Rauhallista Joulua teille kaikille!

 

Jouluaattoon kuuluu Lumiukko ja Turun Joulurauhanjulistus! Joululehtien selailu ja herkkujen nakerrus. Ja etenkin nyt hyvällä mielellä, kun meidän kuumetautikin tuntuu vihdoin asettuvan. Helpotuksen huokaus!

Vuoden pimein aika ohi!

 

Tiedättekö, nyt ollaan jo valon puolella?! Vuoden pimein päivä oli ja meni. Onneksi! Pimeys on aina se mulle raskain juttu, musta ja vesisateinen pimeys eritoten. Vaikka nytkin sataa vettä, on lunta kuitenkin niin paksu kerros, että valkeaa joulua se ei vaaranna. 

Meillä on kaikki sellaiset jouluvalmistelut tehty, jotka on ne tärkeimmät. Kuten kinkku. Eilen tajusin, että enempää ei tarvii tehdä jouluksi, sillä kahdelle syöjälle ruokaa on enemmän kuin normaalisti. Teen aikomani jälkkärit ja kastikkeen ja päärynäsalaatin ja uunijuurekset vaikka ensi viikonlopuksi ja uudeksi vuodeksi. Mulla on tapana jouluisin kokeilla aina jotain uutta ja nämä menee sit siihen piikkiin. Elämä ei lopu jouluaattoon!

Sitä paitsi meillä sairastetaan yhä. Minä pääsin jo jotenkin tolpilleni, mutta miehen sairaus kääntyi huonommaksi. Kovaa kuumetta, järkyttävää yskää ja kaikki voimat pois. Me ei olla sairastettu lähes viiteen vuoteen! Se on mun elämän ennätys. Korona-aika vaikutti varovaisuuteen ja eristäytymiseen ja siksi sitä onkin pysynyt terveenä. Nyt en tiedä mistä tauti tarttui, mutta kyllä tämä tästä. Toivon!

Sitä mietin, että kuinka ne vanhukset, jotka asuu yksin jossain maalla, pärjää tämmösten tautien kanssa? Kuinka kukaan pärjää, jos on yksin? Se on hyytävää! Pitäis olla turvaverkkoja ympärillä. Mä haluaisin auttaa juuri sellaisia ihmisiä, mutta en tiedä kuinka. Niitä köyhimpiä, joilla ei ole varaa avustajiin. Niitä yksinäisiä, joille joulu on sydämen kipua ja kaipuuta. Missään ei ole tietokantaa köyhimmistä ja yksinäisimmistä. Kuntakaan ei enää taida antaa köyhien luetteloa millekään marttakerholle, niin kuin silloin 90-luvun alussa, kun he tupsahti mun ovelle. Ison laatikon kanssa, joka sisälsi riisiä ja kahvia ja sokeria ja jauhoa ja säilykkeitä ja suklaata. Tunsin syyllisyyttä, koska en mielestäni ollu niin köyhä. Vaikka taisin mä olla. Olin vain sopeutunut ja optimistinen. Kiitos heille suuresti täältä vuosien jälkeenkin!

Sammuta valot ja anna joulun vaan tulla

 

…koska  Joulu ei ole mikään kilpailu! Se ei ole mikään ihmisyyden mittari myöskään, jolla mitataan sitä miten hyvin olet suorittanut. Unohda kaikki mitä olet ikinä ajatellut joulusta. Kun mieli on aivan tyhjä, anna sinne hiljalleen tulla niitä muutamia asioita, jotka on tärkeimpiä sinun joulufiiliksen kannalta. Ja sitten sammuta valot, vietä joulu kynttilänvalossa, äläkä mieti yhtään mitä kaikkea et ole tehnyt. Mieti sitä, mitä olet tehnyt, esimerkiksi että ihanaa, olen (vaikkapa) selaillut joululehtiä kynttilänvalossa ja ulkona on lunta. Ja nauti joulusta television tai radion tai kirjojen ääressä.

Minulle joulun tekee valkea maisema - olkoonpa vaikka kuuraa! Joululaulut, hyacintti, rauhallinen lötköttely ilman lähtemistä mihinkään, kynttilänvalo, kinkku, savukala, perunasalaatti, sienisalaatti, pari laatikkoa ja suklaa. Joululehtien selailu ja kirjan lukeminen. Muistot. Niistäkin voisi vielä karsia. Mutta se on minun joulu. En enää pyrikään tekemään maailmaa valmiiksi jouluksi! Jotenkin viime vuodesta, kun olin kaikista sytostaateista aika naatti, opin ottamaan rauhallisesti. Ei se ole niin vakavaa!

Suolaiset joulutortut vaihe vaiheelta

 

Vuosia sitten kyllästyin jotenkin totaalisesti joulutorttuihin ja päätin kokeilla suolaisten torttujen ohjeella ihan uutta herkkua!

Ei nämä ehkä näytä miltään taidokkailta gourmettötteröiltä, mutta ihan sikahyviä ne mun mielestä on! Sen koommin en oo tehny muita versioita ja perheellekin nämä kelpaa hyvin.

1) sulata levyt, leikkaa ne muotoon, taittele, voitele ja ripottele sormisuolaa sakaroille.

2) lisää jotain ihanaa sinihomejuustoa reilu kimpale keskelle!

3) lisää päälle mytty ilmakuivattua kinkkua tai jotain vastaavaa.

4) lisää lopuksi siivut tai lohkot persimmonia ja ripottele pinjansiemeniä sakaroiden juureen. Paista uunissa 225 asteessa 15 min. Ja herkuttele!

Kaikki osat voi varmaan korvata jollain, mutta pääasia on suolaisen ja makean liitto! Ja se sinihomejuusto.

Tämä aika ei ole armelias

 

Flunssa on hellittänyt otettaan ja vointi on vähän parempi. Ajattelin tehdä tänään suolaisia joulutorttuja, jotka syrjäytti ne perinteiset luumuhilloversiot kertaheitolla jokunen vuosi sitten. Pientä siivoilua ja fiilistelyä.

Olen myös etsinyt Mika Waltarin Joulukirjaa, jonka olen viime vuonna laskenut käsistäni jonnekin ”tästä se sitten löytyy”-paikkaan. Rakastan Waltarin joulutarinoita! Ja seuraan henkeä pidättäen näitä uusia otsikoita Waltarin salaisten arkistojen avauduttua. En oikein ymmärrä kohua niiden takana. Entä sitten, jos hänellä oli raiskausfantasioita? Jos ajatusten perusteella tuomittaisiin, me olisimme kaikki Siperiassa. Viisi miljoonaa pikku siperialaista tässä päivää. Nykyajasta ei oikein voi olla varma. Jos joku tuomitaan moraalisesti, se tuomio on hirveämpi kuin murhakakku. Miettikää vaikka Jari Sillanpäätä. Hän on jo kärsinyt virallisen tuomionsa, mutta moraalinen tuomio ei lopu kai koskaan. Ja nyt sitten Lauri Tähkä. He ovat tehneet väärin (käsittääkseni), mutta sitä ei anneta anteeksi, eikä unohdeta koskaan. Suhteetonta ja julmaa. En tiedä olenko ajatukseni kanssa yksin, mutta en minä niin raivokas nyrkinheiluttaja ole, kuin välillä luulisi. Kaikki meistä on kännisekoilleet joskus. Enemmän ja vähemmän. Ja nyt saan äärifeministeiltä hirttoköyden kaulaani ja aika moni muu haluaisi vetää kynteni irti. Jotenkin vain näen, että tässä sitä taas mennään, kun radiokanavat kieltäytyvät nyt soittamasta Tähkän biisejä. Ihan kuin hän olisi joku Pohjois-Korean salainen kakkosjohtaja. Kenties tämä kirjoitus leimataan naisvihaksi. Mutta se, mitä tämä oikeasti on, on muistutus armosta. Enkä minä ole mikään jeesusagentti edes.

Sumuisia sisustushaaveita

 

Nyt kun kuume on nytistänyt petiin, niin on konttorin sisustaminenkin hyytynyt minimiin. Suunnittelen silti asiaa koko ajan ja onhan se sillä tavalla jo puoliksi tehty, eikös vaan?

Ihan ensimmäisenä huoneeseen muutti Lucia-lamppu. Kun tilasin Lucian viime vuonna, näin sen sieluni silmin juuri konttorissa. En tosin jakkaralla, mutta lopullinen paikka tarkentuu myöhemmin.

Tässä kohdassa mietin, että olisko se nyt siinä? Että jospa en toisikaan huoneeseen enää mitään muuta? Valmis! Mutta ehkä ei sittenkään. Vaikka olis niin houkuttelevaa nauttia melkein tyhjästä huoneesta.

Seuraavaksi huoneeseen muutti sixpack-mies, jolla on paapan lippis päässä. Hän on kolmen muun mallinukketorson kanssa valikoitunut jäämään meille niistä about 20:sta joita meillä joskus oli.

Ja koska olen tykästynyt vanhoihin opetustauluihin, niin niistäkin osa pääsee konttoria koristamaan. Erityisesti tykkään näistä vähän harvinaisemmista orient-aiheisista tauluista.

Ja koska huoneen ikkuna on juuri hyvä kukille, sai yksi viherkasvi jo muuttaa konttoriin. Tänne on tulossa aika monta kasvia ja koska kasvi-innostus on iskenyt yhä vahvemmin viime vuosina, on pakko jopa vähän yrittää suitsia niiden hankkimista.

Vanhan ajan henki ei ole mitään, ellei huoneessa ole tinapaperista tehtyä uskonnollista taulua!

Ja vaikka en vietäkään joulua tässä huoneessa, niin talvinen jouluverho tänne kuitenkin sopii. Kaikki mut tuntevat tietää, että mä oon verhoihmisiä ja vieläpä avarakatseinen sellainen. Onhan täällä riippunut mamelukkejakin (entisajan naisten pitsialushousut) ikkunalla! Talvinen pohjalaistalopihapiiriverho on mulle ihan paras valinta.

Tuleeko se joulu sieltä

 

Tai tulee, mutta miten ja minkälaisena? Kunto ei ole kuin silloin joskus, kun juoksentelin joulupuuhissa viikkotolkulla. Kunto tuskin on ikinä enää sellainen. Olen kuitenkin oppinut ottamaan matalamman profiilin mukaan ja priorisoinut. Tärkeimmät jouluruoat, tärkeimmät siivoukset, tärkeimmät kaikki valmistelut. Mutta nyt meidän joulutohinan lisäksi ohjelmassa on myös tuon remppahuoneen sisustus. Ei siksi, että se olisi jouluksi kivan näköinen, vaan siksi, että edes jokunen laatikko olisi poissa täältä olohuoneen ja ruokailuhuoneen röykkiöistä, koska olisi kiva viettää joulua muuallakin kuin sohvalla, kuten viime vuonna teimme. Mutta koska elämä ei ikinä mene suunnitelmien mukaan, meidän kultainen naapurimme, reilusti yli 80-vuotias rouva, sattui kaatumaan pihassaan hiljattain. Olen siis vähän autellut heillä sillä välin kun rouva on ollut sairaalassa, jotta heille tulisi edes jonkinlainen joulu. Ja entäs sitten tämä viimeisin kuuluminen? Tulin tässä kipeäksi. Päässä on outo fiilis, on kylmä, kurkkua aristaa ja yskittää. Eilen illalla kuume 38,6. Silti kaikki on paremmin kuin viime vuonna, kun sytot oli juuri takana ja käsi sai osumaa viimeisestä sytostaattipiikistä. Kämmenselässä on yhä vähän tummempi jälki ja ajoittain epätavallisia tuntemuksiakin. Nyt ollaan kuitenkin elossa ja edessäpäin näkyy vaan valoa.

Kuuntelen jouluradiota, vilkaisen välillä To Do-listaa ja teen jotain kevyttä jos jaksan ja koetan levätä suurimman osan aikaa.

Joululounas Villa Hakkarissa

Ja sitten viikonloppuna vihdoin oikein onnistunut joululounas Lempäälässä Villa Hakkarissa! En edes tiennyt moisesta paikasta ennen, joten tämä oli tosi hyvä löytö. Ruokakin oli maukasta ja jouluista!! Joulukinkulta kaipasin tosin vähän enemmän suolaisuutta, mutta sekin oli kuitenkin ihan oikeanlainen harmaasuolattu kinkku! Sellaisia on vaikea löytää nykyään enää mistään. Suorastaan ihastuin tuohon miljööseen ja päätin, että kesällä pitää palata tänne uudelleen.

Palatsista palatsiin

 

Olen haaveillut joululounaasta melkein kaksi vuotta, koska viime vuonna en päässyt vointini takia oikein mihinkään. Nyt katselin netistä kaikki mahdolliset joululounaat, joita Pirkanmaalla oli tarjolla ja haarukoin niistä parhaista parhaimmat esiin. Valintaan vaikutti tietysti se ruoka; mitään liian modernia tai vegaaniruokaa en mene joululounaalle syömään, se on varmaa. Siellä pitää olla kinkkua, kaloja ja laatikoita. Toinen valintakriteeri oli paikka; ei ole järkeä mennä johonkin kolkkoon arkiseen paikkaan syömään vuoden erityisintä lounasta, vaan paikan pitää olla sellainen, jossa muuten harvoin - tai ei koskaan - tulee käytyä. Kolmas kriteeri oli tässä vähän kehnossa rahatilanteessa hinta. Jos raha ei olisi ollut este, olisin mennyt Hotelli Tammerin joululounaalle, mutta se ikäänkuin kaatui tuohon 72€ hintaan. Ehkä ensi vuonna! Valitsin lopulta kaksi paikkaa, toinen arkena kaupungissa käyntiä varten ja toinen viikonloppuun.

Ensimmäinen oli Finlaysonin palatsi, eli alun perin Alexander von Nottbeckin palatsi Tallipihan vieressä. Se on nykyään tilausravintola ja ainoastaan kesäisin palatsin terassille voi mennä vapaasti. Halusin kuitenkin huuhailla pitkin taloa ja koska joululounas vaikutti luettuna ihan hyvältä, valinta oli selvä. Talossa nuuskiessa ja kuvatessa törmäsin myös Alexanderin äidin valokuvaan; Marie Constance Elise o.s. Gräfin von Mengden, s.11.4.1824 Latviassa, k.4.12.1888 Tampereella.

En varannut pöytää ja siksi olikin ihan kiikun kaakun, että pääsenkö syömään ollenkaan. He pystyivät kuitenkin järjestämään minulle pikkuisen pöydän pikavauhtia ja pääsin kiipeämään toisen kerroksen saliin, josta aukeaa näkymä takapiha parvekkeen kautta puistoon. Samalla hetkellä kun istuin pöytään, alkoi ulkona sadella hiljalleen lunta! Ihana hetki, aivan kuten silloin 25 vuotta sitten, kun katselin Milavidan yläkerran ikkunasta, miten sankka lumisade peitti Näsijärven kaapuunsa. Taianomaista!

Odotukseni olivat varmaan vähän korkealla - palatsissa kun oltiin - että ruoka olisi myös jotain satumaisen ihanaa. En parhaalla tahdollakaan keksinyt siitä muuta sanottavaa kuin ’ihan perusjoululounas’ ja se vähän veti fiilistä alaspäin. Missä harmaasuolattu kinkku?! Listassa kyllä lukee ’kinkku’, mutta sehän ei meinaa nykyään mitään ilmeisesti. Joku leivänpäällyskinkku ei ole sama kuin joulukinkku. Ja haudutettu porsaanliha ei korvaa kinkkua myöskään. Taidan tosiaan olla aika vaativainen… mutta miksi tarjota ravintolaruokaa joka on ’ihan hyvää’? Miksi ei tekisi saman tien helvetin mahtavaa ruokaa? Kysynpä vaan.

No, jos ruoka olikin vähän latteaa, niin jälkkäriksi halusin vielä jäädä ala-aulaan istumaan ja siemailemaan mocktailia, joka puolestaan oli yksi parhaita, mitä olen koskaan maistanut! Voi olla, että ensi joulukuussa menenkin tuonne vain mocktaileja imuroimaan ja sohvalle notkumaan. Ja leikkimään, että täällä minä asun ja miettimään miten sisustan huoneita. Haa!

Talossa on luullakseni muutamia alkuperäisiä huonekaluja, tai ainakin ne sopivat sinne todella hyvin. Toisaalta; kaikki Nottbeckeihin liittyvä on Tampereella pyhää, joten ehkä ne eivät ole museoesineitä kuitenkaan. Ja onhan talossa vuosikymmenten saatossa asunut paljon ihmisiä muutenkin. Kenties huonekalut ovat Finlaysonin sinne aikanaan kööräämiä?

Yhdessä asiassa haukansilmäni havaitsi selkeän puutteen! Talon kaikki kristallikruunut olisi pitänyt todellakin kiillottaa säihkyviksi, vaan sumeitapa näkyivät olevan. Eihän semmoinen sovi ja vielä ylhäisöpalatsissa hyvänen aika sentään! Tikkaat vaan esiin ja kiillotusliina hyppysiin ja se on siinä. Pyytäisivät minua ensi kerralla suorittamaan tupatarkastuksen, ennen kuin päästävät rahvaan ovista sisään!

Päivän seuraava palatsi oli Milavida, joka on kivenheiton päässä Finskun palatsista! Vaikka justiinsa siellä kävinkin, niin nyt menin sinne ystävän kanssa ja aikeissa katsastaa museonäyttelyt saman tien. Ja muuten siitä toisesta joululounaspaikasta, jossa kävin viikonloppuna, kerron sitten eri postauksessa.

Milavidan puistossa oli monenlaisia jouluvalaistuksia ja ihan äänimaisemaakin oli, koska puihin oli äherretty kaiuttimia, joista kuului kulkusten kilinää. En saanut kuusista mieleistä kuvaa, joten nyt on pakko tyytyä tähän pääoven luona olevaan isoon kuuseen.

Kahvilan puolelle oli laitettu joulua, vaikka varsinainen joulunäyttely oli yläkerrassa. Ihan hiukan olin eri mieltä siitä, sopiiko joku uuden mallinen tonttuliina palatsiin, mutta semmoisia siellä kuitenkin oli. Tämä valonauha kellon edessä menettelee kyllä. Olisipa ihana tehdä joulukoristelusuunnitelma koko palatsiin! Minä laittaisin sen vähäeleisenä ja luonnonmateriaaleista ennen kaikkea. Sellaista tyylikästä, joka istuu 1800-lukuun myös. Kransseja, lyhtyjä, hopeisia käpyjä ja jotain sellaista. Ei missään nimessä liikaa, eikä missään nimessä jotain nuutuneita muovihökötyksiä!

Aula on yksi tämän palatsin lempipaikkojani ja voin vain kuvitella miten tuossa takassa on räiskynyt tuli joskus 1800-luvun lopulla. En tiedä koska tänne on vedetty sähköt, mutta olettaisin, että ensimmäisten joukossa, sillä Nottbeckit toivat sähkövalaistuksen ylipäätään Suomeen 1882.

Tässä on lämpöä, kauneutta ja herkkää tyyliä. Minun rupeaa tekemään mieli aina kermakakkua, kun katselen seinäkoristeita, sillä onhan tämä talo aika kermakakku! Olisi mukava asua täällä, kummitusten kanssa. Ainakin neljä ihmistä on kertonut minulle kokeneensa talossa kummallisia ääniä, jotka eivät mene kategoriaan ’vanhan talon luonnollisia ääniä’. Miten ovet paukkuvat ja portaissa juostaan, jos kukaan ei kulje ja talo on tyhjä? Kysynpä vaan. Mutta ystävällisiä he (aaveet) kyllä ovat. Ja onpa minulla omatkin kokemukseni selittämättömistä äänistä täällä.

Oikeita kynttilöitä täällä ei juurikaan uskaltaisi polttaa, mutta aika hyvä vaihtoehto on nykyään nämä tekokynttilät. Jos asuisin täällä, täyttäisin talon valosarjoilla. Ei mitään moniväristä ja vilkkuvaa ja räikeää, ei todellakaan. Pikkuisen joka huoneessa sellaisia lämpimän valkoisia valoja, jotta ei tarvitse kattolamppuja koko ajan sytytellä. Ja kuunvalossahan tämä kylpee tunnelmallisesti myös, koska palatsi sijaitsee niin korkealla kalliolla ja ikkunat ovat suuret.

Yläkerran joulunäyttely olikin muuttunut sitten viime näkemän. Nottbeckit olivat muuttaneet vallan toiseen huoneeseen ja joulu oli tehty eri tavalla. Pidän kaikkein eniten kotimuseoista ja sellainen tämäkin on! Nottbeckien koti jouluasussaan.

Nämä huoneethannon tapetoitu vasta 2000-luvulla tämän näköisiksi ja olen niihin hyvin tyytyväinen! Ennen täällä oli kermanväriset seinät ja museovitriinit. Nyt on paljon parempi.

Minä olen myös verhoista vähän tarkka. Siksi onkin ehkä yllättävää, että täällä on minusta tyylikkäät verhot. Miten kolkko tämä talo olisikaan nykymuodin mukaisena ilman verhoja! Menee ihan kylmät väreet. Tänne kuuluu paksuja samettiverhoja ja tyylikkäitä leikkauksia ja paljon pitsiä.

Itse patruuna on istahtanut sohvalle kahvipöydän ääreen. Niin oikealta näyttivät nuo tarjoomukset, että melkein ryhdyimme viettämään kahvikekkereitä Nottbeckien kanssa, minä ja ystäväni.

Patronessa katsoo, että kaikki on niin kuin pitää! Taustalla hengaa papukaija, jonka perhe sai joululahjaksi Ameriikasta. Onkohan se oppinut huutelemaan häijyyksiä? Ja onkohan se kummitusten joukossa palatsin asukkina edelleen?

Raskaita verhoja, tummaa puuta, pitsiliinoja, suvun valokuvia, kristallimaljakoita ja kukkia! Siihen minäkin tähtään, kunhan saan remppahuoneen kalustettua taas uudelleen.

Voi sitä kuhinaa ja kälätystä, joka tässäkin pöydässä olisi, jos aika olisi toinen! Kuuluisi kenties venäjää, ranskaa, saksaa… ruotsia tuskin ja suomea ei ollenkaan. Ruotsia puhuttaisiin ehkäpä kyökissä ja suomea ehkä talon ulkopuolella, jos sielläkään. Piioiksi ei huolittu ketä tahansa hommsua jostakin metsätorpasta.

Yläaulan kuusi on varsin jees minunkin silmääni. Nykysäädökset näkyvät täällä korotettuna kaiteena. Vanhaa ei tietysti voitu ruveta nikkaroimaan korkeammaksi, mutta siedettävän tyylikkäästi ja huomaamattomasti on uusi lasikaide asettunut vanhan viereen. Notkuisin täällä viikkoja kerrallaan, mutta se ei taida olla sallittua. Siispä näkemisiin arvon Nottbeckit!

Muutos.art-taidetalo 2024, osa 18