.

.

2.8.2024

Elovena

 

Tässä Elovena-paketin muutos 2000-luvulla. Vasemmanpuoleinen paketeista on ’parasta ennen 19.1.2021’ ja uudempi malli on ’parasta ennen 16.4.2021’, josta voidaan päätellä, että muutos on tapahtunut kevättalvella 2021. Ostin paketit ihan vaan nykyajan käännekohtien dokumentointia varten. Ehdotin eräälle museollekin näiden pakettien hankkimista tuolloin, mutta siellä tutkijoita ei kiinnostanut koko asia. Jonain päivänä kuitenkin jotakuta kiinnostaa, että koska ja miten tämä paketin ulkoasun muutos on tapahtunut ja senpä vuoksi laitan nämä nyt tähän esille.


Minusta tässä ei ole kyse vain jonkun joutavanpäiväisen paketin ulkoasusta, vaan laajemmasta yhteiskunnan murroksesta. Siitä, miten erinäisten pakettien ulkoasuja vaihdetaan ja nimiä muutetaan. Kuten esimerkiksi Uncle Ben’s-riisipakettien ja Eskimo-jäätelöpuikkojen. Nämä kaikki tapahtuivat saman yhteiskunnallisen keskustelun lumivyörynkaltaisen ajanjakson aikana, kun ryhdyttiin vaatimaan, että liikennemerkkien nais- ja mieshahmot muutetaan tikku-ukoiksi, kun wc:t vaihdettiin monessa paikassa unisex-vessoiksi. Kun ryhdyttiin puhumaan tietyistä nimistä ja nimikkeistä, että mitä saa käyttää ja mikä ei ole enää korrektia. N-sana oli jo kauan sitten haudattu, mutta nyt alettiin laajentaa ajatusta.

Tuo Elovenapaketti herättää itsessä ristiriitaisia tunteita. Vanhassa paketissa on kaunis kansallispukuasu, uudemmassa nykyaikainen hyvin pelkistetty tanttu. Vai paitako se mahtaa olla… liian olettavaa, että nainen käyttäisi mekkoa? Jos kysytte mun omaa henkilökohtaista mielipidettä, niin tämä näyttäytyy samantapaiselta, kuin Kiinan Maopukuihin siirtyminen ja Neukkulan kansanryhmien häivyttäminen. Ne oli hyviä asioita, eikö vaan? No ei oikeesti. Miten nämä Suomen sekoilut rinnastuu edellisiin esimerkkeihin? No, täällä ylhäältäpäin annetaan ne raamit, joita on noudatettava. Täällä ei sanota, että waude, meillä on lisää sukupuoli-identiteettejä, annetaan niille oma paikka. Ei, vaan täällä päätetään, että häivytetään se monimuotoinen vanha. Eipä ihme, että monet ihmiset on vähän nokkiintuneita tästä kaikesta. Sen sijaan, että laajennettaisiin kuvitusta, sanoitusta, käsitteistöä, niin lakaistaan maton alle ja teeskennellään, että nyt kaikki on hyvin ja kaikilla on kaikkea. No onko?


Ei kommentteja: