Listoja ja kaiken laskemista

Musta tuntuu, että moni piirre vain pahenee iän myötä ja yks niistä on mun into tehdä kaikesta listoja.  Ajattelin nyt vähä kertoa mistä kaikesta näitä listoja syntyy. No ensinnäkin se juuri esitelty bucket list vaan laajenee; tällä hetkellä asioiden kategoriassa on jo 18 juttua. Ihan kauheestihan sitä ei tietenkään kannata paisuttaa, koska muuten kaikki jää tekemättä ja sen olis kuitenkin tarkotus olla kooste jossa on vaan tärkeistä tärkeimmät.

Mutta esim tämän tabletin muistiinpanoissa on seuraavanlaisia listoja; 

Tampereen mielenkiintoiset ravintolat (joita aion testata)

Kiinnostavat hotellit (joihin haluan mennä)

Suomen ruukit (joihin olis kiva mennä)

Ihmiset lapsuudenmaisemissa (joita yritän voida tavata - uskokaa tai älkää, heitä on 30)

Kasvit (joita haluan puutarhaani)

Isoisän lapsuudenkodin asukkaat eri aikoina

Kiinnostavat galleriat

Spa- ja vaihtoehtohoidot (joita haluan testata)

Vaatehankinnat ja vaatepoistot (kunkin vuoden aikana)

Ostokset (joita olen tehnyt kunkin vuoden aikana)

Luetut kirjat

Uimahallit ja saunat (joissa aion käydä)

Ompeluideoita

Hankittavia kirjoja

Kesäistä tekemistä

Vaatelista (omistamistani vaatteista suurpiirteisesti)

Kotivaralista (mitä pitäisi olla koko ajan jemmassa)

Viherkasvit kotona (ja niiden hoito-ohjeet)

Parfyymitesterit ja isot pullot (joita minulla on)

Kivointahan listoissa on niiden laatiminen. Yleensä totuus on se, että aika harva lista on aktiivikäytössä ja moni lista häviää historian hämäriin heti laatimisen jälkeen. Ajattelen kuitenkin, ettei listoja pidä ottaa niin otsa rypyssä, että niistä saa stressiä taikka ahdistuu jos joku lista jää unholaan. Mun mielestä listat on vähän sukua sille, että lasken kaikkea lähes koko ajan. Haluan esim tietää aina lukiessani, että monennellako sivulla olen ja montako sivua on jäljellä tai kuinka monta sivua on seuraavaan lukuun. Tai kauanko joku elokuva kestää ja kauanko on katsottu, sekä kauanko on jäljellä. Voi kuulostaa pinkeeltä ja ehkä se sitä onkin, mutta mulle se tuo rauhan. Tai että montako kilometriä on perille jonnekin ja montako kilometriä on jo ajettu ja kuinka kauan työpäivää (tai mitä tahansa päivää) on takana ja kauanko edessä. Montako päivää viikosta on kulunut ja montako jäljellä. Tätä voisin jatkaa loputtomiin. En tiedä haluaako mun aivot käsittää kaiken matemaattisesti vai oonko vaan erityisen kajahtanut, mutta enpä oikeestaan välitäkään tietää. 

Tällä ja OCD:llä (Pakko-oireinen häiriö) mahtaa olla jotakin tekemistä keskenään. Mua tämä laskeminen ei kuitenkaan ahdista, enkä koe, että se vie päivästä leijonanosan. Mutta olis aika kiintoisaa kuulla mitä sinä lasket ja listaat, vai etkö tee kumpaakaan. Ihmisiä on tässäkin asiassa taatusti aika moneen junaan!

 

Monta rautaa tulessa

 

Vuoden kahvilaelämä pyörähti käyntiin Ruuskasentalon Pyymäellä. Siitä on tehty lämmin ja viihtyisä paikka (edellisen kahvilan aikaan palelin aina tässä ikkunapöydässä) ja palvelu on tosi ystävällistä. Tapasin siellä ystävää jonka kanssa on aina hauskaa ja syvällistä ja lämmin ja ymmärtäväinen tunnelma. Sellaisesta saa akut täyteen hyvää energiaa!

Nyt yhtäkkiä huomaan, että mulla on monta rautaa tulessa yhtä aikaa! On tosi kivoja juttuja tulossa helmi-maaliskuun aikana. Oikeastaan se ei vaatinut kuin vähän sen miettimistä, että mitä todella haluan nyt lähiaikoina toteuttaa, yhteydenottoja ja joitakin tapaamisia. En kerro vielä mitä ne ovat, mutta jotain tosi erilaista, mitä olen ikinä tehnyt, sen voin luvata! Katsotaan myös kevään ja kesän mittaan poikiiko niistä jotain lisää, jotain jatkuvaa ja jotain uutta. Ja tämäkin oikeastaan osittain lähti bucket-listasta, siitä, että selvittelin hitusen asioita netissä ja tein itelleni to do-listan, jota kävin kohta kohdalta läpi tällä viikolla yhtenä päivänä. Ällistyin oikein siitä, miten ystävällisen vastaanoton sain eri tahoilta ja miten sain muutkin ihmiset innostumaan suunnitelmistani. Tästä vuodesta tulee seikkailujen täyttämä elämyshelminauha!

Ajattelin luopua sitku-elämästä

 

Tässä äsken tepastellessani -25 asteen pakkasessa aamutuimaan, mieleen pamahti tyytyväisyys siitä, että oon vihdoinkin ryhtyny tekeen asioita, jotka on vuosikausia - ehkä jopa 10 vuotta - olleet ’mä teen sitten kun’… sellanen Sitku-elämä on aika rasittavaa, koska se työntää asioita eteenpäin niin ku lumiaura ja lopulta joka puolella on kauheita valleja ja jo pelkkä ajatuskin kaikesta tekemättömästä ja kaikesta keskeneräisestä projektista uuvuttaa.

Mulla on ollu esim vuosikausien läjä parsittavia villasukkia ja lapasia, koska en pysty heittään meneen mitään, ellei se ole tosi rikki, eli käyttökelvoton ja siksi hilloan parsittavia vuodesta toiseen. Mutta nyt pari päivää sitten otin itteeni niskasta kiinni ja parsin miehen hanskat ja siitä innostuneena otin eilen illalla oman villasukkakassini esiin ja sain kertaheitolla parsittua seitsemät sukat! Vielä jäi viidet + viidet lapaset, mutta tää oli iso helpotus! Ei sillä, ettäkö sukat tai rasat loppuis kesken, ehei! Mulla on kaapissa käytössä varmaan 25 rasat, niin että ennemminkin ahdistaa se määrä. Siihenkin keksin muuten keinon juuri. Pidän kutakin paria vaikka vajaan viikon, niin tulee kaikkia vähä pidettyä. Enkä saa ehkä ikinä enää ostaa uusia lapasia! (Hankalaa on, että mua kiinnostaa kauheesti kaikenlaiset uudet neulekirjat ja melkein oon jo ryhtyny projektiin, että teenpäs itelleni jotkut ihanat kirjoneulesukat… auts!)

Toinen juttu joka on jumittanu ties montako vuotta; kenties yli 10v? on yks hame, jonka ostin kerran Tallinnasta. Se on sellanen kirjailtu villakangashame, joka on vähän kansallispukumainen, mutta tosi erilainen kuin Suomen vastaavat. Tämä on lyhyempi ja helmassa on tekokuituröyhelö (jonka purkamista olen pohtinut). Hame on lämmin talvihame, mutta se ei alunperinkään mahtunut mun päälle! Se on siis ehkä 10 vuotta odottanut kaapissa sitä, että kapenen jollain ihmeen hysteerisellä äkkirysäyksellä - jota ei kumma kyllä ole kuitenkaan tapahtunut. Viikonloppuna otin hameen hyppysiini ja purin vyötärökaitaletta ja sitten pari laskosta ja ompelin hakaset eri kohtaan ja näin sain siihen 10cm lisäleveyttä ja se mahtui päälle! Lähempää tarkastelua tuo ompelus ei siedä, mutta vyötärö onkin paidan alla piilossa. Oon kyllä hyvä ompeleen käsin, mutta en jaksanut ryhtyä kehittelemään lisäkangasta kesken loppuvaan vyötärökaitaleeseen, joten näillä mennään. Ei silti yhtään haittaa.

Ja nyt kun on kunnon pakkaset, voin tepastella hameessa edelleen! On mulla kyllä itse kangaspuissa kudottu villahame myös, joka oli mun omissa häissä päällä, mutta en oo edes uskaltanu kurkata sitä pariin vuoteen, koska pelkään, että joku ötski on rouskinu siitä kappaleita. Nyt voisin ottaa senkin käyttöön ja sitten säilöä sen kunnolla pukupussiin jatkossa. Ikävintä oli, kun mun lapsen mulle ompelemassa italialaisessa ohuessa villakankaisessa mekossa oli kaksi pikkuista reikää, kun ötökkä oli löytänyt sen henkarista ja melkein itkin, kun harmitti niin! Nyt olen pohtinut voisinko jotenkin paikata sitä, ilman että sen staili kärsii. Tai että mitä ihmettä tekisin sen kanssa. Rintakoru outoon paikkaan? Tai joku hyperkaunis kirjailu…

Mistä nautin tammikuun alussa

 

Tähän mennessä olen jo nauttinut Bucket listan jutuista pari; olen käynyt syömässä Lie-Mi -ravintolassa papaijasalaatin. Se oli vähän tulinen (siis jonkun muun suuhun varmaan aika äärirajoilla) ja tykkäsin! Sen lisäksi olen ollut Rauhaniemen kansankylpylässä avantosaunassa (niissä molemmissa) ja kahdesti avannossa (kun pakkasta oli -8 astetta ja tuuli tuiversi vaakatasossa aika kovasti), sekä siinä superihanassa Saunatemppelissä eli Jurttasaunassa ja sen avannossa kerran. Oih, mikä nautinto!

Olen myös nähnyt ketun, joista lumoudun aina, koska uskon, että kettu on mun voimaeläin. Sekä kauriita moneen kertaan. Olen tehnyt jääkakkuja omaan pihaan ja ihastellut pimeällä Hämeenkyrössä 8 km pituista jäälyhdyin molemmin puolin koristettua Trossitietä, käynyt hyviä keskusteluja rakkaiden ihmisten kanssa ja saanut voimaa auringonvalosta! Olen käynyt kylässä ja laatinut to do-listoja, hoitanut asioita ja ollut valoisa. Ja vähän jännittänyt ensi viikon verikoetta, mutta koettanut huiskia sitä pois mielestä niin paljon kuin mahdollista.

Pakkasesta ja turkiksista

 

Jess, mahtavaa kun on pakkasta! Kunnon talvilukemia vihdoin. Meillä on ollu muutamana päivänä yli 22 astetta pakkasta ja täyskuu, kuuraiset puut ja kimaltavat hanget. Vaikka talo meillä ei ole niin lämmin, niin tykkään talvesta paljon! Talo on vanha, vuodelta 1951, ja kaikenlaista probleemia siis löytyy. Ensinnäkin meillä on vesikiertoinen öljylämmitys ja sehän tarkoittaa sitä, että osa pattereista menee jumiin tämän tuosta, eli joka vuosi, kun lämmitys pitää laittaa päälle. Eli kylmiä pattereita löytyy jo yhteensä viisi kappaletta. (Yhteensä pattereita on talossa 20.) Tottakai sitä voi soittaa huoltomiehelle, mutta ei nekään aina saa patteria toimimaan. Käytännössä me ei olla nyt jaksettu edes soittaa tänne ketään, vaan lisälämmitetään puilla. Kellarin takkahuoneessa on takka ja keskikerroksen ruokailuhuoneessa on uudehko kakluuni, varaava sellainen. Tokihan se auttaa. Kuistin oven edessä on verho lisänä, olkkarin oviaukossa on paksu verho ja kaikissa ikkunoissa on tietysti verhot lämpöä pitämässä.

Mutta kun ulkona on useamman päivän ajan -22, niin kuistilla lämpö laskee -10 asteeseen, konttorissa +8 asteeseen (ellei ovea pidä eteiseen auki, jotta lämpö vähän tasaantuu) ja sen vuoksi eteisessä on +14 astetta. Olkkarissa on +16,5 ja ruokailuhuoneessa +18. Makuuhuoneessa on +18 - +20, riippuen onko aamu vai ilta. Lämmitetään itse kuumilla aalloillamme makuuhuonetta näköjään! Keittiössä on aika lämmin, kylppärissä aika kylmä. Ja joka talvi haaveilen pienestä hirsimökistä, jossa olis vain muutama kymmenen neliöö. Olis kuisti, eteinen, tupa ja kamari. Olis iso takka leivinuuneineen ja puuhelloineen ja kamarissa kakluuni. Ja jos olis ihan hiiskatin jäätävää (vaikka -60 astetta, kuten Siperiassa), niin muutettais tupaan ja nukuttais sellasessa museoista tutussa kerrossängyn alaosassa, jossa on katto, seinät kolmella puolella ja verho vielä neljäntenä. Vuoraisin sen ryijyillä. Ja lampaan fällyt laittaisin petivaatteiksi.

Näkisitte miten mä pukeudun! Mies kysyy välillä, että oonko mä menossa pohjoisnavalle. Mulla on esim angoranilkkasukat, trikoot, villaiset polvisukat, villasäärystimet (ja sisällä turkistossut, ulkona huopikkaat), villahame, hihaton aluspaita, pitkähihainen paita, villaneule, (sisällä shaali tai huopa, ulkona toppatakki tai villakangastakki), villaiset ranteenlämmittimet, villahuivi (ulkona vielä villainen lisähuivi sen päällä), villapipo sisällä, mutta villahattu ulkona - tai isän susilakki, ja ulkona vielä tietysti paksut lapaset taikka oikein kintaat karvavuorilla. Ja mitä kylmempi, sen enemmän kerroksia! Ja tietysti oikeista materiaaleista, ei mitään tekokuitujuttuja. Kaikkein lämpimimmät kengät on tallukkaat (jotka voi ommella ite huovasta) tai huopikkaat. Mähän voisin ryhtyä vaikka pukeutumisneuvojaksi, heh. Voi näyttää maatuskalta tai kassialmalta, mutta onpahan lämmin.

Turkiksista sen verran sanoisin, että kaikkein lämpösimpiähän ne on käyttää. Ja koska Suomi on aina ollu pullollaan turkiksia, niin nehän tulis käyttää loppuun. Ja tehdä uusia vaikka metsästetyistä eläimistä tai kotieläimistä. Miehellä on esim ajokoirannahkakintaat. Mulla on hylkeennahkakäsilaukku. Mulla on kaks pitkää turkista, (luulisin että minkki- ja lammas-) jotka oon periny edesmenneen anopin edesmenneeltä kaverilta ja naapurin vanhan emännän äidiltä. Ja kirppikseltä ostettu kettupuuhka, jonka nimesin Pentiksi. Pentti on niin ihastuttavan pehmeä ja karvainen! Ja löytyy multa myös joku muhvi ja kärppäpuuhkakin. Ennen tehtiin apinannahastakin muhveja (tuskin kotimaisen apinan) ja myyrän nahoista stoolia. Maailma on täynnä nahkoja, joita voi käyttää ilman kettutarhojakin. Joskus ihmettelen turkisvastustajien mielikuvituksen köyhyyttä. Matskua kyllä löytyy, eikä aiheuta yhtään nanomuovipäästöjä, kuten tekokuituvaatteet.

Ajelua ja elokuvia

 

Kattokaapa nyt miten hemmetin kaunista pohjanmaalla on just nyt! Pakkanen paukkuu -22 asteen tienoilla. Me ollaan ajeltu sinne ja tänne viime päivinä ja käyty myös mun lapsuudenkodissa. No se perkeleen puu on tosiaan rysähtäny talon päälle ja napsutellu kattoon reikiä oksillansa, luoja tietää miten paljon. Nyt on lunta jo katon päällä, eikä tilannetta näe kovin hyvin. No, onneksi oksa ei sojottanu yläkertaan katon läpi, sillä sekin olis mahdollista. Välikatto toki on olemassa, mutta lappeella ei joka kohdassa ole mitään välitilaa, esim alkovin kohdalla. Oisko ollu aika maaginen kuolla sänkyynsä, niin että oksa lävistää sydämen! Ihan ku joku vampyyri. Hieno lähtö, totta tosiaan! Myöskään puu ei onneks ollu rysähtäny öljysäiliöiden päälle, jollon koko talo ois voinu palaa. Että jollain tavoin voi olla kiitollinen. Laskin, että pihassa on edelleen yli 10 isoa puuta liian lähellä rakenteita. Kääks. Vieläkin voi siis kuolla loistokkaan Vampyyrikuoleman. Kuolinilmoituksessa on ihan eri juttu ilmoittaa, että ’hän kuoli vakavan sairauden murtamana’ kuin ’hän kuoli kuusenoksan lävistämänä’, vai mitä? Toinen on tylsä, toinen on uniikki.

Sit me ollaan myös kateltu elokuvia. Kuten esimerkiksi ”The Long Kiss  Goodnight”, joka on muuten yks mun lempparielokuvista ja aivan loistava jouluelokuva! Siihen voi samaistua niin hyvin. Eikö jokainen perheenemäntä taikka äiti haaveile olevansa salaa hallituksen palkkamurhaaja? Olis se mageeta sekin. Rusauttaa peuralta niskat poikki paljain käsin ja tujauttaa kuula jonkun kalloon täsmällisellä tarkkuudella muutaman korttelin päästä. Silleen silmää räpäyttämättä.

Sit katottiin ”Ismo - maailman hauskin ulkopuolinen”, johon myös hiukan samaistun. Esimerkiksi sen ujouden kohdalla. Että kouluunmeno oli hyytävää ihan joka kerta. Joka luokalle, joka loman jälkeen, välillä joka päiväkin. Sen takia rakastan perjantaipäiviä, koska ne merkitsi vihdoin vapautta kouluviikosta. Tai Suvivirttä, koska se merkitsi vapautta koko pirun lukuvuodesta! No Ismo on nero. Hänen kielelliset neronleimauksensa on uniikkeja ja se yhdistettynä hänen ulkoiseen olemukseensa sekä niihin pieniin hymähdyksiin, ynähdyksiin, rykäisyihin ja naurahduksiin; se on täydellistä! Ei toimisi jonkun tosikkoesiintyjän suusta hänen jutut. Mutta toivon, ettei hän polta itseään loppuun. Siis luuleeko hän oikeasti, että koko maailma unohtaa hänet, jos hän pitää vaikka kaksi vapaapäivää viikossa, kuten me tavalliset ihmiset? Ei koko maailma tokikaan ole alzheimeriin vaipunut, mutta sitä hän ei tiedä. Ehkä hän lukee tämän ja havahtuu.

Kolmas elokuva joka me katottiin, oli ”Myrskyluodon Maija”, ja sepä oli ihastuttava! Vähän erilainen kuin se vanha sarja, joka julkaistiin keväällä 1976. Mua häiritsi vaan tässä uudessa se, että Maijan näyttelijä ei vanhentunut kasvoistaan ollenkaan, vaikka ikää täytyi kertyä elokuvan aikana ainakin 25 vuotta. Muuten se oli upea ja liikuttava elokuva. Hyvin kaunis lavastus ja puvustus!

Bucket list 2026

 

Tän vuoden aikana aion tehdä paljon ja seikkailla ja nauttia! Nähdä pienetkin asiat nauttiakseni niistä. Listalle laadin kahdeksan eri kategoriaa. Kaikki mulle tärkeitä kokonaisuuksia. Miks sellanen lista sitten kannattaa tehdä? Koska muuten aika vaan lipuu eteenpäin, päivä seuraa päivää ja viikko viikkoa ja kuukausi toista, kunnes huomaa, ettei ehtinyt tehdä paljon mitään tärkeää. Ja yhtäkkiä on hujahtanut vuosi, viisi vuotta, kymmenen vuotta jossakin arkisumussa. Niinkö mä tahdon elää, etenkin jos elämää ei ehkä ole jäljellä kovin paljon - eli en elä vaikka 100-vuotiaaksi, kuten aina haaveilin? No en todella halua! Usein ihmiset taitaa katua kuolinvuoteella enemmän tekemättömiä kuin tehtyjä asioita. Sitä, ettei koskaan elänyt. Elämä valui hukkaan juostessa kukonlaulun aikaan töihin ja viedessä lapsia harrastuksiin ja törmäillessä ruokakaupassa ja kaatuessa sohvalle joka arki-ilta. Ja kiristellessä hampaita viikonloppuisin tai menettäessä hermoja kesälomalla, kun kaikki odotukset on ladattu niihin pieniin hetkiin, eikä ne voi onnistua kympin arvoisesti keltään.

Mun bucket list sisältää seuraavanlaisia kategorioita; ’Uimahallit, SPAt, saunat’, joita olen listannut tähän 15. Viime vuonna tähän kategoriaan sisältyi myös kuntosalit, mutta nyt ei, koska aion tehdä etäjumppaa kotona niin paljon. Listan yksi mageimmista on Tukholman Yasuragi! En vain tiedä olisko mulla rahaa mennä sinne ja kenen kanssa ylipäätään menisin. En edes tiedä onko mun lähipiirissä ketään, joka olisi niin kiinnostunut kylpyläkulttuurista ja japanilaisuudesta, että innostuisi. Mutta siellä se on listalla. 

Sitten on viimevuotiseen tapaan myös lista ihmisistä, joita haluan ehdottomasti tavata tämän vuoden aikana! Heitäkin on 15. Viime vuonna soitin kahdelle ja lopuista tapasin yhtä lukuunottamatta heidät kaikki. Vähän mua häiritsi, kun joku sitten kysyi ’oonko mä sun listalla’, koska mun lista on hyvin henkilökohtainen ja siihen valitut ihmiset on eri syistä siinä. Ei se ole mikään kilpailu tai paremmuusjärjestys. Se on oikeastaan vähä sellainen, jossa on sellaisia tärkeitä ihmisiä, joita en ole muuten päässyt tapaamaan kovin paljon. Enkä halua sitä julkaista!

Sitten on lista ravintoloista. Viime vuonna niitä oli listalla kymmenen, joista kävin seitsemässä ja petyin yhteen. Nyt listalla on kuusi ravintolaa, joista viisi on ennestään tuttuja ja hyväksi havaittuja, kuten esimerkiksi Napoli, Tampereen legendaarinen pizzeria! Vai mitä sanotte esim listan sadannesta pizzasta, nimeltä ’Finlandia’ joka sisältää Aura-juustoa, Finlandia-vodkaa, lämminsavustettua hirveä, kantarelleja ja  savuriistakäristystä… minä sanon kiinnostavaa!!

Listalta löytyy myös kahvilat. Sama kategoria oli myös viime vuonna, jolloin siinä oli seitsemän kahvilaa, joista kävin neljässä. Nyt listalla on neljä kahvilaa, joissa todellakin aion käydä! Yksi niistä on lempparini Boulangerie Marco, josta olen puhunut täällä blogissakin useampaan kertaan. Toki on monta kahvilaa, joissa notkun melko usein, mutta tämä lista on sellainen The kahvila -lista. Ei mikään pistäytymispaikkojen luettelo, vaan tosi kiinnostavien ja maukkaiden ja tunnelmallisten paikkojen tiukka lista.

Seuraavaksi listalla on asiat! Se tarkoittaa monenlaista sekalaista tekemistä. Viime vuonna tässä kategoriassa oli 13 asiaa, joista tein kahdeksan. Nyt listalla on kymmenen asiaa. Viime vuoden missatut on uudelleen mun listalla ja sen lisäksi keksin siihen viisi uutta juttua. Haluan pitää nämä asiat vähän salaisina, ennen niiden tekemistä, mutta yhden voin sanoa; se on se, että haluan käydä niin paljon kukkakaupoissa kuin mahdollista! Siis vähintään kerran kuussa!

Sitten on kategoria talot. Ne on mulle tärkeitä! Viime vuonna taloja oli viisi ja hengasin niistä neljässä. Nyt taloja on yhä viisi, mutta ne ei ole kaikki samoja kuin viimeksi. Taloista kaikki liittyy sukututkimukseen ja melkein kaikki on esi-isien taloja. Vanhin niistä on 1700-luvulta.

Sitten on kirjat. Niitä oli viime vuonna seitsemän, nyt kuusi. Kaksi kirjaa on mainittu nimeltä, muut on isompia kategorioita, kuten esim jonkun kirjailijan teokset. Haluaisin mm lukea mahdollisimman paljon Waltaria. Hän on kaikkien aikojen parhaita suomalaisia kirjailijoita, joiden teksti on yhä elävää ja kiehtovaa.

Viimeisenä on taide. Taidenäyttelypaikkoja, joista erityisesti pidän. Yksi parhaista on Mäntän kuvataideviikot. Taidetta näen varmaan muissakin paikoissa, mutta joku runko pitää olla.

Tässä muutamia suuntaviivoja tälle vuodelle. Hotelleissakin haluaisin notkua, mutta niihin ei paljon taida olla rahaa. Ulkomailla olisi aina kiva matkailla, mutta katsotaan tuleeko niistä mitään. Kotimaanmatkailu on myös tosi kivaa, mutta ilman asuntoautoa se hupi on kutistunut ihan minimiin. Mutta en epäile yhtään, etteikö vuosi täyty seikkailuista joka tapauksessa!

Taikakeinoja

 

Jokainen on kuullu lumelääkkeistä. Nämä taiat on vähä ku mielen lumelääkettä, jotka toimii kun uskoo.

Mielessään voi laittaa negatiiviset asiat lasipurkkiin ja ruuvata purkin kannen tiukasti kiinni! Sitten voi ottaa mielen hyvien asioiden komerosta ylähyllyltä positiivisten asioiden purkin, avata sen ja päästää ne lepattelemaan vapaasti siihen ympärille. Sulkea silmät ja antaa arkojenkin hyvien asioiden laskeutua hiuksille tai olkapäille ja hihansuihin.

Negatiivisten purkin voi seuraavaksi laittaa varmuuden vuoksi palamaan! Ja asettaa pisteen huonoille asioille ja sanoa tervetuloa vain hyville vuonna 2026! Ja jos tuntuu, että lasipurkki ei ole hyvä palamaan, niin voi konkretisoida kirjoittamalla negatiiviset paperilapuille ja polttaa ne ihan oikeasti.

Tämmöisiä noitakeinoja minä aion tehdä vuoden aluksi täällä itsekseni.

Tyrväällä tuulee

 

Karkusta me ajeltiin viereisen kivikirkon luo, eli Tyrvään Pyhän Olavin kirkolle. Tää on mun lempipaikka Pirkanmaan kirkoista ja on uskomatonta, että joku tuhopoltti tämän kirkon vuosituhannen vaihteessa! Mä en oo koskaan tajunnu historiallisten rakennusten tai patsaiden tuhoamista, sellasessa on mielenköyhyys huipussaan. Matkalla tänne ajattelin, että tulispa joku luonto-elämys ja seuraavalla sekunnilla, kun käänsin päätäni, näin pellolla neljä kaurista syömässä. Sellainen hyvän mielen hetki siihen kohtaan oli kuin voidetta sielulle. Täällä kirkon pihassa kiersin kirkkoa kuvaten ja just kun olin astunut sakastin nurkalle, alkoi isolta katon lappeelta pöllytä lunta hyvin kauniisti alas ja sain sen kuvattuakin. Se oli muutamassa sekunnissa ohi, kun lumi oli tullut katolta alas. Olin siis täysin oikealla sekunnilla just oikeassa paikassa. Oli ihan kuin joku hyvä henki olisi lähettänyt mulle vähän elämyksiä piristämään päivää, joka muuten oli vähän alakuloinen. P.S. Noi keskiaikaiset naamankuvat lasipielissä ja muualla on ylen huvittavia. Mietin aina mitä maalari on halunnu niillä kertoa. ’Maalataanpa tähän tuo naapurin Keijo, kun se on niin pöljä…’?

Kappas, en ottanu yhtään kuvaa, jossa kirkko näkyis kokonaan. Hyvä ’Keijo’, kiinnitit mun huomioo ihan liikaa omaan naamatauluusi siellä lasipielessä! Nysväsin siis yksityiskohdissa, joka on kyllä mulle ominaista muutenkin. Mutta tässä kirkko näkyy kokonaan. Ja täällä voi kurkistella, miltä siellä näyttää kesällä ja vähä sisälläki.

Ajelua Karkussa

 

Kerrankin mies päätti pitää pari arkipäivää vapaana näiden arkipyhien välissä! Se tietää nukkumista myöhälle ja leppoisaa oleilua, mutta myös ajeluita pitkin maaseutua. Miehen iskias on känkkäränkkä, joka asettuu oikeastaan vain auton penkissä ja senkin takia me mennään ajelemaan nyt joka päivä. Pitkästä aikaa kohteena oli vanha tuttu Karkun Pyhän Marian keskiaikainen kivikirkko. Vanhoissa kivikirkoissa on sitä jotakin!

Fiilikset vuoden 2026 alussa

Viimeset viisi vuotta ollaan vajottu koko ajan syvemmälle. Korona, Ukrainan sota, syöpä, syöpähoidot, uusi syöpä, uudet syöpähoidot, yhä uudestaan ankeat fiilikset monesta eri syystä… ja nyt on mieli taas aika matalalla. Kolme viikkoa menee siihen, että saan jotain lisätietoa siitä, että onko syöpä taas vallannut kroppani. Syövän perkele. Just ihan oikein sanottu! Antaisin vaikka kuuloni, jotta voisin vaihtaa tän tilanteen siihen, että en olis koskaan ees sairastunu syöpään. Mun elämä on muuttunu peruuttamattomasti sellaseksi, että oon jatkuvasti veitsen terällä. Joudun jatkuvasti miettimään mikä on tilanne vaikka kahden kuukauden päästä. Miten elämä jatkuu tai jatkuuko se edes. Ei sitä voi verrata siihen, että terve ihminen ajattelee ’eihän sitä kukaan koskaan tiedä koska kuolee’ - se ei vain ole yhtään samantapainen juttu! Se on vähän ku vertais ydinpommia ja salmiakkipastillia keskenään; että kyllä tähän pastilliinkin voi kuolla jos oikein huonosti käy, että samalla viivalla ollaan kyllä ydinpommin kanssa! Ja jotkut oikeesti ajattelee näin. Ristus.  

Mä oon välillä ihan toivottoman turhautunut myös. Oon kyllä tehny tälle uudellekin vuodelle oman ’Bucket listan’ - eli asioita, joita pitää tehdä ennen kuolemaa. Se on vielä tiiviimpi ku edellisvuoden lista. Edelliseltä listalta en saanu toteutettua kaikkia juttuja, läheskään. Eikä ne kaikki tunnu enää edes tärkeiltä. Mä jotenkin säikähdin nyt aika lailla sitä Pate Mustajärven kuolemaa. En tiedä oliko kuolinsyy syöpä, mutta jos oli, niin sehän tarkottaa hyvin äkillistä poismenoa! Että ei ole välttämättä kuukausia aikaa hoidella asioita ja hyvästellä ihmisiä. Tai jaksamista edes. Ja sitä mä nyt taas oon aika paljo miettiny; kuolemaa. Aion ruveta pikapuoliin täyttämään Kun minua ei enää ole-kirjaa. Ostin sen muutama vuosi sitten ihan vaan varuiksi ja nyt se pitäiskin oikeesti ottaa käyttöön. Kirjoitan siihen toiveita esim hautajaisten varalle, miten toivon tavarani jaettavan tai mihin haluan tulla haudatuksi ja miten.

Nyt ollaan taas siinä jamassa, että stressitaso välkkyy välillä korkeana! Pystyin siivoamaan stressin pois elämästäni syksyllä, mutta nyt se palasi rysähtäen. Lapsuudenkoti huolettaa. Olen yrittänyt vimmatusti suojella taloa ja ennakoida, ettei näin käy, ja nyt pahin sitten kuitenkin tapahtui. Katossa monia reikiä ja iso remppa tulossa. Vielä ei ole edes varmuutta vakuutuksen kattavuudesta. Välillä ottaa niin paljon päähän, että olen melkein toimintakyvytön. Täytyy kuitenkin arjen tullen ruveta soittelemaan, odottaa vakuutusyhtiön päätöstä, toivoa ettei tule rankkasadetta, tehdä kustannuslaskelmia, miettiä uudelleen ennakointia seuraavaan myrskyn varalle jne jne.

Jos fyysisesti olenkin yhä aika epävireessä, niin henkisesti alan taas olla enemmän raunioina. Sen tietää siitä, että purskahdan itkuun tämän tuosta. Pitäis ehkä selvittää jonkun keskusteluavun saamista. Henkisesti tuntuu siltä, että olen silläkin saralla veitsen terällä. Yksi puhuri, ja vajoan alas ja sitten taas hyvin nukuttu yö ja olen paremmilla vesillä. Syöpäyhdistys on aika hyvä antamaan muuten käytännön vinkkejä eri tilanteisiin. Ja onhan mulla mun oma tukihenkilökin, joka sanoi ihanat taikasanat mulle kesällä ja sillon vasta havahduin moniin asioihin. Kiitos hänelle siitä! Fyysistä puolta alan kuntouttaa taas nyt vuoden alusta. Joulukuun pidin jumppavapaata, kun kroppa oireili omituisesti ilmeisestä äkkirasituksesta.

Toivon uudelta vuodelta terveyttä, jaksamista, työhönpaluuta, seikkailuja, matkustamista, kylpylöitä, vesijumppia, lounaita, cappuccinoja, ystävien läheisyyttä, mielen vakautta, luontoelämyksiä ja paljon hyviä kirjoja!

Nämä kuvat on Virosta Laiusen linnan raunioilta. Oon siellä pyöriny monet kerrat ja on yks melko iso mahollisuus, että mun yks esi-isä on kuollu täällä joskus 1600- tai 1700-luvulla. En tiennyt sitä kun palloilin raunioilla, mutta hoksasin asian vasta myöhemmin. Kaikki kietoutuu aina jotenkin jänskästi kerälle ja kaikki liittyy jotenkin oudosti kaikkeen. Maagista. Yritän keskittyä sellasiin asioihin nyt. Samaa toivon teille! Ripustautukaa elämän maagisiin pilkahduksiin. Perkele!

 

Vuosikatsaus 2025

 

Vuosi 2025 alkoi toiveikkaana ja hyvillä mielin, mutta se kehkeytyi kokonaisuudessaan eri asiat huomioon ottaen ehkä paskimmaksi ikinä. Syövän uusiutuminen vei matalalle, mutta ei tosin ollut yhtä kauheaa kuin se ensimmäinen kerta vuonna 2023. Mutta siinä rinnalla jouduin nyt myös käymään läpi äärimmäisen raskaita muitakin asioita, joista ei sen enempää täällä.

Tammikuu

Järjestelin kotona huoneita vesivahinkorempan jälkeen; vein mm ekat huonekalut takaisin konttoriin. Olin lapsuudenmaisemissa ja tapasin ystäviä, sekä kävin katsomassa Levoton tuhkimo-elokuvan, josta tykkäsin paljon. Jännitin syöpäkontrollia, mutta se oli ihan jees. Tosin väsymyksen takia pistettiin lähete verikokeisiin. Syöpäantigeeni oli noussut lukemaan 151! Kävimme Riihimäen lasipäivillä nauttimassa lasidesignista. Mut irtisanottiin toisesta työpaikasta, josta olin ollut saikulla puolitoista vuotta ja mulle tämä oli ihan fine.

Helmikuu

Tartuin kaksin käsin isän puoleiseen sukututkimukseen ja tapasin monta uutta henkilöä asian tiimoilta. Kävin monessa uimahallissa ja kylpylässä, sekä söin useassa ravintolassa ystävien kanssa. Kävin siskon kanssa Helsingissä Hotelli Vaakunassa parin yön visiitillä. Tapasimme sukulaisia ja kävimme kivoissa paikoissa mm kahvila Chez Janetissa! Bonuslapsen vauveli täytti vuoden. Kävin uudelleen verikokeessa ja syöpäantigeenilukema vain nousee. Vaihdoin kukkamultia. Kävin taidenäyttelyissä ja lopulta vietin mökillä muutamia rentoja päiviä.

Maaliskuu

Tapasin lapsuudenmaisemissa sukulaisia, sain kopioida vanhoja valokuvia ja ihastella esivanhempien taloa sisältäpäin. Kävin elokuvissa katsomassa ”Uhman”, joka ei tehnyt erityisempää vaikutusta ja ”Kesäkirjan” johon ihastuin valtavasti! Nautin avantosaunasta. Sain syöpähoitojen suunnitelmat ja aikataulut. Pelottavaa! Olin uimahallissa monta kertaa. Kävin TT-kuvauksessa. Monia taidenäyttelyitä tuli myös ihailtua. Mökkeilin. Loppukuusta elokuvissa katsomassa ”Valitut”, ”Kovia totuuksia”, ”Rajalla” ja ”100 litraa sahtia”. Otettiin koepala vatsan pinnalta syöpäepäilyn takia.

Huhtikuu

Kävin edelleen polskimassa uimahalleissa. Sain soiton syöpälääkäriltä; syöpää on vatsan pinnalla ja todennäköisesti myös syvemmällä imusolmukkeessa. Leikkaussuunnitelma pyörähti käyntiin. Tapasin rakkaita ystäviä ja hengailin esivanhempien talossa. Vietettiin pääsiäinen Fiskarsissa; Pyöräilyä, shoppailua ja syömistä antaumuksella - vielä kun voi. Rakkaat ystävät kävivät kylässä. Siivoilin ja järjestelin kotia, koska kohta en enää jaksa. Kävin kuntosaleilla. Lääkärikäynti, jossa kuulen mikä leikkaussuunnitelma on lyöty lukkoon. Hengailin Lielahden kartanolla, koska sitten en pitkään aikaan jaksa sinnekään.

Toukokuu

Just vielä ennen leikkausta kipaisimme Maarianhaminaan ja seikkailimme ympäri Ahvenanmaata muutaman päivän. Kävin tutustumassa syöpäyhdistyksen tiloihin. Hitsi kunpa olisin tiennyt tiloista aiemmin! Ystävän kanssa pizzalla - kuinka tulenkaan kaipaamaan pizzoja ja ravintoloita ylipäätään! Rajaportin saunassa, oi miten rakastankaan tätä paikkaa! Soittelin mun uuden syöpätukihenkilön kanssa. Vaihdoin vielä muutamiin kukkiin mullat ennen sairaalajakson. Leikkaus! Sairaalassa 8 päivää ja sitten aika ikävä kotiutus. Olen vihainen ja pettynyt siihen miten sairaalassa lopuksi mua kohdeltiin ja petettiin lupaukset. Kesäinen sää kuitenkin piristää ja on ihana olla kotona kun kunto menee paremmaksi. Laskimoportti asennetaan. Kävin pikaisesti lapsuudenmaisemissa miehen kanssa ja bongattiin esi-isän talo Jalasjärvellä.

Kesäkuu

Eka sytokerta uuteen laskimoporttiin ja hyvin menee. Paljon nopeammin ja kivuttomammin kuin tavallisessa sytossa kanyylin kanssa. Sytojen jälkioireet pamauttaa ankeudessaan maan tasalle. Mahdanko kestää tätä taas kuutta kertaa? Laskimoportti tulehtuu ja poistetaan. Joudun olemaan sairaalassa yön yli ja vahvaa antibioottia tiputetaan suoraa suoneen. Ei ole ihan vaaratonta, että laskimoportin kohta tulehtuu, mutta onneksi kaikki sujuu hyvin. Juhannuksena veneillään ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Luin kesäkirjan ja pidin siitäkin! Uusi laskimoportti asennetaan. Jaksan jo vähän puuhailla puutarhassa. Kuun lopussa toinen syto. Ehkä tän jaksaa loppuun?

Heinäkuu

Järjestelen konttoria, olen mökillä, käymme Kymikantrissa. Naapuri järjesti ikävän yllätyksen puutarhassa ja romahdin sen takia aika alas. Toinenkin laskimoportin haava tulehtui, mutta nyt sitä ei leikata enää, vaan saan vahvat antibiootit jälleen. Veneiltiin. Olin lapsuudenmaisemissa ja tapasin ystäviä. Helle vei fyysiset voimat kolmannen syton kanssa aivan totaalisen alas. Koetan vain selviytyä, vaikka kuumuus ei hellitä missään. Kävin uudelleen lapsuudenmaisemissa, tällä kertaa jälkikasvun kanssa. Teen ikkunanpokiin remppaa. Kolmas syto.

Elokuu

Olen pitkän aikaa tosi alakuloisissa ja surkeissa fiiliksissä monen asian takia. Päätän pistää rajat tiukemmin elämälleni. Näen ystävää ja käymme pizzalla; kaupungissa käynnit onkin olleet jäissä kuukausia. Neljäs syto ja huono fyysinen kunto. Ollaan mökillä ja käydään Mäntän kuvataideviikoilla, vaikka tuskin jaksan istua pyörätuolissa. Pääsin ekaa kertaa saunaan toukokuun alun jälkeen! (Haavojen ja tulehdusten takia se on ollut kiellettyä yli 3kk.) Veneiltiin jälleen. Käyn lapsuudenmaisemissa ja piristyin mukavista kohtaamisista. Viides syto. Taidetta ihailemassa Walleniuksen Vapriikissa.

Syyskuu

Konttorin järjestelyä. Veneilyä. Tajusin miten vaarallisen paljon syön suolaa! Olin lapsuudenmaisemissa. Oltiin Wiurilan kartanossa yötä. Mökkeiltiin. Tein paljon sukututkimusta. Kävin mammografiassa ja kuudennessa eli viimeisessä sytossa. Tuntuu että oireet kestää kerta kerralta pitempään sytojen jälkeen. Talvella myrskyn kaatamia puita pitää kuitenkin raivata mökillä puolikuntoisena. Tilasin maanmittauslaitokselta vanhoja karttoja esi-isien sukutilasta.

Lokakuu

Kotihommia ja mökkeilyä. Olin lapsuudenmaisemissa ja tapasin ystäviä. Kävin esi-isien talossa ja järjestelin yläkertaa, joka piristi huomattavasti oloa! Miehen selästä pullahti välilevy. Kävin TT-kuvassa ja syöpäkontrollissa, jossa sain ’puhtaat paperit’ (mutta miten pitkäksi aikaa…) Tutkin sukua ja puuhailin kotona. Olin miehen apuna lähes joka arkipäivä hänen töissään. Työkkärikäynti; mukava kohtaaminen virkailijan kanssa. Pirsyn salilla henkilökohtaisen kunto-ohjelman laatiminen. Puutarhan talvikuntoon pistämistä. Hiukset on alkaneet pikkuisen kasvaa loppukuusta! Eipä ole talvella niin kylmä päähän koko ajan.

Marraskuu

Edelleen miehen apuna töissä. Tein joululaatikoita pakastimeen. Sukututkimusta ja puutarhan talvikuntoon pistämistä edelleen. Vesileppis Spa:ssa viikonloppu. Uimassa ja Pirsyn etäliikuntatunneilla ahkerasti. Hammaslääkärissä (kuvittelin että hampaat on ihan paskana sytojen jälkioireiden takia, mutta ei ne onneksi olleet). Aloittelin joulusiivoja. Otin talvivaatteet esiin. Käytiin pikaisesti päiväkäynnillä miehen kans lapsuudenmaisemissa. Lääkärissä saikulle jatkoa kolme kuukautta.

Joulukuu

Joulusiivoja. Edelleen miehen apuna töissä. Kävin uimahalleissa. Vietin aikaa Lielahden kartanolla pariinkin kertaan. Kaupunkipäivä; joulutori, Tallipiha, Taito-Shop ja Modus, sekä ystävän kanssa lounaalla. Sain lisäaikaa uintirannekkeeseen! Mahtavaa, ihan huippua! Olin Pajan joululounaalla. Käytiin Jämin ja Leineperin joulutoreilla. Verikokeessa; syöpäantigeeni onkin kääntynyt nousuun! Saan lähetteen taas TT-kuvaan ja uuteen verikokeeseen tammikuun aikana. Stressi ja huoli pamahtaa päin näköä. Vietetään rauhallista joulua kotona jälkikasvun kanssa. Vuoden viimeisenä viikonloppuna riehuu kova myrsky ja lapsuudenkoti ottaa osumaa talon päälle kaatuneesta puusta. Paska lopetus aika paskojen fiilisten kyllästämälle vuodelle. En olis tarvinnu tätä vielä tähän lisäksi. On pakko vetää henkeä ja tarpoa vaan eteenpäin, vaikka itku tulee herkästi vastoinkäymisten tullessa eteen. Ehkä ensi vuosi on parempi?