Päässä humisee muinaiset

 

Kuten aika usein, mulla mieli vaeltaa jossain muissa ajoissa kuin nykyhetkessä tai nykyajassa. Se nyt ei tosin varmaan ollu mikään uutinen kellekään. Hiljattain sain selville kuka mummeli tässä kuvassa poseeraa. Kuva on ollu meidän lapsuudenkodin seinällä iät ja ajat, mutta selkeää varmuutta siitä kuka hän on, ei ole ollu. Nyt tiedän, että hän on Liisa, virallisesti Elisabet, joka on suvun vanhin henkilö, josta on tietääkseni olemassa valokuva. Hän syntyi 1833 ja eli melkein 95-vuotiaaksi. Ja mulle hän on paapan mumma.

Hän kuoli kesäkuussa 1928 ja paappa meni naimisiin toukokuussa 1928. Mietin vaan, että onkohan paappa käyny esittelemäs Liisa-mummalle morsiamensa? Eipä ne niin kauhian kaukana toisistaan asuneet. Muutaman kilsan. Vaikka paapan isosisko kuulemma piti perheineen mummaansa paremmin yhteyttä. Liisa on kokenu ainakin kahden lapsenlapsensa kuoleman, koska keuhkotauti riehui sillon meidän kylällä ja nuoria ihmisiä kuoli paljon. Paapan isoveli kuoli 21-vuotiaana keuhkotautiin. Hän se oli ollu heimosodassa jossain Venäjän puolella ja tuonu sen keuhkotaudin sieltä mukanaan. Toinen paapan isosisko meni naimisiin joulukuussa 1926 ja kuoli keuhkotautiin toukokuussa 1927, vain 26-vuotiaana hänkin. Ja Liisan kuoleman jälkeen näitä paapan sisaruksia kuoli vielä lisää. Kahdeksasta kolme eli vanhaksi. Tai no, paappa kuoli 61-vuotiaana, että ei sekään kovin vanha kyllä ollu. Mutta tässä kohtaa taas tarvii todeta, että ei ihmiset ennen kuolleet mitenkää alvariinsa nuorena, niin ku nykyään tosi yleisesti luullaan. Harhaluulo tulee siitä, että keski-ikä oli alhainen. Jos mummo eli 96-vuotiaaksi ja lapsen lapsi 2-vuotiaaksi, niin heistä laskettuna keski-ikä on 49 vuotta. Siksi nykyään luullaan, että kaikki kuoli ennen about ’49-vuotiaana’. Ei sinne päinkää.

Jotenki mä ny haluan höpistä Liisasta vähä lisää. Liisa syntyy vanhempiensa 10. lapsena ja hänen jälkeen syntyy vielä kolme nuorempaa sisarusta. Ajattelis, että olipa tuvassa ahdasta! Mutta ei, lapsista 9 kuolee alle tai hiukan yli vuoden ikäisenä. Sekään ei ole aivan normaalia 1800-luvun talossa. Lapsia kyllä kuoli, mutta ei tokikaan näin pienenä näin suurissa määrin samassa talossa! Liisa on eloon jääneistä nuorin. Vanhin on poika, josta kuvittelisi tulevan talon uusi isäntä, mutta jostain syystä hän lähtee kotivävyksi ihan toiselle paikkakunnalle, perustaa siellä perheen ja jää sinne asumaan. En tiedä miksi näin tapahtui, menikö sukset ristiin vanhempien kanssa, vai oliko miniän suku ja talo niin suuri, että oli kannattavin lähteä elämään sinne? Talon perii toiseksi vanhin poika, neljä vuotta tuota vanhinta nuorempi. Hän meni naimisiin ja eli tässä kotitilalla, mutta he eivät koskaan saaneet lapsia. Perheen kolmas aikuiseksi elänyt lapsi oli tyttö, Liisan isosisko, puolitoista vuotta Liisaa vanhempi. Hän menee nuorena naimisiin erään naapurikylän pojan kanssa ja muuttaa sille kylälle. Siksi ei ole yllätys, että Liisa, pikkusisko, löytää myös puolison tuolta kylältä. Voisi kuvitella pikkusiskon vierailleen isosiskon luona monta kertaa ja siinähän sitä samalla tutustuu muihinkin, kuin oman kylän poikiin. Siellä he asuvat sitten loppuelämänsä molemmat, samassa kylässä, kun lapsuudenkotiin jää veli ilman jälkeläisiä. Aika uskomatonta, kun juuri vähän aikaisemmin talossa oli syntynyt lapsia 13 kappaletta.

Liisan mies, Salomon on kiinnostavasta perheestä. Muistatteko ne murhat? Ne tapahtuivat hänen suvussa. Kerron niistä enemmän, kun pääsen itse perille asioista paremmin. Liisa tietää niistä varmasti jo tutustuessaan Salomoniin, sillä jälkimmäinen murha tapahtuu seuraavana vuonna siitä, kun Liisan sisko on muuttanut kylälle. Vaikka onkin epävarmaa, onko kyseessä murha vai onnettomuus, on asiaa puitu aluksi murhana ja sellainen on melko harvinaista 1800-luvun puolivälin pohjalaisessakin talossa. Puukkojunkkarit riehuivat vähän muualla ja niitä murhia sattui juhlissa, kun räyhäävä miessakki oli humalassa. Tässä on kyse jostain muusta. Liisa viittaa kintaalla mokomille puheille ja muuttaa Salomonin kotiin.

Liisa ja Salomon saavat ainakin 9 lasta. Hauskaa on, että Liisankin tyttäristä kaksi löytää puolisonsa erään lähikunnan samalta kylältä. Liisankin lapsista muutama kuolee lapsena. Mutta käy myös niin, että Liisan yksi tytär saa miehensä kanssa tilaisuuden ostaa Liisan lapsuudenkodin, jossa elää Liisan veli vaimonsa kanssa, ilman lapsia. Näin kaikki kiertyy ympäri, Liisan tytär muuttaa siihen Liisan lapsuudenkylälle ja siihen muodostuu iso perhe. Nämä, jotka kuolevat keuhkotautiin ja joista kerroin jo alussa. Siksi isoisäni sisarussarja pesiytyy tälle kylälle, ja minun lapsuudenkotini on edelleen näissä maisemissa. Kylä on tietysti ihan erilainen kuin silloin. Erilainen kuin vaikka 1970-luvullakin. Kaikki muuttuu hirveästi. Tuskin Liisa tuntisi kylää lainkaan. Mutta minä tykkään hahmottaa menneiden polvien elämää ja kiemuroita. Elämästä tulee jotenkin täydempää, kiinnostavampaa ja kaikki saa perspektiiviä. Ja elämä jatkuu, vaikka joka ajassa on kiemuransa.