhteyttä ja se on ilahduttanut minua suunnattomasti! 

Vähän aikaa sitten hyvästelin rakkaan tätini. Ja sitten havahduin ajatukseen, että minulla on jäljellä enää yksi ainoa täti. Tuntuu kurjalta kun vanhempi polvi on alkanut lähteä... En tiedä millaista on sitten, kun olen itse sitä vanhempaa polvea. Haluaisin pysyä täällä pitkään, valoisana, pirteänä, veikeänä. Toivon myös, etten kuolisi huumorintajuihini tulematta!