.

.

18.3.2016

Kokkausprojekti osa 31


Kirja nro 8



Aili Lindström
Nuoren emännän keittiöopas, sivu 56;
(Helsinki 1947)

Juustotangot

3 keitettyä perunaa
2 rkl voita tai margariinia
3 rkl raastettua juustoa
1 kup vehnäjauhoa

Keitetyt perunat kuoritaan ja survotaan haarukalla tai puunuijalla hienoksi. Perunan joukkoon lisätään voi ja juustoraaste, sekä jauhot. Taikinasta muodostetaan sormenpituisia tankoja, jotka asetetaan voidellulle pellille ja paistetaan uunissa kauniin ruskeiksi.


Tämä ohje oli totaalinen yllätys! Helppo ja nopea tehdä ja maku aivan koukuttavan hyvä!
Tosin muutamia yksityiskohtia reseptiin; juustoksi käy mikä tahansa kova juusto jota voi raastaa, esimerkiksi edam, jota itse käytin. Juuston määrä minulla oli kolme kukkuraista ruokalusikallista (koska ennen käytettiin isompia ruokalusikoita kuin mitä minulla on). Raastoin raastimen pienellä terällä, mutta isokin saattaa käydä. Pienestä raasteesta tulee parempi taikina. 1 kupillinen vehnäjauhoa tarkoittaa suunnilleen desiä. Perunat, joita käytin, olivat aika isoja, mutta keskikokoiset ovat varmasti parhaita. Asetin sormen kokoiset tangot leivinpaperille ritilän päälle ja väänsin lämmöt 175 asteeseen (kiertoilmauuni - vastaa tavallisessa uunissa siis lähes 200:aa). Aikaa en osaa sanoa (olisiko ollut 20 minuttia tai puoli tuntia?) mutta odotin että tangot ruskistuvat vähän. Riippuu siis uunista! Jätin tangot uuniin jälkilämpöön, jolloin ne litistyivät itsestään keskeltä. Se oli vain kosmeettinen haitta, sillä maku oli tosi mieluinen! En osaa verrata sitä oikein mihinkään - tämä täytyy vain kokea! Juustotankojen kanssa tarjosin porkkanalihapullia ja italiansalaattia (joiden reseptit tulossa seuraaviin postauksiin) ja mielestäni ateria oli todella hyvä kaiken kaikkiaan! Ai niin, tästä taikinasta tulee suunnilleen 24 ruokaisaa juustotankoa, joita voi syödä kahdestaan pari päivää. Halpa ja riittoisa ruoka siis!




2 kommenttia:

Laulumaan Sakki kirjoitti...

Nam! Nämä menee kokeiluun! :)
t.Anu

Thilda kirjoitti...

Laulumaan Sakki; Joo, suosittelen!! Aivan uudenlainen ruoka ainakin minulle, halpa, helppo ja niiin hyvän makuinen! :)