Kotiarkeen palaaminen merkitsee täällä kesäisten ruukkujen pesua puutarhassa ja loppujen omenoitten keräilyä. Aion tehdä omenista ainakin mehua. Hilloa taitaa kellarissa olla vielä useita purnukoita. Lisäksi meillä on etupihan kulmassa yli 10 vuotta sitten pystytetty huvikatos, jossa oli alkuun grilli ja iso marmoritasolla varustettu grillauspöytä. Sittemmin grilli hajosi, katoskangas repeili, vadelmat valtasivat alaa. Muutaman vuoden ajan katoksen kehikkoon on ollut ripustettuna jouluvaloja (repeillyt kangas poistettiin ajat sitten) ja minä raivaan sitä vähän keväisin. Nyt olemme kyllästyneet siihen katoksenraatoon ja haluaisimme raivata koko alueen. Katoksen vieressä on kolme omenapuuta ja itse tehty pieni suihkulähde. Eilen ryhdyimme miettimään mitä alueelle pitäisi tehdä. Purkaa katos, kaivaa maata ja tuoda soraa/hiekkaa pohjalle, vaihtaa lahot puiset laatat kestävämpiin kivilaattoihin, ostaa tukevampi katos jossa on seinätkin ja raivata ei-toivotut kasvit ympäriltä. Unelmissahan muutos on siinnellyt jo joitakin vuosia, myönnetään.
Toisekseen pihassamme - aika lähellä taloa vieläpä - kasvaa neljä huonokuntoista koivua. Niiden haittapuolet on; mikään ei kasva niiden lähellä, ei edes ruoho kunnolla. Aina myrskyllä pitää pelätä josko joku niistä rojahtaa alas ja pienelläkin tuulella piha täyttyy oksista. Joka kevät niistä alkaa lennellä roskaa ja se päättyy vasta talvella. Siis aina rappuset ja pihatie on täynnä kaiken maailman koivun siementä ja muuta roskaa! Viime talvena sovimme puun kaatajan kanssa, että koivujen on aika lähteä. Arvatkaa onko näin käynyt? Naapurimmekin odottaa hänen palveluitaan omaan pihaansa ja ihmettelee myös, kun henkilöä ei näy eikä kuulu. Nyt ollaankin jo siinä pisteessä, että mietitään kannattaako niitä enää kaataa talveksi. Ehdimmekö pilkkoa niitä ennen lumen tuloa? Tätä minä inhoan elämässä aivan erityisesti; kun jotain suunnittelee ja jotain sovitaan, niin vuodet ne vaan vierivät ennenkuin mitään tapahtuu. En minä nyt NIIN vähitellen itsekään elä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti