Aina välillä me järkätään siskon kanssa kalenteriin tilaa yhdelle hengästyttävälle Tampere-päivälle. Tällä kertaa oli luvassa kävelyä, taidetta, arkkitehtuuria, kahvilaa, ruokaa, juomaa ja potentiaalista shoppailtavaa toki myös! Tästä kaikesta kutoutuu elämys ja päivän jälkeen on niin poikki, ettei jaksa mitään.
Me aloitettiin kruisaamalla bussilla Lapinniemeen ja siellä tehtiin pieni aamukävely hipihiljaisessa Tampereen suloisimmassa paikassa; Käpylässä (jota myös Lapin kaupunginosaksi kutsutaan). Nuo vanhat talot pienine pihoineen on kuin karkkeja! Täällä sitä uinuisi kuin oravanpesässä, mikäli olisi varaa ostaa joku näistä taloista, jotka ei ole juurikaan edes myynnissä.
Kymmenen maissa aukee Bypias kahviloineen ihanassa kivitalossa Lapinniemen kylpylän vieressä, joten seuraava kohde oli luonnollisesti se! Tämä paikka on myös kuin herran kukkarossa, piilossa vehmaalla mäellä. Aamupalaa voi haukkoa sisällä tai puutarhan monissa paikoissa, jopa valkoisessa juhlateltassa!
Aamupalan ja mahdollisten ostosten jälkeen voi laskeutua ihan rannan tuntumaan Lapinniemen kylpylän toisesta päästä polkua pitkin ja aloittaa kulkemisen rantareitillä, josta vilpitön hatunnosto Tampereen kaupungille! Aluksi näköpiirissä on paljon veneitä ja Satamatoimiston suloinen punainen mökki ja sitten upouusi Ranta-Tampellan asuinalue.
Tuntuu hassulta tepastella vanhaa Paasikiventietä tarvitsematta yhtään ajatella autoja. Autot kulkee nykyään tunnelissa ja tepastelijat maan päällä. Ihastelimme aika vinkeitä ja villejä kukkaistutuksia matkan varrella. Eikä se Ranta-Tampellakaan mikään tylsä alue ole kanavineen ja virkeän muotoisine kerrostaloineen!
Meidän seuraava etappi oli Näsinneula, jonka latvaan piti sujahtaa hissillä maistelemaan päivän ala cartea. Näsinneula on Tampereen tunnus ja loistavat näköalat tarjoava paikka, mutta kyllä siinä on tummatkin raitansa. Alkuun moni hyppäsi näköalatasanteelta kuolemaan. Nykyään esteenä on verkkorakenteet. Ja hississä väkisin tulee mieleen, että entä jos tämä just nyt rikkoutuu ja tiputaan 120 metristä alas…
Alkuun saimme keittiön tervehdyksenä pienen kylmän keiton, joka oli todella hyvää! Siinä rouskui jotain hampaissa ja pohjana oli tomaattikeitto. Tätä olisin vedellyt litrakaupalla kyllä!
Varsinaisena alkuruokana lautaselle tupsahti kylmäsavustettua nieriää ja varhaisperunaa. Ihan jees, etenkin kirpakka kastike perunoissa. En päässyt transsiin kuitenkaan tällä lautasella.
Pääruokana poroa, punajuurta ja timjamikastiketta. Tämä oli herkku! Poroa lautasella oli kahdella tapaa valmistettuna ja myös yllättäen tuo revitty porokeko maistui makoisalta, mutta erityisen plussapisteen ansaitsee pehmeä poron kappale punajuuripyreen vierellä. Myös kasvikset olivat peukutuksen arvoiset.
Samalla kun mutustelimme, saatoimme kurkkia pitkin poikin Tamperetta. ”Tuolta me tultiin…” Ravintolaosio pyörähtää ympäri kerran 45 minuutissa, joten ruokailija ehtii hyvin nähdä reilun kierroksen kaikkea.
Ja koska Sara Hildenin taidemuseo on aivan Näsinneulan alapuolella, oli sen näyttelyt seuraavaksi ohjelmassa. Tällä kertaa tilat täytti Jean-Michel Othonielin teokset.
Lasipallot sieppasivat mukaansa ja niitä piti ihmetellä joka suunnasta.
Yksi upeimpia oli ikkunan eteen ripustettu lasipallonauha, niinkuin joku jättiläisprinsessan helminauha!
Alakerrassa oli paljon värillisiä lasitiiliä ja kiehtovan näköisiä lasiveistoksia.
Nämä kultaiset nauhakiemurat olivat kuin kuningattaren kruunuja.
Ottaisin kotiini kyllä ainakin pari helminauhaa riippumaan - ei kuitenkaan ehkä noita isoimpia. Pidin näyttelystä aika paljon. Kuitenkaan se ei ehkä ollut mikään sydäntäriipaiseva kokemus. En tiedä, ehkä olisin kaivannut useampia näyttelyitä samaan rahaan tai jotain.
Ulkona helminauhataide vielä vähän jatkui. Kävimme myös hiukan kurkkimassa tonttiin kuuluvaa vanhaa rantasaunaa. Täällä olisi voinut notkua kauemminkin, koska tontilla oli ihanaa kalliota ja istumapaikkoja puiden katveessa. Meitä kuitenkin kutsui jo seuraava kohde, josta ensi kerralla enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti