Walleniuksen Wapriikki 2/3

 

Anne Ahonen

Anna Niinimäki

Anna Niinimäki

Anna Niinimäki

Anna Niinimäki

Anna Niinimäki

Anna Niinimäki

Anna Niinimäki

Anna Niinimäki

Anna Ahonen

Anne Ahonen

Anne Ahonen

Anne Ahonen

Anne Ahonen

Anne Ahonen

Anne Ahonen

Pienin askelin

 

Ihan pienin askelin. Mutta iso muutos toisaalta täällä lapsuudenkodissa on nyt se, että siirryin alkoviin nukkumaan. Nyt aurinko ei ikinä enää herätä mua viideltä aamulla, kuten keittiössä kävi usein, ja muutenkin. Alkovi on kuin pieni pesä, johon voi käpertyä yöpuulle. Nukuin ehkä paremmin kuin täällä koskaan! Katossa on joku höpsö vanha tapetti ja seinissä äitin tapetoima vaalea jostain 80-luvulta. Sängyn päädyssä papan keinutuoli, seinällä äitin ristipistotaulu ja keinussa samoin äitin ristipistotyyny. Oikealla seinällä tädin pimeässä hohtava jesse. (Josta jeesusteippikin on varmaan saanut nimensä.) Muistan miten säikähdin lapsena, kun huomasin ekan kerran sen hohtavan. Pirullinen juoni mokomalla!

Fyysisestä kunnosta sen verran, että nyt on se mun ’hyvä viikko’, jolloin syto-oireet on poissa. Mutta olen onnistunut saamaan selän ja vatsalihakset kipeiksi jo alkuviikosta, joten ei tämä ihan kivutta mene tämäkään viikko. Vatsalihakset kipeytyi kävelystä ja selkä kantamisesta. Älysin taas sen, miten kauan siihen menee, ennenkuin olen sytojen jälkeen työkuntoinen taas, vaikka miten kävisin koko syksyn salilla. Voi olla, että en koskaan, sillä sellaistakin tapahtuu. Pitänee ryhtyä lottoamaan tai perustaa joku uskonlahko joka kerää kymmenykset seurakunnalta omaan pussiin. Elelisin sitten Kämpin sviitissä loppuelämäni, hihhuli hei.

Täällä parvekkeella hääri ampiaisia tai mehiläisiä, tai keitä nyt sitten ovatkaan. Mä sekotan ne aina ja ihan turha tulla selittämään, en kuitenkaan muista. Mutta he teki pesän ihan parvekkeen oven viereen katon sisälle jo viime kesänä ja nyt alkukesästä vilinä oli aikamoista. Eihän siinä voi ovea pitää auki, vaikka olisi mikä helle. No ripustin noin kuukausi sitten pikavisiitillä siihen pesän aukon viereen sellaisen virkatun tekopesän, jossa oli muka kaksi pörriäistä ulkopuolellakin. Olen kyllä lukenut, että tämmöiset tekopesät toimii, mutta ajattelin, että ne toimii vaan jos on ajoissa liikkeellä, eikä niin että vanhan pesän väki muuttaa pois ikinä minkään hämäyksen takia. Mutta niinpä nuo vaan muutti, eikä kukaan pörristellyt enää partsin oviaukossa! Vaan nytpä he oli asettuneet talon toiselle puolelle vinttikomeron ikkunan luo ja lennelleet sisään raollaan olevasta pienestä ikkunasta. Vein tekopesän tänään sinne ja toivon, että älyävät muuttaa vielä kerran. Siinä he kulki seinän sisään; olivat nakerrelleet reiän komeron pahviseen seinämateriaaliin ja kai jossain välikatossa pitävät kemujaan. Sanoin niille, että olkaa missä tykkäätte välikatossa, mutta älkää tulko minun kemuihini!

Apropoo, mulla on myös hyvä puuseppä hakusessa Etelä-Pohjanmaan alueella. Vinkatkaa jos tulee mieleen. Teettäisin kuivauskaapista kopion ja ovet yhteen kaappiin ja ehkä jotain muuta pientä. Ei mitään pelleilyä ämdeeäffällä, vaan ihan kunnon puuta sen olla pitää. Itse osaan kaikenlaisia tekniikoita, mutta puu on mulle tuntematon matsku ja metalliakin olen vain valanut muutaman kerran. Että en rupee ite nikkaroimaan. Siitä tulis semmonen Hessu Hopon huonekalu ja mun esteettinen silmä ei pitäisi siitä. Se on muuten jännä, miten olen tajunnut vasta lähempänä viittä kymppiä, miten tarkka esteettinen silmä mulla on ja miten kaikilla ei ole. En sano, että mun ratkaisut on hienoja jotenkin ylipäätään, mutta että jos joku häiritsee, niin se häiritsee kyllä piinaavan paljon! Asiat, joita joku ei edes huomaa, häiritsee mua aivan hirvittävästi. Kerroinko muuten jo, että tein ’mielipalvelut’-sivustolla pakko-oirekyselyn ja sen mukaan olen kyllä aika syvissä vesissä. ’Vakavasti pakko-oireinen’. En ole tajunnutkaan! Siitä siis johtuu, että en siedä sitä, että esim muut koskee tavaroihini. Tai edes katselee tavaroitani, jos en ole itse mailla halmeilla. En vaan siedä. Että semmoista jännää tällä erää.

 

Nostalgiaa

 

Joskus, kun on oikein paljon tekemistä, on vaikea päättää mistä aloittaisi. Tällä kertaa olen keskittynyt varastojen järjestelyyn ja tavaroiden kantamiseen ylös alas. Olen tavannut myös tärkeitä ihmisiä, tehnyt suunnitelmia, siirtynyt nukkumaan keittiön laverilta alkoviin vihdoin (fanfaarit!), tehnyt puutarhassa katsausta ja suunnitelmaa järkevistä muutoksista. Lempipuuhaani puutarhassa on kulkea oksasaksien kanssa! Tänään aion myös ehtiä istua puutarhatuoleilla jonkun pienen juoman kanssa ja fiilistellä. Päivästä  on tulossa selvästi hyvä!

Tämän päivän juttuja

 

Olen keksinyt keinon matkustaa turvallisesti! Se tosin maksaa vähän enemmän, mutta en ainakaan halua imuroida kaiken maailman tauteja itseeni nyt. No mikä keino? No nämä junan pienet looshit, kahden hengen looshi erityisesti. Eli tänä aamuna lähdin matkalle ja ratikassakin oli tyhjempää kuin koskaan; se on vissiin kesäaamun autuaaksi tekevä aika, kun paljon kukaan ei mene töihin ja lomalaiset plus turistit ei vielä ole liikkeellä. Oikeastaan voisin matkailla vaikka missä, jos ajoittaisin matkani yöhön tai varhaiseen aamuun! 

Muista kuulumisista sen verran, että eilen kävin poistattamassa tikit siitä uudemmasta laskimoportin haavasta. No sehän ei ollut ihan 100%:sti ok, vaan siinäkin oli nyt tulehduksen viitteitä. Tällä kertaa ei siinä isommassa neljän tikin haavassa, vaan pienessä yhden tikin haavassa. Soittelin sitten ympäri TAYSia ja sain lopulta antibioottikuurin (taas), jolla tämän pitäisi tokeentua. Sitä pitää myös puhdistaa antiseptisella aineella aika paljon. Pelkäsin, että tämäkin portti pitää repiä aukia ja laittaa kolmas portti tai vielä pahempaa; että he ilmoittavat, ettei porttia voi enää asentaa ja nyt mennään huonoilla käden suonilla - jotka sitten hajoais sytoissa ja ties mitä. No, onneksi ei!

Unessa olin lapsuudenkodin välikatossa jonkun remppaporukan kanssa ja huomasin, että seinässä oli sellainen iso kello, vähän kuin joku Big Ben, mutta sen kellotaulu ei näkynyt ulos, koska siinä oli ulkoseinä edessä. Siinä se kello vaan raksutti. Heräsin ja ajattelin, että uni taisi olla aika symbolinen; pelkään koko ajan, että mun aika käy vähiin, enkä ehdi nauttia lapsuudenkodin huoneistostani, ennen kuin se on valmis. Tällä hetkellä se on vielä kaukana valmiista ja siksi koetankin nykertää sitä eteenpäin joka kerta kuin siellä käyn. Viime kesä meni käden tulehduksessa ja edellinen siinä ekassa syöpäleikkauksessa. Aikaa on siis tuhlaantunut taivaan tuuliin jo pari vuotta, mutta nyt olen sen verran kynnelle kykenevä, että pystyn hiukan tekemäänkin jotain. Se on ihana asia juuri nyt! Siispä juna kolkuttaa lapsuudenkotia kohti.

Walleniuksen Wapriikki 1/3

 

Viikonloppu oli oikea kulttuurielämysten sarja, sillä sunnuntaina menimme vielä Juupajoelle Walleniuksen Wapriikkiin! (Kirjoitin tästä paikasta myös viime vuoden elo- syyskuussa.) Tämä on niin upea paikka, että suosittelen kaikille! Näyttelyt vaihtuvat neljän viikon välein, eli kesän aikana on kuusi eri näyttelykattausta. Wow!

Walleniuksen Wapriikki

Susanne Broända

Susanne Broända

Susanne Broända

Susanne Broända

Susanne Broända

Susanne Broända

Heidi Halonen

Heidi Halonen

Auli Puolanne

Auli Puolanne

Nina Nahkala

Noora Alen

Noora Alen

Noora Alen

Noora Kämppi

Kouvola - Mylsä - mökki

 

Tänäkin kesänä päätettiin suunnata Mylsään kantreille, eli Kymikantriin Myllykoskelle, vaikka meillä ei olekaan enää käytettävissä omaa suloista pientä asuntoautoamme. Vuokrasimme huoneiston paikallisesta kerrostalosta viikonlopuksi ja ajattelimme, että siinä ratkaisu. Kävelyä tapahtuma-alueelle olisi vain pari korttelia ja varmuudeksi otettiin mulle rollaattori mukaan. Noh, viikko sitten huoneiston vuokraaja ilmoitti, että huoneiston kylppäriin ei tulekaan vettä, että otatteko sen silti? Mietittiin, että okei jos on sanko mukana, jolla saa keittiöstä vettä wc:n vetämistä varten, niin pärjätään kaksi yötä niinkin. Keskiviikkona tuli uusi ilmoitus, että nyt koko huoneisto on ilman vettä. No sehän kuulosti jo niin hankalalta, että peruttiin koko juttu.

Otettiin käyttöön Plan B ja varattiin huone Kouvolan keskustasta pienestä hotellista. Sieltä on vartin ajo Mylsään, eli ihan jees. Siis sittenkin kantria ja kirjoja! Joku ehkä muistaakin, että olen hehkuttanut tätä tapahtumaa edellisvuosina erityisesti kirjojen takia…

Ja koska Kouvolassa oltiin, niin piti tsekata, että mitä muuta nähtävää lähistöllä mahtaa olla. Kaikkien aikojen lempielokuvani (vanhojen Suomifilmien genressä) on Ratavartijan kaunis Inkeri, jonka yksi oleellinen kuvauspaikka on Kuusankoskella, tarkemmin sanoen ratavartijan mökki Kymijoen varrella, osoitteessa Multahovintie 264! Se piti tietysti käydä bongaamassa ja samalla toteamassa, että kyllä ne ennenkin on osanneet kuvata niin taitavasti, että olen aina luullut mökin olevan järven rannassa, rautatiesillan kupeessa, vaan ei. Mutta elämyshän tuo oli nähdä.

Koska koetan välttää ihmismassoja, kökötin pääasiassa siellä, missä väkeä oli vähän, eli ulkona silloin kun hallissa soi kantri ja hallissa silloin kun ulkona tapahtui. Katsokaapa muuten keikkalavan takaseinää; ei taida monessa olla vanhoja ryijyjä akustiikkamattoina.

Ja halutessaan olisi voinut opetella vaikka rivitanssia kantrin tahdissa. Minä kun en tanssi, niin tyydyin seurailemaan nättiä menoa vain sivusta. Jännä muuten, että yksikään mies ei koko viikonlopun aikana näyttänyt liittyvän tanssiporukan jammailuun, ainoastaan rohkeat naiset tanssivat milloin ulkona, milloin hallissa! Hyvä leidit!

Myllykoski on melko kuollut vanha tehdaskaupunki, jossa on kuitenkin aika paljon kaunista arkkitehtuuria. Kylänraitti täynnä 1950-luvun rakennuksia aika lailla tyhjillään. Harmi! Muuttakaa cityläiset maalle ja tehkää jotain näitten kuolevien pikkupaikkojen hyväksi!

Kirjahalli, ah tuo kirjataivas, on aina niin uskomaton paikka! Tosin tänä vuonna en ottanut sieltä ainoatakaan kirjaa mukaani, koska koetan himmailla kirjojenkin hankintaa.

Toinen puoli hallista on pyhitetty tietokirjoille, toinen romaaneille. Voi apua ja kääk. Parempi kuin ei katso kovin tarkasti!

Ja koska pihapiirissä on se ihana kirjakauppa Reuna kustannus, niin sieltähän mun käpälään aina tarttuu kuitenkin jotain! Tällä kertaa ostin kirjat Aseman nainen (siitä viiskymppisestä naisesta, Sarista, joka on asunut Helsingin asemalla jo yli 10 vuotta), Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu (romaani naisesta, joka potee eroa ja koettaa selviytyä) ja Kalman karamellit (keskiajan aitojen murhajuttujen ruotimista monesta kulmasta - siis tiedettä ja historiaa yksissä kansissa).

Ja koska hotelli oli varattu vain yhdeksi yöksi, lähdimme lauantaina alkuillasta ajelemaan mökille. Miten ihana onkaan solahtaa tuttuun paikkaan, omien peittojen pehmeyteen ja lukea uusia kirjoja!

Pohdintoja

 

Pohdin tässä eilen sellasta asiaa, että miten vaikee ns terveitten ihmisten on hahmottaa syöpäsairaiden elämää. Siis kaikesta tiedottamisesta ja lähipiirikokemuksista huolimatta. Ensinnäkin aika yleinen luulo on, että kun leikkaus tai viimeistään hoidot on ohi, niin ’nythän sä olet terve’. Ei ei, näin se ei mene. Hyvin monilla erilaiset hoidot, leikkaukset ja jo shokki syövästä muuttavat koko loppuelämän, eikä se ikinä enää ole ennallaan. On paljon asioita, jotka saattavat jäädä loppuelämäksi vaivaamaan ja ainakin se uusiutumisriski on siinä käsikynkässä jatkuvasti. Liikkuminen rajoittuu, pitää varoa tulehduksia, tuntoaisti muuttuu, voimat jää kortille, muisti renkkaa, arvet muotoilee kehon uusiksi, neuropatia jää kaveriksi, pelko istuu olkapäällä, kynnet ja hiukset on muuttuneet lopullisesti, hampaat kärsii jne jne.

Toinen aika yleinen harhaluulo on se, että ’syöpäänhän on se estolääkitys!’ No joo, tavallaan, Letrot esimerkiksi. Mutta ei se ole estolääkitys, se on vaan lääke, joka saattaa auttaa ja mullahan ne toi aika isoja elämää hankaloittavia oireita koko viime vuodeksi, mutta syövän uusiutumista ne ei estäneet. Jos olisi joku ihmepilleri, joka toimii ja estää syövät, niin niitähän myytäis irtokarkkihyllyssä! Voihan olla, että sellainen tulee joskus, mutta vielä se ei ainakaan ole mulla käpälässä.

Eilen oli 8.päivä sytosta ja edelleen suun PH oli päin helvettiä (jonka takia suussa on koko ajan paha maku ja ruoat maistuu vieläkin vähä oudoilta) ja kaiken ruokahaluttomuuden plus kuumuuden takia meni voimat aivan totaalisesti. Kävin miehen kanssa illansuussa ruokakaupassa, mutta olin vähällä puhjeta itkuun siellä, kun voimat oli menneet niin perusteellisesti. Pyysin taas kassalla, että voisitteko hankkia tuoleja tänne kauppaan enemmän. Tällä hetkellä siellä sisällä myymälässä on yksi tuoli ja pelikoneiden luona toinen. Minusta niitä saisi olla vaikka 10.

Kun aurinko meni illalla vähän pilveen, sain syötyä ja juotua ja kun lepäsin parvekkeella riippumatossa, voimat alkoivat palautua hiljalleen. Sain myös pitkästä aikaa nukuttuakin aika hyvin. Unilääkeuni on vähän epämiellyttävää, jotenkin kevyen höttöistä ja unet on kummallisia. Yksikin yö pehmokanin näköinen kani tapitti mua suurilla silmillään ja vaati, että ’Tee mulle Pentti-monitori!!’ Se halus, että mä poistan sen naaman ja asennan tilalle jonkun teletappimonitorin tapaisen laitteen. Kieltäydyin.