.

.

14.2.2013

Tartu Puikkoihin!



Nyt on kyllä sellanen olo, että on kunnolla tartuttu puikkoihin
ja tuloksia ropisee koko ajan!

Alkuviikosta sain Matildan sisarenpojasta uusia tietoja.
Hänen vaimonsa nimi ja syntymäaika oli täysin uutta.
Nämä tiedot siis virkatodistuksesta.

Kaupunginarkiston Poliisin osoiterekisteristä selvisi heidän tyttärensä nimi ja syntymäaika.
Siis isoisäni pikkuserkku.
Kotona googlettelemalla löytyi pikkuserkun perhetietoja.
Googlettelemalla sain hänen tyttärensä sähköpostiosoitteen.
Tartuin taas puikkoihin ja laitoin eilen meiliä tälle äitini kolmannelle serkulle.
Enkä edes ollut varma onko kyseessä oikea henkilö.

Tänään puhelin soi ja tämä kolmas serkku soitti!
Hän oli vähintään yhtä vaikuttunut kuin minä;
hän oli nimittäin aina pohtinut isoisänsä tarinaa, josta ei tiennyt juuri mitään.
Ja nyt minä voin kertoa hänelle vaikka mitä!

Tämä on parasta tässä tutkimisessa;
voida antaa jollekulle tietoa, jota hän on koko ikänsä kaivannut.
Huh huh.

 



Lisäksi olin tänään ihanassa kyläpaikassa sukulaisen luona,
jossa näin Matildasta kuvan, jota en ole koskaan ennen nähnyt!
Pitelin kädessäni korua, jonka Matilda on saanut lahjaksi kartanosta, jossa hänet kasvatettiin.
Kannustan kaikkia suvusta kiinnostuneita tarttumaan puikkoihin, silloin kun tietoa on vielä mahdollista saada. Salapoliisin työtä tämä on, mutta NIIIIN palkitsevaa!
Minulta saa tarvittaessa vinkkejä.

P.S. Matilda on lempiesi-äitini, isoisäni isoäiti.

Ei kommentteja: