Eilen oli sitten se magneettikuvaus. Hoitaja sanoi mulle jo viikkoja sitten, että sä selvästi tarviit rauhottavaa siihen tilanteeseen, kun oot jo nyt niin hädissäs. Olin samaa mieltä. Sitten tulin toisiin aatoksiin. Ensinnäkin joutuisin oleen sairaalassa, kunnes joku hakee mut, koska he ei laske ulos yksin henkilöä, joka on syönyt rauhottavia, koska voisin sekoilla liikenteessä tai olla vaikka kuinka kuutamolla. No minä olisin siis aamupäivällä magneettikuvassa ja sit joutuisin hengaan sairaalassa viiteen asti, kun mun mies vasta pääsis hakeen mua, joten hieman tökki. Ja toisekseen; koska jos nyt otan rauhottavaa, tukeudun niihin yhä enemmän ongelmatilanteissa, eikä se ainakaan auta kehittämään luottamusta omaan itseen. Ja sitä paitsi, olenhan jo kerran selviytynyt yhdestä tuubikokemuksesta, vaikka siitä onkin kymmenen vuotta.
Joten päätin olla hakematta sitä pilleriä. Päätin psyykata itseäni, päätin, että mantelitumake se siellä vaan yrittää saada mut pelkäämään ja päätin asettaa houkuttimeksi muutaman gallerian, joihin pääsisin heti, kun sairaalan ovi sulkeutuu selän takana. Elämästä osa todellakin on ihan psyykkaamista! No, menin siis paikalle ja olin hämmästyttävän rauhallinen. Puhuin kahden hoitajan kanssa siellä ja vannotin heitä, että varmastiko pääsen paniikin sattuessa heti ulos tuubista ja he sanoivat että jees jees varmasti. Se auttoi asiaa ja ajattelin, että eipä tässä sitten mitään, kunhan olen tiukasti silmät kiinni koko ajan ja saan vielä luurit korviini ja radiokanavan luureihin jorisemaan jotain, jotta ajatukset menee muualle.
Kaikki meni näiltä osin siis loistavasti. Kuvittelin makailevani 1930-luvun hiekkaranta- ja pitsihuvilataivaassa eli Terijoella. Olin kysynyt etukäteen, että montako kuvausjaksoa he tekee ja vastaus oli, että maksimissaan kahdeksan. Yhden jakson kesto oli noin kolmesta minuutista viiteen ja puoleen minuuttiin mun tapauksessa. Ja loppujen lopuksi niitä jaksojakin oli vain seitsemän, eli pääsin yhtä vähemmällä. Ajattelin, että yksi jakso on noin yhden biisin mittanen tai vähän yli, siksi radion kuuntelu oli ihan hyvä valinta. Voisi sinne viedä omankin levyn kuunneltavaksi kyllä.
Se, mikä ei ollut hauskaa, oli asento! Mun piti maata mahallani sellasessa ’Superhessu’-asennossa, toinen käsi oikosena ylöspäin (tuubissa siis eteenpäin) ja toinen jotenkin mutkalla ja mytyssä rinnan kohdalla. Mun hartiat ja olkapäät väsyi siinä aivan valtavasti!! Koko eilisen päivän olin ihan jumissa. Ja siellä tuubissahan ei saa liikahtaakaan, joten vähän haastavaa oli sen osalta, vaikka jotain tukipötkylöitä aseteltiinkin sinne tänne. Ja kesken kaiken he ilmoitti että ’nyt sut vedetäään ulos hetkeksi; laitetaan varjoaine suoneen’. Tämä oli kyllä kerrottu mulle etukäteen siinä valmisteluvaiheessa, että näin voi käydä, jos lääkäri katsoo sen tarpeelliseksi. Sen avulla näkee kaiken vielä tarkemmin. En sitten tiedä miksi tämä lisäys tehtiin, oliko näkyvillä syöpää vai mitä kummaa. Mutta mä kuulen sen sitten parin viikon päästä, kun lääkäriaika on taas. Muuten se pistäminen sujui kuin tanssi; ei sattunut yhtään, suoni löytyi heti ja aine meni suoneen hyvin. Loppupäivän notkuinkin gallerioissa, kuten lupasin, eli tuli palkintoa mahan täydeltä. Mä selvisin! Mahtava kokemus tajuta, että selviää ilman pilleriä tästäkin!!
6 kommenttia:
Hienosti selvitty! Hyvä sinä! Toi asento kuulostaa kyllä ihan karmealta...
Mä otin ekalla kerralla sen rauhoittavan, mutta se ei vaikuttanut minuun millään lailla! Olisi pitänyt olla vissiin stydimpi annos. :-D Sen jälkeen päätinkin, että selviän ilman rauhoituslitkuja, ja niin selvisinkin, jopa pään magneettikuvauksesta, josta aiemmin ajattelin, että en ikinä pystyisi menemään sellaiseen. Ihmisen mieli on ihmeellinen. :-)
Itsekin mennyt mömmöittä kaikki tutkimukset. Kauheassa asennossa olet joutunut olemaan :O
Satu; Ohoh, no on kyllä juu! 😃 Mahtava homma, että selvisit sitten ilman tabuja. Mullakaan ne sairaalan rauhottavat ei ole oikeen toimineet. Taikka ihan pieni vaikutus ehkä, mutta hyvin pieni. Kun oon siis saanu kahdesti eri asiaa varten.
Jenni; Hienoo! No oli vähän kurja joo. Tänäänkin vielä jumissa.
Hyvä sinä! 💪🏻 Tuo on totta, että psyykkaamalla selviää aika monesta asiasta, tosin tuohon Superhessu-asentoon ei ehkä auta edes psyykkaus😵💫
-Anu
Anu; 😂 Niinpä! Jukra miten typerältä se kuulostaakin jo! Mutta oon tyytyväinen itseeni. 💪
Lähetä kommentti