Paljonkohan olen täälläkin vuosien (ensi vuonna tulee 30 vuotta) mittaan kuvannut ja etenkin haahuillut sydän sykyrillään?! Tätä sanotaan ’Niemen kartanoksi’, mutta oikeastaan kyse on Isoniemen rusthollista ja tämä paikka sijaitsee Tampereen Lielahdessa. Aikaisemmin kuntarajojen heitellessä tämä on kuulunut vähän yhteen jos toiseenkin kuntaan. Isäntinä täällä oli esim sellaisia hienolta kalskahtavia sukuja kuin Gripenberg, Tandefelt, Essbjörn. Sitten minun esi-isäni osti rusthollin 1800-luvun alussa. Hän pomppasi tänne Nokialta vaimonsa ja poikansa kanssa. Pojan oli tarkoitus jatkaa tilanpitoa, mutta hän kuoli yllättäen vähän yli 20-vuotiaana. Siksipä tilaa tuli lopulta jatkamaan toinen poika, joka oli jo asettunut vaimoineen ja lapsineen asumaan Hämeenkyröön vaimonsa kotitilalle. No siitä alkoi uuden sukupolven elämä täällä ja seuraavan sukupolven (heillä oli monta lasta) ja vielä sitä seuraavankin pikkuisen aikaa. Siksi tämä on minulle rakas paikka ja käyn täällä monta kertaa vuodessa.
Nyt paikka on rempattu hienoksi, mutta 90-luvulla paikka oli suljettua aluetta. Se kuului Lielahden sellutehtaan tonttiin ja oli korkean verkkoaidan sisällä, lukittujen porttien takana. Keksin silti pari kolme erilaista keinoa päästä tänne aina silloin tällöin. Sain välillä oikein avaimenkin tehdasalueen portinvartijalta. Olen vieläkin kiitollinen sille naiselle suuresta luottamuksesta! Siihen aikaan rustholli oli autio, menneiden aikojen opistotoiminnan jäänteet sisällä hujan hajan ja välikatto osittain romahtaneena. Toisessa rakennuksessa taas putkirikko oli saanut lattian romahtamaan. Molemmissa kiersin kaikki huoneet, vintit ja kellarit. Kun tehdas lopetti, aidat purettiin ja viereen tuli kerrostaloja, rupesi ikkunoita kivittävien paskiaisten lauma hengaamaan näilläkin huudeilla. Silloin pelkäsin, että joku päivä tämä kaikki palaa vielä poroksi, kuten Tampereella niin omituisen usein käy.
Sisältä myös varastettiin kakluuneja! Miten helvetin törkeää ja röyhkeää! En tiedä saivatko kokonaisia uuneja mukaansa ja kuinka monta, mutta kuvasin ne aikanaan kaikki. Tykkään dokumentoida muutenkin paikkoja ja muutosta. Olin iloinen kun paikka vihdoin rempattiin kauniisti vanhaa kunnioittaen (toivon että joka kohdassa kunnioitettiin vanhaa!) ja vihertävässä rakennuksessa oli hetken jopa sisustuskauppa, jolloin sinne pääsi sisällekin. Nyt siellä on eräs toimisto, enkä sulata asiaa kyllä ollenkaan. Eikö Tampereella ole riittävästi toimistoja, jotta pitää varata itselleen tällainen historiallinen aarre? Nythän sinne ei siis pääse sisälle enää kuka vaan. Minusta tällaiset kohteet pitäisi olla jollain tavalla kaikkien päästävillä, elleivät sitten ole yksityisiä koteja. Kuvissa näette aikojen mittaan erilaisia näkymiä ja vaiheita Niemen lähihistoriassa. Se vanhempi historia on minulla myös dokumentoituna, mutta sen aika tulee myöhemmin, kun kirjoitan kaiken tarkasti ja vaihe vaiheelta aikanaan julki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti