Rakas Niemi

Paljonkohan olen täälläkin vuosien (ensi vuonna tulee 30 vuotta) mittaan kuvannut ja etenkin haahuillut sydän sykyrillään?! Tätä sanotaan ’Niemen kartanoksi’, mutta oikeastaan kyse on Isoniemen rusthollista ja tämä paikka sijaitsee Tampereen Lielahdessa. Aikaisemmin kuntarajojen heitellessä tämä on kuulunut vähän yhteen jos toiseenkin kuntaan. Isäntinä täällä oli esim sellaisia hienolta kalskahtavia sukuja kuin Gripenberg, Tandefelt, Essbjörn. Sitten minun esi-isäni osti rusthollin 1800-luvun alussa. Hän pomppasi tänne Nokialta vaimonsa ja poikansa kanssa. Pojan oli tarkoitus jatkaa tilanpitoa, mutta hän kuoli yllättäen vähän yli 20-vuotiaana. Siksipä tilaa tuli lopulta jatkamaan toinen poika, joka oli jo asettunut vaimoineen ja lapsineen asumaan Hämeenkyröön vaimonsa kotitilalle. No siitä alkoi uuden sukupolven elämä täällä ja seuraavan sukupolven (heillä oli monta lasta) ja vielä sitä seuraavankin pikkuisen aikaa. Siksi tämä on minulle rakas paikka ja käyn täällä monta kertaa vuodessa.

Nyt paikka on rempattu hienoksi, mutta 90-luvulla paikka oli suljettua aluetta. Se kuului Lielahden sellutehtaan tonttiin ja oli korkean verkkoaidan sisällä, lukittujen porttien takana. Keksin silti pari kolme erilaista keinoa päästä tänne aina silloin tällöin. Sain välillä oikein avaimenkin tehdasalueen portinvartijalta. Olen vieläkin kiitollinen sille naiselle suuresta luottamuksesta! Siihen aikaan rustholli oli autio, menneiden aikojen opistotoiminnan jäänteet sisällä hujan hajan ja välikatto osittain romahtaneena. Toisessa rakennuksessa taas putkirikko oli saanut lattian romahtamaan. Molemmissa kiersin kaikki huoneet, vintit ja kellarit. Kun tehdas lopetti, aidat purettiin ja viereen tuli kerrostaloja, rupesi ikkunoita kivittävien paskiaisten lauma hengaamaan näilläkin huudeilla. Silloin pelkäsin, että joku päivä tämä kaikki palaa vielä poroksi, kuten Tampereella niin omituisen usein käy. 

Sisältä myös varastettiin kakluuneja! Miten helvetin törkeää ja röyhkeää! En tiedä saivatko kokonaisia uuneja mukaansa ja kuinka monta, mutta kuvasin ne aikanaan kaikki. Tykkään dokumentoida muutenkin paikkoja ja muutosta. Olin iloinen kun paikka vihdoin rempattiin kauniisti vanhaa kunnioittaen (toivon että joka kohdassa kunnioitettiin vanhaa!) ja vihertävässä rakennuksessa oli hetken jopa sisustuskauppa, jolloin sinne pääsi sisällekin. Nyt siellä on eräs toimisto, enkä sulata asiaa kyllä ollenkaan. Eikö Tampereella ole riittävästi toimistoja, jotta pitää varata itselleen tällainen historiallinen aarre? Nythän sinne ei siis pääse sisälle enää kuka vaan. Minusta tällaiset kohteet pitäisi olla jollain tavalla kaikkien päästävillä, elleivät sitten ole yksityisiä koteja. Kuvissa näette aikojen mittaan erilaisia näkymiä ja vaiheita Niemen lähihistoriassa. Se vanhempi historia on minulla myös dokumentoituna, mutta sen aika tulee myöhemmin, kun kirjoitan kaiken tarkasti ja vaihe vaiheelta aikanaan julki.

Perjantain kuulumisia

 

On menny vähän taidepainotteiseksi tämä, mutta semmoista se on, elämä sieppaa mukaansa milloin mihinkin aiheeseen. Parempi taide kuin syöpä, jos nyt viimeisen vuoden aikaisia isoja aiheita miettii. Nyt kumminkin aattelin höpistä ihan niitä ja näitä, kuulumisia arjesta.

Oon jysähtäny myös syvälle aiheeseen uinnit ja saunat. Käyny Tampereella Hervannan uimahallissa, Kalevan uimahallissa, Tesoman uimahallissa, Pyynikin uimahallissa, Laukontorin saunassa, Kylpylä Edenissä Nokialla, Kangasalan kuohussa ja Tampereen Lapinniemen kylpylässä. (Kuulostaa vähän mielisairaalalta - jep!) Ja tietysti uimapaikkojen listalla on vielä muitakin. Tykkään etenkin vesijumpasta ja suorastaan rakastan höyrysaunoja! Lapinniemessä oli muuten hienoimmat pukukopit (ihan oma lukittava pikkuhuone, jossa saattoi vaihtaa vaatteet ja johon jättää tavarat) ja suihkut kuin missään noista muista mainitsemistani! Mutta oli sillä hintaakin sitten enemmän. Mutta väittäisin, ettei kunto olisi näin hyvä, ellen olisi käyny polskimassa niin paljon tämän vuoden aikana!

No, en mä tietysti missään normikunnossa ole silti. Käsi on enemmän ja vähemmän kipeä ihan joka ikinen päivä aamusta iltaan. Joskus yölläkin. Mun toinen työnantaja miettii, voisiko työsuhteen lopettaa, kun saikkua on kestänyt jo yli 13 kuukautta. Ymmärrän sen tilanteen tosi hyvin ja pyysinkin virallista työkykyarvio-lausuntoa työterveydestä, jotta työsuhteen voi lopettaa laillisesti. Vaan lääkäri teki vähän pöljän lausunnon, joka ei sitten mennyt läpi ja tässä sitä ollaan kaikki löysässä hirressä - työnanataja paniikinomaisesti sijaisia miettiessään ja sijaiset joka kuukausi samassa epävarmuudessa jatkuvuudesta ja minä yhtä tietämätön jatkosta ja jumissa kipuineni, kun ei voi tehdä mitään järkevää kotonakaan.

Mä pohdin myös tietysti luonteelleni tyypillisesti, että voisinko auttaa työnantajaa tässä tilanteessa irtisanoutumalla itse ja selvittelin sitä sitten. No, jos teen niin, niin saan vähintään 30 päivää karenssia, eli sehän tarkoittaa, että 30 päivään ei tule rahaa sitten mistään. Ja se ei tarkoita kuukautta vaan 30 arkipäivää, eli noin 1,5kk. Eli enpä taida. Jumissa ollaan. Paitsi jos pyydän uuden lausunnon jossain vaiheessa ja ohjeistan, että millainen sen sitten pitäisi mielellään olla. Koska kyllä mä töitä saan sitten kun taas olen kunnossa, ei yhden paikan menetys siihen vaikuta. Mun alalla on paljon töitä ja voin ottaa niitä niin vähän taikka paljon kuin vaan ikinä haluan.

Muuten mua hiukan ankeuttaa syksyn tulo. Syksy on aina ollu enemmän masentava kuin piristävä aika, paisti jos syksy nyt joskus sattuu olemaan erityisen kuiva ja kaunis ja sitten rapsakka ennen talven tuloa. Sateinen syksy on painajaista. Syksy on oikeastaan kuoleman aikaa. Mä en haluaisi missään nimes kuolla joulun korvilla taikka kesällä, en myöskään mielellään keväällä. Syksy on hyvä aika poistua, samalla kun linnutkin poistuu. Ja joka vuosi syksy tuntuu pieneltä kuolemalta, kunnes pääsee talveen kiinni ja on taas hyvä olla.

Mulle on myös tupsahtanut yllättäviä ja omituisia ehdotuksia, joista ei sen enempää, mutta olenpahan vaan miettinyt maailman menoa ja omaa lokeroani siinä. Ihmisten manipuloivaa otetta muihin ihmisiin, sitä miten kiltti taikka tiukan itsekäs haluan olla, sitä mitä haluaisin, mutta mitä en nyt pysty tekemään. Visioita lennellyt ilmassa. Ihan piristävää ja kiinnostavaa kyllä. Elämä on.

Walleniuksen Wapriikki 1/6

 

Ensimmäistä kertaa tuli käytyä Juupajoella Walleniuksen Wapriikissa, joka on vanha kenkätehdas. Tehtaassa on nykyään paljon taidetta, joka vaihtuu kuukauden välein, kahvila-ravintola, jossa on elävää musiikkia ja brunsseja, kauppa, sekä tiloja monenlaiseen toimintaan, esim kurssien ja tapahtumien tai juhlien pitoon. Olin hirveän vaikuttunut koko paikasta ja päätin tehdä tästä lyhyehkön kuvapainotteisen sarjan. Käyntihetkellämme taiteilijat olivat mm Linda Cederberg, Silja Saarikko ja Eija Tukiainen, Jaana Kotamäki, Eveliina Ullom, Pirkkalan Taideyhdistys, Miia ja Roosa Ikimeri. Nämä taideteokset on katsottavissa vielä 8.9.24 saakka. Suosittelen!

Helkanhelmessä jälleen

 

Koska ensimmäinen käynti Helkanhelmessä oli niin mukava, päätin mennä sinne uudelleen jo nyt! Tuossa suloisessa vanhassa talossa on tosi hyvä henki. Siellä on rauhallista ja etenkin BrainRelief-hoidossa tosiaan meinaa nukahtaa. Kuten viimeksikin, kävin ihan unen rajoilla taas. Taisin siis kuorsata puoli sekuntia! Enkä kuulemma ole ainut.

Menin siis samaan Brain Relief-hoitoon kuin viimeksikin, mutta tällä kertaa pidennetysti ja siihen vielä päälle vähän äänimaljoja, joita en ollut koskaan kokenut, mutta uteliaisuutta niitä kohtaan olen tuntenut jo jokusen vuoden. Äänimaljat tuntui vaimeammilta kuin olin kuvitellut ja - johtuen ehkä mun jatkuvasta kovasta tinnituksesta - en alkuun edes tajunnut, että toi ääni on nyt äänimaljaa… kun lähellä on keskiaikainen kivikirkko ja ääni muistutti vaimeita kirkonkelloja, niin alkuun ajattelin, että ahaa, kirkonkellot kumisee. Pöljä minä! Kun pääsin kartalle tilanteesta, niin ne tuntui jänniltä. Ei yhtään epämiellyttäviltä! Ja jopa mun käsi oli paremmassa kunnossa muutaman päivän. En kyllä osaa sanoa mistä se sitten johtui, magneettikuvauksestako, äänimaljoista vai jostain muusta. (En ole kuullut, että magneettikuvaus parantaisi ketään, mutta se tuntui jollain lailla oudosti kädessä ja oli edeltävänä päivänä kuin tuo BR-hoito.)

Tällä kertaa hoitoon kuului korttien nostaminen. Sain valita sängylle levitetystä korttipakasta yhdestä kolmeen korttia intuitiolla. En siis lukenut niitä, vaan katsoin pelkästään kuvat. Yllä olevat kortit tuli siis ensin. Hassua, mutta nämä kortit on aika vahvasti sitä, mitä olen usein ja etenkin enenevässä määrin nykyään. ’Hyvän tekeminen - Teen hyvää itselleni ja muille’, ’Voimavarojen vaaliminen - Teen asioita, jotka tuovat minulle iloa ja voimaa’ ja ’Unelmoiminen - Luon mielessäni unelmani todeksi.’ Meillä oli hyvät keskustelut näistä Sannan kanssa.

Hoidon jälkeen nostin kolme tulevaisuus-korttia. Niissä lukee ’Hallinnasta luopuminen - Sallin asioiden tapahtua yllättävilläkin tavoilla’, ’Vahvuuksien tunnistaminen - Minulla on ainutlaatuisia kykyjä’ ja ’Oman potentiaalin hyödyntäminen - Voin ylittää rajani ja kasvaa’. Näitä oli ehkä vähän vaikeampi hahmottaa, mutta näiden pohtiminen toi kyllä ajatuksia ja jäin miettimään osaanko näitä vai onko tässä kehitettävää. Hyviä pointteja tosiaan!

Kyseessä oli siis Hyvän mielen kortit, joita saa esim täältä. Erilaisia kortteja on hurjat määrät saatavilla nykyään. Näitä voi käyttää inspiroitumiseen, mielen selkeyttämiseen, asioiden pohdintaan jne. Ja minusta ne on tosi kauniit! Aamuisin voi nostaa vaikka päivän teema-kortin. Taikka viikon alussa viikko-kortin.

Tranquillity-tuoksu muuten kamppasi mut tuolla käynnillä. Sitä oli Helkanhelmessä huonetuoksuna ja hoidossa sitä tuoksuteltiin pariinkin kertaan vaivihkaa nenän edessä. Koin sen niin hyvänä tuoksuna, että ostin mukaani kuivaöljyversion tuosta tuoksusta. Nyt voin kotonakin hipsutella tuoksua milloin haluan! Oli taas hyvä kokemus ja edelleen suosittelen paikkaa kaikille vähänkin kiinnostuneille. (Eikä tämä ole kaupallisen yhteistyön maksettu kehu - minä kun en oikein niistä pidä yleensäkään.)

Mäntän kuvataideviikot 2024, osa 2/13

 

Mäntän kuvataideviikot 2024.

Juho Könkkölä

Taustalla Antti Arkoman maalauksia.

Antti Arkoma

Inka-Maaria Jurvanen: Lihan rynnäkkö

Sanni Seppo: Häädetkeidas sarjasta Lainsuojattomat

Sanni Seppo

Sanni Seppo

Johannes Heikkilä: Paakkola Playground

Reima Nevalainen: Cascade

Touko Hujanen

Laukon kartanossa 1/4

 

Laukon kartanon viimeinen aukiolopäivä tänä kesänä oli nyt viikonloppuna. Pakko kokea tämä vielä! Edellisinä vuosina täällä on ollut niin viihtyisää, että en epäillyt hetkeäkään, etteikö nytkin täällä käynti olisi elämys. Koska kuvia tuli otettua aika lukuisasti, jaan tämän neljään osaan sen mukaan, missä rakennuksessa kävimme. Ensimmäisenä viljamakasiinissa Kristiina Uusitalon taidetta.

Muutos.art-taidetalo 2024, osa 2

 

Jänis, kippo ja mökit

 

Tämmösiä minä sitten ostin sieltä Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoilta. Tosi tarpeellisia! Taikka no, en vaan voinu ohittaa näitä, eikä kaduta yhtään, niin kuin joskus, jos ostelee äkisti sitä ja tätä.

Jäniksenpää oli muistaakseni kotoisin Suomussalmelta. Keramiikkakippo on nimeltään ”Äitikarhukulho” (eli keskikokoinen) ja sen tekijä on PäivinÖin. Mökit on Seinäjokelaisen Eilin, jolla vielä toistaiseksi on myymälä Piirillä.