Kun ostimme meidän talon vuonna 2008, edellinen omistaja sanoi, että saatte talon sillä ehdolla, että jatkatte oravien ruokkimista. No, ilomielin! Aluksi pihassa oli sellainen puinen pieni hirsimökin näköinen lintulauta, johon laitoimme oraville pähkinöitä. Vuosien saatossa se lahosi rikki, joten oli aika keksiä jotakin uutta. Eräänä jouluna annoimme jälkikasvulle lahjaksi kortit, joissa luki ”Tänä vuonna olemme käyttäneet lahjarahanne oravien hyväksi” ja konkreettisena oravien lahjana oli miehen tekemät kaksi ruokintapönttöä. Oravat oppivat pienellä treenauksella avaamaan pönttöjen katot otsallaan, jotta pääsivät käsiksi pähkinöihin. No eipä siinä, hieno homma. Paitsi että ne pienet raivopäät alkoivat vähitellen repiä pönttöjä riekaleiksi.

Muutenkin pönttöihin tarvittiin kehittelyä. Mies korjaili pönttöjä joitakin kertoja ja lopuksi ostimme kaupasta uudet pöntöt. Eli nuo, jotka on kuvassa nyt riekaleina. Niitä piti yllätys yllätys myös korjailla moneen kertaan. Kangassaranat vaihdettiin pieniin rosterisaranoihin, sillä kangas jäätyi tönköksi ja pöntön avaaminen kävi pienille harteille liian työlääksi. Etukulmia revittiin niin, että lopuksi ne piti sahata uudelleen ja ruuvata niihin metallivahvikkeet. No, lopullinen niitti oli se, että joku keksi syödä pleksiin oravan mentävän aukon. Kätevää, paitsi että samalla myös linnut pääsivät nyt oravien apajille ja pönttöön mahtui yhä vähemmän pähkinöitä mitä isommaksi pleksin aukko järsittiin. Voi rousk rousk!

Nyt on sitten vaihdettu nämä rikotut pöntöt taas uusiin. Metallikatto on kevyt avata, mutta toisaalta liukas. Olemme nähneet jo muutamia jumppaliikkeitä ja maahan mätkähtämisiä, riippuen oravan luonteesta, että onko hätä ja kiire vai voiko syömään mennä hitaammalla tempolla. Pleksin yläreunassa on metallipuikko, joka estää järsimisen. Kai? Itse pähkinäsäiliö on pienempi ja istumalevy on myös kuvasta huolimatta (koska kuva vääristää) pienempi. Etureunoihin tulee vielä ne metallivahvikkeet. Voisi olettaa, että nämä versiot kestää ajan hammasta, mutta veikkaanpa, että orava-velikullan hammas on vahvempi ja joku raivopäinen yksilö keksii kyllä keinon mistä murtautua pähkinöiden luo, vaikka avaaminen olisi tietysti se helpoin keino. Kaikki yksilöt ei vaan ole oravissakaan sitä penaalin terävintä kärkeä, voimalla on mentävä ja kaikki on rikottava! Kumman inhimillisiä otuksia muuten…
P.S. Linnuille on omat ruokintasysteeminsä, vaikka kyllähän ne vähän ristiin rastiin yrittää toisiltaan varastaa.