Ja elämä soljuu

 

Sana ’soljua’ on vähän epämääräinen, se antaa kuvan, että kaikki menee eteenpäin melko vaivattomasti. Että päivä seuraa toistaan hiukan uneliaasti ja enemmän valoisasti kuin tummien pilvien alla. Mietin eilen blogien kirjoittamista ylipäätään, sen eroa muuhun someen, joka on melko lailla hektisempää ja räyhäkkäämpääkin usein. Tänä vuonna testaan, pystynkö kirjoittamaan blogiin jokaisena vuoden päivänä. Sekin on siis aika hektistä, omalla tavallaan.

Mietin sitä, onko blogin kirjoittaminen itsekästä, oman navan ympärille kiertyvää touhotusta ja pelkkää omaa ajatuskulkua. Sitä se kyllä on, aika usein. Mutta jos se on kirjoitettu päiväkirjan tavoin itselle muistoksi, eikä haittaa, vaikka joku muukin kiinnostuu lukemaan niitä samoja asioita, niin onko se silloin itsekästä? Välillä se on tiedon jakamista, vinkkejä, kokemuksia, elämyksiä, joita haluaa esitellä muillekin. Onko sen kaltainen itsekkyys siis edes pahasta?

Huolestuin hiukan ajatuksissani, mutta päädyin silti siihen lopputulokseen, että jatkan samaan malliin. Väitetään, että somessa jotkut ihmiset esittelevät elämäänsä aurinkoisena kulissina, jota ei oikeasti ole olemassakaan. Toisaalta sanotaan, että likapyykki pestään kotona, eli kaikkea ei pidä huudella turuille ja toreille. En seuraa somea lainkaan, ellei blogimaailmaa lasketa, joten en oikein tiedä. Silloin kun olin facessa, ystäväpiirini oli hyvin tiukasti rajattu.

Jokainen ymmärtää, ettei kenenkään elämä ole kuin ruusunnuppu. Aina sattuu ja tapahtuu. Ja sehän juuri elämässä on kiinnostavaa! Riippuu henkilöstä, haluaako salata pahan olon vai haluaako jakaa huonotkin hetket. Minä olen ihminen, joka ei kykenisi hautaamaan sisälleen huonoa oloa. On pakko kertoa edes jollekulle, jotta pystyy elämään! Elämässäni oli kauan sitten ajanjakso, jolloin en voinut kertoa asioista kenellekään ja se oli hirveää. Tein kerran jälkeenpäin netissä testin, jonka mukaan silloin minäni olisi tarvinnut välitöntä sairaalahoitoa. Mieleni oli hyvin ahdistunut muutamia kuukausia. Lopulta kerroin yhdelle ihmiselle kaiken ja hän ravisteli minut hereille. Pelastuin!

Mitä mielen päällä liikkuu tänään? Käsi on koko ajan kipeämpi. Myös yöllä. Siinä on varmaan joku muutos, koska tilanne on tosiaan hyvin hankala! Huomenna pääsen käsikirralle ja se on erittäin helpottavaa! Jos käsi ei parane, se estää työnteon ja suuren osan elämää muutenkin. Jos unohdetaan fyysiset murheet, niin mielessä liikkuu ne murhat. Tyypillistä minua; pohdin asiaa, joka alkaa kiinnostaa erittäin paljon, ’hypätään heti syvään päätyyn’ niin sanoakseni. Kunnes se laantuu ja tilalle tulee jotakin muuta. Kun saan murhista selville enemmän, kerron niistä lisää myös tänne.