Kirppiskäynti ohimennen

Tällä kertaa kirjoja lähikirppikseltä kotimatkalla!
Meri Vennamo: Lähikuvassa Veikko Vennamo (Tätä kirjaa oon etsiny, sillä siinä puhutaan vähän Matildan siskon tytöstäkin...)
Matti Ranin: Käsi otsalla! (Näyttelijämuistelmia oon keränny jo parikymmentä vuotta. Lupsakkaa ja mukavaa luettavaa.)
Katja Kallio: Elokuvamuisti (En olekaan aiemmin Kallion kirjoja vilkuillut, mutta kerrasta tempasi mukaansa! Jos rakastaa elokuvia, tarinoita ja tunnelmia niin tykkää tästä!)
Raittila, Jämsä: Hiljaisuuden Helsinki (Kauniisti kuvitettu teos mulle rakkaasta kaupungista)
Peter Sheridan: Nuoruuteni Dublin (Ei tarvinnu lukee kuin takakansi ja pari riviä sisustaa niin jo oli ostopäätös tehty. Aivan valloittavaa kerrontaa!)

Paluu sateiseen kaupunkiin



Mieli leijuu

...keveänä ja täynnä uusia suunnitelmia!

Ei ole koskaan syksy ollut näin vilkas! 

Kotona kääntymässä

Leipä se on pieninä murusina maailmalla,

mutta nyt on ihana hetki; vajaa vuorokausi kotona!

Pyykkäystä, marjojen ja omenien poimimista ja nurtsin leikkuuta.

Syksyltä tuoksuvia puuhia!

Eilen ehdin ensimmäistä kertaa töitten jälkeen kauppoihin (ruokakauppaa lukuunottamatta).

Löysin ihania kankaita, ehkä maailman ihanimmat kengät, 

(...ostamista vielä punniten; se hinta, se hinta. Onneksi tilipäivä häämöttää jo!)

ja kosmetiikkaa, jota olen bongannut vain Tallinnanlaivalla.

Kävinpä kirppikselläkin jossa oli monta kiinnostavaa juttua.

Ensi viikolla siis kirppistä, sukulointia ja lisää liikuntaa.

Yksi juttu muuten on pahasti vinksallaan siinä kämpässä jossa asustan;

siellä kaikuu ihan häiritsevästi! Niinpä tottakai, sillä eihän siellä ole paria pöytää ja tuolia enempää huonekaluja, eikä tekstiilejä ollenkaan. (Niitä nenäliinan kokoisia keittiön ikkunalle nastoitettuja kappoja en laske edes tekstiileiksi)

Ratkaisu; vien mukanani 3 mattoa, kaksi liinaa, sekä ripustelen kangaskaupan suloisia kankaita villisti ja teinisti ympäri aneemista valkoista huoneistoa.

Työpesti muuan kaupungissa

Kolmatta iltaa vieraassa kaupungissa.

Työpäivät kahdeksasta kuuteen näin alkajaisiksi.

Naapurileipomosta kantautuu koko päivän kiduttavia tuoksuja.

Koeta tässä sitten laihduttaa!

Vastapainoksi olen karkkilakossa,

alkoholilakossa ja jäätelölakossa.

Töitten jälkeen olen käynyt 1,5-2,5 tunnin kävelylenkeillä.

Jo on ihme jollei läski ala sulaa!

Vähemmästäkin on kroppa romuna.

Sukututkímuslöytönä tänään täytyy suitsuttaa,

että löysin Matildan pikkusiskon Olgan haudan, sekä hänen tyttärensä perhehaudan täältä.

Loistava alku viikolle, joka on muuten ihan täynnä koti-ikävää.

Karviaischutney

Sadonkorjuun kanssa kamppaileville kanssasiskoille;

Jos pensaasi suoltavat karviaisia niin, ettet tiedä mihin hypätä,

niin tässäpä eräs ehdotus.

Testattu ja herkullinen ohje, sopii esim lihan kanssa!

Karviaischutney

500 g karviaisia

2-4 sipulia

2-3 rkl makeaa chilikastiketta

1-2 rkl tuoretta raastettua inkivääriä

3 dl hillosokeria

2 dl fariinisokeria

ripaus suolaa

1 dl valkoviinietikkaa

Hienonna sipulit.

 Ujuta kaikki ainekset kattilaan ja kuumenna.

Hauduta 15-20 minuuttia pehmeäksi soseeksi.

Tölkitä.

Muistathan että ohjeita voi aina soveltaa! Voit muuntaa ainesten määrää ja laatua makusi mukaan. Kunhan muistat ne karviaiset tähän sörsseliin. Saattaa hyvinkin toimia myös muitten marjojen tai hedelmien ollessa raaka-aineena. Kokeile!

Toimiii!!!

Tietokone toimii taas!

Mikä riemu!

Voisin heitellä tänne kuvia roppakaupalla,

mutta olen juuri lähdössä ja palaan huomenna.

Kuvassa itse puhaltamani paperipaino.

Mustaherukoita jogurtissa

Muutama päivä on vierähtänyt marjapensaissa.

Punaherukat on kerätty, mustaherukatkin melkein.

Mehua on keitelty ja marjoja ripoteltu turkkilaiseen jogurttiin.

Aika haipakkaa pitää nyt toimia, sillä sain puhelinsoiton toiselta puolelta Suomea;

kysyivät tulenko töihin. Ja kyllähän minä menen!

Minusta tulee hetkeksi aikaa kaupunkilainen taas.

Sitä ennen teen yhden pienemmän kotimaanmatkan,

sellaisen seikkailun sisareni kanssa.

Sitä ennen hoidan sadonkorjuun niin pitkälle kuin voin,

huhkin sinne tänne. Viipotan oikein!

Aika liitää, niin minäkin!

Useimmiten, kun luulee voivansa hoitaa vapaa-aikoina monia asioita, on totaalisen väärässä.

Niin tosiaan on käynyt (taas!)

Luulin että minulla on määrättömästi aikaa esim ratkaista tietsikkaongelmaa, hoitaa pihaa ja taloa, tavata sukua ja matkailla...

Noh, eipä ole.

Hiukan jokaista kyllä, mutta ei tosiaan tarpeeksi!

Eilen illalla tulin vajaan viikon matkalta Eestistä. Olipa ihana taas käydä siellä!
Tein sanakirjaakin taas lisää. Enpä ehkä ole kertonutkaan siitä projektista?
Matildan (esi-äitini) serkku tunsi Oskar Kallaksen 1800-luvulla ja heillä oli projektina tehdä Suomi-Viro-sanakirja. Jostain syystä siitä ei tullut  mitään; kirjaa ei koskaan julkaistu.

Minä olen saanut päähäni tehdä pienen kirjasen (ei siis julkaistavaksi vaan omaksi iloksi) johon teen sanalistaa vanhoista käsitteistä ja sanoista. Lähteenäni on esimerkiksi eräs Eestiläinen ystävä, jonka sanavarastossa on hänen yli 90-vuotiaan mummonsa käyttämiä sanoja, joita ei enää yleisesti käytetä, ja joita on siis turha etsiä sanakirjasta.

Sanoiksi valitsen sellaisia vanhoja suomenkielen sanoja, joita on todennäköisesti käytetty hyvin vanhaan aikaan, kenties jopa jo rauta-kaudella. Käsitteiksi valitsen perusasioita; perhettä, kotia, ruokaa, eläimiä, kasveja ym koskevia asioita. "Muovikassi = kilekott" ei siis kelpaa!

Aluksi kuvittelin että meillä on vain muutamia hassusti toisiaan muistuttavia sanoja. Projektin edetessä olen huomannut että meillä on hurjasti ymmärrettäviä, samantapaisia ja jopa täysin samoja sanoja! Sitä on vain vaikea huomata nykyisessä arkipuheessa. Eipä omat isovanhempanikaan olisi ymmärtäneet netistä, digikuvista, tekstaamisesta tai muista nykyihmisten jokapäiväisistä sanoista mitään. Samalla tavalla Vironkielen sanat ovat muuttuneet. Ja koska meillä ei ole enää pitkiin aikoihin ollut tiivistä yhteyttä kansoina, ei yhteisiä sanoja enää muodostu. Paitsi nyt taas; jokainen taitaa tietää molemmissa maissa mitä tarkoittaa "Super-Alko"...

Kirjassani on noin 300 sanaa. Mutta se on vielä hyvin vajaa, eikä aakkosjärjestyksestäkään ole tietoa. Kunhan saan tarpeeksi sanoja kokoon, teen siitä aakkosellisen ja kirjoitan kaikki kauniiseen pieneen nahkaselkäiseen Tarttolaisesta käsityömyymälästä ostettuun kirjaan.

Tännekin ajattelin sitten tehdä pienen listan niistä.

Pieni tauko

Tässä on nyt käynyt niin, että koneeni ei suostu oikein toimimaan.

Iltaisin en ole ollut kamalan innokas vääntämään kättä tietsikan kanssa, joten on odotettava pari viikkoa, jotta ehdin perehtyä asiaan enemmän.

Sadonkorjuukausi on tulollaan, pieni matkakin on suunnitteilla.

Työntäyteiset päivät lähinnä täyttävät elämäni tällä hetkellä. 

Viikonloppuisin olemme kipaisseet rompepäiville, kyläilemään ja järvelle.

Kaiken arkipuurtamisen keskellä onnistuin kaatumaan molemmat polveni verille.

Nyt, puolitoista viikkoa myöhemmin, olen yhä polvivammainen, enkä voi polvistua ollenkaan.

Sen suurempaa dramatiikkaa ei Thildan elämään juuri kuulu.

Blogi on kuitenkin hengissä, vaikkakin hiljainen vielä hetken.

Juhannusjuhlintaa näissä merkeissä

Sukulaisia muun muassa

Hiukan on kevään ja alkukesän aikana harmittanut, ettei ole ollut aikaa sukututkimukselle.

Mielen taustalla jäytää koko ajan pieni tutkija, joka on hiljalleen murtautunut enemmän ja enemmän esiin arki-iltoina. "Pakko hiukan vilkaista sukupuuta, kurkata Hiski-tietokantaa, kirkonkirjoja, sanomalehtiarkistoa..." Onneksi suku on täysin rinnoin mukana ja auttaa minua silloin kun en itse ehdi arkistoihin.

Matildan isoisän, sen Hämäläisen rusthollarin, perukirja on löytynyt! Hän kuoli syksyllä 1833, jättäen jälkeensä 42-vuotiaan (minun ikäiseni!) lesken ja 8 lasta, joista nuorin oli vain 3 kuukauden ikäinen. On varmaan ollut aika hurja tilanne. Lapsikatraassa oli Matildan eno, pappi, jonka elämäkertatiedoissa sanotaan, että perhe jäi isän kuoleman jälkeen "puille paljaille". Hiukan ehkä liioiteltua, rusthollarin lapset kuitenkin elivät keskivertoa hyvätuloisemman elämän. Vaikkakin avioliitoilla ja koulutuksilla oli toki osuutta asiassa.

Onpa Matildan äidin raha-asioihin liittyviä oikeudenkäyntiasiakirjojakin löytynyt. Niistä ilmenee muun muassa, että hän on ostanut "huoneen" ulkorakennuksineen Matildan ollessa noin 3-vuotias, koska siellä asuminen tulee halvemmaksi kuin maksaa vuokraa rusthollin uudelle isännälle. Kyseessä on nuori, aviottoman lapsen äiti, yksihuoltaja, joka vieläpä kertoo ettei ole voinut olla piikomassa kun on pieni lapsi hoidettavana.

Asia herättää enemmän kysymyksiä, kuin tuo vastauksia; miksi Matilda ei ole mummonsa ja tätiensä hoidettavana, kun he kuitenkin asuvat siinä samassa rusthollissa edelleen? Kummastuttaa hiukan myös se asunnon ostaminen, kun hän jo puolisen vuotta myöhemmin menee naimisiin Matildan isäpuolen, läheisen kartanon sisäpalvelijan kanssa, joka etenee pian rakennusmestariksi saakka. Eivät he siihen ostettuun asuntoon jää, vaan muuttavat Helsinkiin saman tien.

Matilda 18-vuotiaana, 1862 Göteborgissa.

Matildan mies, rautatieläinen, jota kutsuttiin "Ruoveden pöllöksi". 

Taustalla luuraavan Vilhelmiinan poika ja Matildan tytär menivät naimisiin syksyllä 1901.

(He eivät ole kuitenkaan kuvan nuoripari!)



Toteenkäypä

Näin unen,

Tein taian,

Toivoin toiveen,

jotka kaikki toteutuivat tänään.

Tampereella tulvii

Enpä ole koskaan nähnyt vastaavaa tulvaa Tampereella!

Kävelin sata metriä ja kastuin likomäräksi. Poikkesin rappusyvennykseen ottamaan kengät jalasta, jatkaen matkaa paljain varpain. Tietä ylittäessä piti varoa, ettei vuolas virta vie mukanaan.

Kyllä kaiken jälkeen maistui lämmin sauna ja kuuma tee!

Kesän maku

Päivän mittaan läträtty aurinkovoidetta useaan kertaan,

huljutettu jalkoja järvessä,

istuttu varjossa syömässä eväitä,

katseltu pilviä ajatusten leijaillessa vapaana,

leikattu nurmikkoa,

nypitty rikkaruohoja kukkapenkistä,

blandattu vanhasta kotiviinistä ja limsasta kesäjuoma,

tehty grillauskastike valmiiksi,

yritetty viilentää sisäilma siedettäväksi.

Eikä tämä kerro edes kesälomasta,

vaan tavallisesta arkimaanantaista!

Puistossa bongattu

Todella, todella harvoin bongaan ketään toista kuvailijaa,

mutta kerran näinkin.

Itse kuvaan nykyään aika vähän.

En ehdi, enkä jaksa useinkaan töiden jälkeen kuvata yhtään mitään.

Entisyyden ahmatti

Pohdiskelen Suomen kansan muinaisia jumalolentoja.

Kartanon jumalat, maahiset,

näkit, koskenhaltijat,

kartanokäärmeet.

Tapio, Rauni, Liekkiö,

Ilmarinen, Turisas,

Ronkoteus, jne.

Kunpa, kunpa pääsisi kurkistamaan edes minuutiksi

aikojen taakse! Rautakaudelle ja keskiajalle. 

Kyselisin täsmäkysymyksiä ihmisiltä

ja ahmisin ajan henkeä täysin palkein.

Henkimaailmaa

Uskon johonkin suurempaan voimaan,

tai voimiin, jotka vaikuttavat elämäämme.

Välillä kiitos yläilmoihin on paikallaan.

Mutta toisinaan voi toki pyytääkin asioita.

Tai toivoa.

Meillä on pieni työporukka,

joka toisinaan toivoo jotakin työhön liittyvää.

Viime vuonna lähes kaikki toiveet toteutuivat tai jopa ylittyivät.

Alkuviikosta kyselin taas porukan toiveita.

Eilen toteutui yksi, tänään toinen toive.

Ei ehkä ihan kirjaimellisesti,

mutta osapuilleen.

Välillä hiukan hirvittää.

Ihan totta!

Pitää miettiä tarkoin mitä toivoo...

Vessalla on väliä

Kauneimmat näkemäni vessat löytyvät

Pukstaavista, kirjan museosta Sastamalasta.

Aivan siitä Herra Hakkaraisen talon naapurista.

Yllytän seikkailuun!

Olen palannut matkalta,

jossa tapasin kaksikin ihastuttavaa uutta sukulaista,

ostin uuden laukun sekä Sjödenin neuleen,

herkuttelin chili-suklaakakulla kahvilassa,

imeydyin sieluani myöten kultakauden tauluihin,

söin thairuokaa naama hiessä,

vaklasin jugendtalon rapun tunnelmia,

ajelin ratikalla sinnetänne,

jauhoin rootbeer-purkkaa

ja seikkailin silmät viiruina!

Kuvissa eräs maalaisempi seikkailu viime keväältä.

Jokaisen ihmisen pitäis seikkailla vähintään kerran kuussa.

Tutkimusmatkailla arjessa ja elämässä.

Mielellään vaikka pikkasen joka päivä.

Kertokaa mulle seikkailuistanne!