.

.

30.8.2024

Perjantain kuulumisia

 

On menny vähän taidepainotteiseksi tämä, mutta semmoista se on, elämä sieppaa mukaansa milloin mihinkin aiheeseen. Parempi taide kuin syöpä, jos nyt viimeisen vuoden aikaisia isoja aiheita miettii. Nyt kumminkin aattelin höpistä ihan niitä ja näitä, kuulumisia arjesta.

Oon jysähtäny myös syvälle aiheeseen uinnit ja saunat. Käyny Tampereella Hervannan uimahallissa, Kalevan uimahallissa, Tesoman uimahallissa, Pyynikin uimahallissa, Laukontorin saunassa, Kylpylä Edenissä Nokialla, Kangasalan kuohussa ja Tampereen Lapinniemen kylpylässä. (Kuulostaa vähän mielisairaalalta - jep!) Ja tietysti uimapaikkojen listalla on vielä muitakin. Tykkään etenkin vesijumpasta ja suorastaan rakastan höyrysaunoja! Lapinniemessä oli muuten hienoimmat pukukopit (ihan oma lukittava pikkuhuone, jossa saattoi vaihtaa vaatteet ja johon jättää tavarat) ja suihkut kuin missään noista muista mainitsemistani! Mutta oli sillä hintaakin sitten enemmän. Mutta väittäisin, ettei kunto olisi näin hyvä, ellen olisi käyny polskimassa niin paljon tämän vuoden aikana!

No, en mä tietysti missään normikunnossa ole silti. Käsi on enemmän ja vähemmän kipeä ihan joka ikinen päivä aamusta iltaan. Joskus yölläkin. Mun toinen työnantaja miettii, voisiko työsuhteen lopettaa, kun saikkua on kestänyt jo yli 13 kuukautta. Ymmärrän sen tilanteen tosi hyvin ja pyysinkin virallista työkykyarvio-lausuntoa työterveydestä, jotta työsuhteen voi lopettaa laillisesti. Vaan lääkäri teki vähän pöljän lausunnon, joka ei sitten mennyt läpi ja tässä sitä ollaan kaikki löysässä hirressä - työnanataja paniikinomaisesti sijaisia miettiessään ja sijaiset joka kuukausi samassa epävarmuudessa jatkuvuudesta ja minä yhtä tietämätön jatkosta ja jumissa kipuineni, kun ei voi tehdä mitään järkevää kotonakaan.


Mä pohdin myös tietysti luonteelleni tyypillisesti, että voisinko auttaa työnantajaa tässä tilanteessa irtisanoutumalla itse ja selvittelin sitä sitten. No, jos teen niin, niin saan vähintään 30 päivää karenssia, eli sehän tarkoittaa, että 30 päivään ei tule rahaa sitten mistään. Ja se ei tarkoita kuukautta vaan 30 arkipäivää, eli noin 1,5kk. Eli enpä taida. Jumissa ollaan. Paitsi jos pyydän uuden lausunnon jossain vaiheessa ja ohjeistan, että millainen sen sitten pitäisi mielellään olla. Koska kyllä mä töitä saan sitten kun taas olen kunnossa, ei yhden paikan menetys siihen vaikuta. Mun alalla on paljon töitä ja voin ottaa niitä niin vähän taikka paljon kuin vaan ikinä haluan.

Muuten mua hiukan ankeuttaa syksyn tulo. Syksy on aina ollu enemmän masentava kuin piristävä aika, paisti jos syksy nyt joskus sattuu olemaan erityisen kuiva ja kaunis ja sitten rapsakka ennen talven tuloa. Sateinen syksy on painajaista. Syksy on oikeastaan kuoleman aikaa. Mä en haluaisi missään nimes kuolla joulun korvilla taikka kesällä, en myöskään mielellään keväällä. Syksy on hyvä aika poistua, samalla kun linnutkin poistuu. Ja joka vuosi syksy tuntuu pieneltä kuolemalta, kunnes pääsee talveen kiinni ja on taas hyvä olla.

Mulle on myös tupsahtanut yllättäviä ja omituisia ehdotuksia, joista ei sen enempää, mutta olenpahan vaan miettinyt maailman menoa ja omaa lokeroani siinä. Ihmisten manipuloivaa otetta muihin ihmisiin, sitä miten kiltti taikka tiukan itsekäs haluan olla, sitä mitä haluaisin, mutta mitä en nyt pysty tekemään. Visioita lennellyt ilmassa. Ihan piristävää ja kiinnostavaa kyllä. Elämä on.


6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Ihan tässä vaiheessa ei syksy paina mieltä, mutta kun sää kylmenee ja alkaa ikuinen marraskuu, tuntuu ettei jaksa. Ja oikeastaan vielä mieluummin se marraskuu kuin kovat pakkaset tai jokapäiväinen lumipyry. Pikkupakkanen olisi ihan ok.

Tuntuu, että vuosi vuodelta kesä kiitää yhä nopeammin ohi ja talvi vaan matelee eikä lopu koskaan. Nyt olen hankkinut ihanan sävyisiä sukkalankoja. Mikään kutojamummohan en todellakaan ole, mutta voin ainakin suunnitella kutovani :).

t. Anonyymi emäntä

Mannaryyni kirjoitti...

Samanlaisia syksyisiä ankeusajatuksia pyörii myös täällä. Tsemppiä meille kaikille, että selviämme ensi kevääseen ❤️

Satu kirjoitti...

Onpa tosiaan kinkkinen työtilanne. Toivottavasti homma selviää jollakin tavalla pian.

Kuoleman aika kuvaa syksyä hyvin. Ja vielä hidas kuolema, kun värit ja elämä häviävät luonnosta pikkuhiljaa. Itse tykkään siitä, kun on pimeää, joten on syksyssä onneksi jotain hyvääkin.

Thilda kirjoitti...

Anonyymi Emäntä; Sä oot hyvin psyykannu itseäs niiden lankojen avulla! 💪 Joo, vuosi vuodelta kesä (ja vuodet) menee nopeemmin. Joku joskus selitti sitä sillä suhteellisuudella, että kun kaksivuotiaalle vuosi on puolet elämästä ja tuntuu siis ikuisuudelta, niin meille vähän iässä pidemmälle ehtineille se on yks pikkuriikkinen osanen kaikesta ja siksi aivot ottaa sen kiitävänä hetkenä. 😵‍💫

Thilda kirjoitti...

Mannaryyni; Kiitos! Tsemppiä myös sulle! ❤️ Syksyssä ihanaa on kyllä toisaalta pimeys (ja lumen tuoma valo vasta onkin ihanaa, joten ehkei se pimeyden ihanuus ole muuta kuin itsensä pettämistä ja huijaamista) ja villasukat, teekuppi, kynttilät. Pakkohan sitä jollain on itseään huijata. 😬 Mutta talvea odotan ja kevättä vasta odotankin! 💪

Thilda kirjoitti...

Satu; No kyllä! Olen soitellut siitä jo moneen paikkaan ja miettinyt pääni puhki. Että entä jos MINÄ en vedä työnantajaa oikeuteen, niin voiko sen sitten tehdä joku muu…? Kun minä joka tapauksessa olen karenssiuhassa (vain pätevä syy voi pelastaa siltä, mutta kukaan ei tiedä etukäteen mitä lautakunta päättää, joten en uskalla ottaa riskiä), niin edes yhteisellä sopimuksella emme voi työsuhdetta päättää. Työkkärin näkökulmasta se on yhtä paha, kuin jos lähtisin kävelemään mistä tahansa työstä silloin kun huvittaa.

Pimeys, villasukat, tähdet, teekuppi, kynttilät, ekat pakkaset… kyllä! Ja voi miten ihanaa on kun tulee joulu ja se muuttuu talveksi (useimmiten). Kevät on odotuksissa siis. 😄