Kun mieli on herkkä

 

Joululehtiä ja -kirjoja, suklaata ja oleilua. Tämä on se the hetki, kun kaikki on käytännössä valmista ja voi vaan fiilistellä. Muutama koriste vielä paikoilleen, perunasalaattiin soossi ja laatikoita sulamaan. Aattoiltana tuleekin jo joku haikeus, että tässäkö tämä nyt taas oli, että joko se meni, voi kehveli. Mutta eilen oli varsinainen taikapäivä! Arvatkaas mitä mulle tapahtui! 

Näistä vanhojen talojen pihapiireistä mulle tulee aina mieleen lapsuuden muutamat naapurit. Kuvittelen olevani tonttu-ukko ja hiippailevani pitkin pohjalaistalojen talvisia pihoja yösydännä.

Tallipihan taloista onkin tehty kaksi korttia! Tuossa yläkuvan vasemmassa ja alakuvan oikeassa talossa on se puoti Nono, josta käyn ostamassa joulukorttini. Suuri osa näistä korteista on löydetty sieltä. Sitä vastapäätä on tunnelmallinen Tallipihan kahvila.

Niin, siitä eilisestä. Olin keittiössä tekemässä perunasalaattia, kun mieleen yhtäkkiä tuli eräs henkilö. En ole ajatellut häntä aikoihin! En ollut edes muistanut hänen olemassaoloaan, suoraan sanoen. Sitten yhtäkkiä hän tupsahtaa ajatuksiin ja mietin, että elääköhän hän vielä ja mitä hänelle mahtaa kuulua. Hän on iäkkäämpi rouvashenkilö valtameren takaa, mutta etäisesti sukua minulle. Vähän myöhemmin otin tabletin käsiini ja vilkaisin sähköpostit; häneltä oli juuri tullut meiliä! Tarkistin että olemme viimeksi lähetelleet sähköpostia (joka on ainut viestintämuoto välillämme) lokakuussa 2021. En tiedä oliko tämä etiäinen vai mikä, mutta sattuma se ei ollut.

Toinen outo juttu sattui eilen heti tämän äskeisen jälkeen. Lähetin hänelle vastauksen heti ja menin aika kuohuksissani keittiöön takaisin, kun kuulin ovikellon äänen. Ajattelin, että ahaa, mies tulee kotiin. (Hän soittaa usein ovikelloa). Menin ovelle, eikä siellä ollut ketään! Sitten huomasin, että mies on juuri tulossa hitaasti portaille. Kysyin soittiko hän ovikelloa juuri (vaikka hassua olisikin pomppia edestakaisin) mutta ei hän ollut soittanut. Taisin olla vähän antennit herkillä eilen. Ajattelin kyllä eilen erityisen paljon isää, joka oli suvussa se herkkä tämmöisille asioille. Kiinnostavaa kuitenkin, että tämmöisiä tapahtumia vilisee vastaan kaksin kappalein samana päivänä.

Lumiukko televisiosta kuuluu jouluun yhä joka vuosi!

Koristelupäivä

 

Joulukoristeiden laittelua! Meillä on niitä paljon, joten jonkinlaista karsintaa täytyy harrastaa. Tein joululiinainventaarion viikonloppuna ja laitoin aika monta pinoon, jonka roudaan joulun jälkeen vaikka Nextiiliin. Rakkaimmat yhä säilyy tottakai itsellä. Vuosi pari sitten tein saman inventaario-poistoprojektin ja nyt mietin, että miten hemmetin paljon mulla niitä joululiinoja oikein pahimmillaan mahtoi olla? Joka tapauksessa olen muutamana vuonna ihan ahdistunut siitä, että vain murto-osa mahtuu pöydille ja paljon kivoja jää taas kaappiin. Jatkossa yhä isompi prosentti pääsee onneksi esille.

Näissä korteissa vaaleus, herkkyys ja vitsikkyys jatkuu. Omia ehdottomia suosikkeja on nuo kissa- ja koirakortit, mutta muutkin on hyvin kauniita!

Joulunaikaan kuuluu myös hyvät elokuvat! Eilinen The Great Gatsby on yksi ihanista. Haluaisin kovasti myös nähdä taas Titanicin, Intohimon tuulet, Paistetut vihreät tomaatit, Henkien talon ja Säädyllisen murhenäytelmän. Pidän kovasti Kaisa Rastimon tyylistä! Muistatteko vielä elokuvan ’Suolaista ja makeaa’? Mitä ihastuttavaa lavastusta! Myös ’Heinähattu ja vilttitossu’ on samaa satumaista kauneutta.

Elämässä ja joulussa pitää olla kauneutta ja vähän vitsikkyyttä!

Vaaleaa ja herkänkaunista

 

Tällä hetkellä sääennuste näyttää jouluksi pientä pakkasta ja ehkä auringonpaistetta. Ainakin on tosi mukavaa, että ei sada vettä! Hyvässä lykyssä voi olla kuuraa maassa. Pidän näistä vaaleista joulukorteista aika lailla. Niissä on herkkyyttä, kauneutta, viisautta ja vitsiäkin. Toi ’Finnish Christmas Nightmares’ on niin totta!

Bonuslapsi perheineen tulee tänään käymään matkalla joulunviettoon Etelä-Pohjanmaalle. Nähdään pitkästä aikaa pieni suloinen lapsenlapsi, jolle olen mumma. Tästä joulusta hän ei aikuisena muista vielä mitään, mutta seuraavasta jo ehkä.

Jännitystä

 

Enkä nyt tarkota mitään joulujännitystä. Taysin syöpälääkäri soitti ja kertoi, että mun syöpäantigeeni on koholla. Kun sen pitäis olla alle 35, ja syyskuussa se oli 40, niin nyt se on noussu 62:een. Ei mikään iso lukema, mutta kyllä hän sanoi, että se voi olla syöpää kuitenkin. Nyt meen sit heti vuoden alussa taas TT-kuvaukseen ja uusiin verikokeisiin. Kuulemma niin kauan kun syöpää ei näy, syön vaan Tadexia. (Jota oon nyt syöny sytojen jälkeen. Letrot jäi, Tadex tuli sijaan.) Mutta jos siinä TT-kuvassa näkyy jotain, niin sitten on tietysti uudet suunnitelmat. Ja niinhän hän keväällä mulle sanoi; ’Nyt kun sulla on kerran uusiutunut syöpä, niin se voi uusiutua vielä todennäköisemmin ja vielä nopeammin.’ Ja nyt puhutaan siis munasarjasyövästä. Nämä ei päde kaikkiin muihin syöpiin, enkä niistä tiedä muutenkaan mitään.

Puhelu oli pähkinänkuoressa tämmönen ’sulla voi olla syöpä, mutta hyvää joulua nyt kuitenkin’. Thanks. Koetan painaa tän nyt mielen perukoille, että pystyn nauttimaan joulusta. Ehkä mun elämä nyt vaan on tätä, että yhä uudestaan ollaan veitsen terällä. En haluis sen syöpämankelin läpi mennä taas ja toivonkin, että veriarvot normalisoituu! Vaikka huolestuttavaa tää kyllä on, ei voi kieltää.

Tällä kertaa joulukortit on erilaisia ja omalla tavallaan hyvin piristäviä. Ylimmän kortin löysin tänä vuonna, eli se on uusinta uutta. Alin on viime vuodelta ja muut taitaa olla jonkun verran vanhempia. Pidän ylimmästä kortista ja alimman kortin jujusta. Mutta onhan Tom of Finland huikee taiteilija hänkin! Mulla on tollanen Tompan mies jouluisena keittiöpyyhkeenäkin; täytyy ehkä kaivaa se esiin kaapista, nyt kun muistui mieleen.

Onhan se aikuisen joulu nyt eniten ehkä just syömistä ja makuja! Että let the eating begin vaan!

Muutamia perinteitä

 

Modernia ja perinteistä joulukorttia tällä kertaa. Omat lempparit on se missä on ratikka ja Tampereen Teatteri, koska siinä kohtaa vanha ja uusi ja se on sidottu juuri siihen tiettyyn hetkeen, kun ratikka oli uusi asia, joten sen voi ajoittaa myöhemminkin helposti. Toinen lemppari on se, jossa tonttu hiihtää Amurin työläismuseokorttelin kulmilla ja on yö ja rauha; vain jänikset tönöttää kadulla. 

Tänään kuuntelen joululevyjä (okei, olen myös luonut Spotifyhin joululaululistat, mutta se on hiukan eri… ei ole sama fiilis! Mulla on sitä paitsi tapana kuunnella joululevyt tietyssä järjestyksessä) ja pyyhin pölyjä niska vääränä. Se onkin mun inhokkipuuhaa, joten katsotaan miten päivästä selviydyn. En halua vetkutella sitä enää, vaan haluan päästä siitä kerta kaikkiaan eroon tänään.

Voi olla, että piparitaikina muuttuu piparikaakuiksi myös tämän päivän aikana, en ole ihan varma. Joululiinoja haluaisin kyllä ehtiä ottaamaan esiin. Tiedättekö, mulla on kymmeniä joululiinoja kaikissa mahdollisissa kokoluokissa ja eri ajoilta. Fakta on se, että edes kauhealla punnerruksella tänne meille ei mahdu kuin maksimissaan 15 pöydälle/tasolle pieni liina. Ruokapöytään tosin tapaan laittaa kaksi tai kolme liinaa päällekkäin, niin että alin on iso punainen liina ja sen päällä pienempi vaalea kuvioliina ja päällimmäisenä kaikista pienin valkoinen liina. Tästäkin aiheesta saisi stressin aikaiseksi jos haluis.

Vieläkös teillä on joulukorttiperinnettä? Mulla on yhä tapana lähettää kymmenkunta korttia ihmisille, joiden kanssa on pidetty perinnettä yllä mahdollisesti jo 90-luvulta saakka. Osalle lähetän sähköpostitervehdyksen ja liudalle tekstiviestit. Pari joulupuhelua tapaan myös soittaa. Mutta kyllä se paperisen oikean kortin saaminen on kaikkein parasta!