.

.

22.9.2021

Auringonkukkakuume ja pikkueläimet



Olen ihastellut tänä vuonna todella monessa paikassa maaseudulla auringonkukkia! Tuntuu, että peltojen reunamilla on yhdellä jos toisella pieni auringonkukkasarka ja onpa joillakin jopa kokonainen peltokin keltaisenaan! Miten ihanan piristävää. Puhumattakaan niistä kauniista kukkapelloista, joita niin moneen kuntaan on kylvetty viime vuosina.





Oravat juoksentelevat seinällämme ihan päivittäin. Ne ressut eivät vain aina osaa varoa maalattua lautapintaa, johon kynnet uppoavat huonommin ja todistinkin äskettäin järkyttyneenä oravan tippumista kolmesta metristä suoraan maahan. Se ei onneksi loukkaantunut, vaan jatkoi matkaa saman tien, mutta katastrofi oli noin 15cm:n päässä meidän kiviportaiden reunan muodossa. Eikä se suinkaan pudonnut jaloilleen, niin kuin kissa, vaan selälleen, melkein päälleen. Auts!

Mökkiterassilla törmäsin lumikkoon. Kun se huomasi, että en ole vaarallinen, se jäi katselemaan minua pitemmäksi aikaa. Se jopa haukotteli! Onko mitään söpömpää kuin pienen eläimen haukotus?! Mietin olisiko se helppo kesyttää. Jos asuisin mökillä vakituisesti, voisin kokeilla.

Myöskin lepakkoja elelee jossakin mökkitonttimme liepeillä. Iltahämärissä voi nähdä mustia vilahduksia kaartelevan edestakaisin pihan poikki. Niiden taidokkaat lentoradat ovat ihastuttavia! Harmi vain, että niitä on vaikea nähdä tarkemmin.

 

2 kommenttia:

Carolyn kirjoitti...

I love a field of sunflowers too! It is a lovely time of the year to enjoy nature.
Thank you for visiting me and for your nice comment.
Happy Autumn!
Carolyn

Thilda kirjoitti...

Carolyn; Thank you! It is lovely! :)