.

.

2.9.2024

Pullonkorkkiuudistus

 

Mitäpäs mieltä olette tästä pullonkorkkiuudistuksesta? Tai oikeamminhan se on muovikorkkidirektiivi, josta on kyse. Ymmärrän, että syynä on muovikauhu, kun meret täyttyy muovista ja juomavedessä ja ilmassakin on nanomuovia. Ihmisen aivoista, verenkierrosta, istukoista ym on löydetty muovia huolestuttavan paljon. No mitä sitten? Muovi vaikuttaa ihmisten ja eläinten hormonitoimintaan ja sitä kautta aiheuttaa esim lisääntymishäiriöitä ja kehityshäiriöitä. Muovi on siis hormonihäiritsijä. Ja muovin hajoaminen luonnossa kestää satoja, pahimmillaan tuhat vuotta, jona aikana se koko ajan häiritsee jokaisen sukupolven lisääntymistä (niin ihmisten kuin eläintenkin) ja aiheuttaa kehityshäiriöitä. Tuhat vuotta! Se tekee laskennallisesti (nykymittarilla) noin 33 sukupolvea! 1500-luvun Nuijasodasta ja sen johtajasta, Jaakko Ilkasta on 15 sukupolvea minuun. Viikingeistä on suunnilleen se tuhat vuotta. Kuvittele, että joka ikinen polvi viikinkien jälkeensä olisi kärsinyt jostain heidän tekemästään asiasta ja silti mekin vielä kärsisimme siitä. Ja todennäköisesti palautuminen ’puhtaaksi ja terveeksi’ enää koskaan, olisi mahdotonta. Mikäli meitä enää edes olisi, koska joka sukupolvi lisääntyvyys olisi heikentynyt ja kehityshäiriöitä olisi tullut enemmän kuin muuten.


Muovi on salakavala. Ei tarvii kaivaa esiin niitä tuppervaareja taikka leegoja, muovia löytyy omituisemmistakin paikoista. Jokainen meistä juo aika usein muovipullosta, josta voi kertyä kehoon peräti 240 000 nanomuovihiukkasta per litra! Muovia on myös metallitölkkien sisäpinnoituksessa. Nanomuovia päätyy kätevästi ihmiskehoon (ja lemmikkieläimiin) juomavesiputkien muovisukituksista (aika yleistä etenkin kerrostaloissa), mutta myös hammastahnoista, kosmetiikasta, (shampoot, voiteet, meikit jne jne), mutkan kautta myös torjunta-aineista, kasteluletkuista ja -kannuista, monenlaisista pesuaineista, pölystä, laivojen maalipinnoista, polyrottinkikalusteista, tekonurmesta, kengänpohjista, tuttipulloista, tuteista, tekokuituvaatteista, elintarvikepakkauksista ja -kääreistä, polkupyörien ym kulkuneuvojen renkaista… voisin luetella tässä vaikka viikon erilaisia esineitä ja tarvikkeita ja nippeleitä, joita on ennenkin ollut olemassa, mutta jotka on 1900-luvun loppupuolella korvattu muovilla. Kimurantein asia on varmasti sairaaloiden muovikuorma. Ruiskuja voitaisiin tehdä lasistakin, mutta sitten ne pitäisi desinfioida tarkasti. Entä tiputusletkut ja -pussit? En tiedä!  Tai tuhat muuta asiaa.

Sitä paitsi, kukaan ei varmuudella tiedä kauanko minkäkin muovin hajoaminen kestää. Se voi olla luultua lyhyempi aika, tai sitten mukaan tulee joku muuttuja. Se voi myös olla pidempi aika. Ja lyhyessäkin ajassa jotain voi luonnossa ja kehityksessä vinoutua tosi pahasti! Jep, taas käy selväksi, että vihaan muovia ihan järjettömästi. Ja etenkin sitä ajatusta, että jos joku haluaisi elää täysin muovittomasti, hän ei voi sitä enää tehdä, koska kaikkialla ilmassa ja vedessäkin leijuu muovia. 1980-luvulla se olisi varmasti vielä onnistunut. En tiedä voiko laskea yhteen 1+1, kun katselee näitä nykypäivän yhä suurenevia ongelmia; muistisairaudet, syövät (etenkin hormonaaliset!), erilaiset keskittymis- ja käytöshäiriöt, sukupuoli-identiteettien hämmennys, mutta veikkaanpa, että muovilla on arvaamattoman iso osa tässäkin sopassa, koska se vaikuttaa etenkin hormoneihin. Mehän emme edes tiedä vielä kaikkia asioita, joihin muovi ihmisessä vaikuttaa haitallisesti!

No niin. Ja mitä sitten päätetään tehdä? Päätetään oikein suureellisesti valmistella direktiivi, johon koko eurooppa ottaa osaa; muovikorkkien kiinnittäminen pulloihin ja purkkeihin uudella tavalla, niin että se ei irtoa vaikka korkki on avattu. Jeee, huraa. Näin suomalaisena lähinnä jään ihmettelemään, että mihin ihmeeseen tämä Suomessa auttaa? Suomessa muovipullojen palautusprosentti on vähintään 90%, eikä ylipäätään missään vello pullonkorkkimassoja, en ainakaan itse ole bongannut. Pullo, joka ei päädy pantiksi, päätyy lähes aina roskiin. Mutta se, että tämän sijaan olisi voitu ehkä laittaa vastaava raha ja suunnitteluponnistus vaikka siihen, että olisi mietitty miten kehitysmaiden muoviroskat saadaan ylipäätään johonkin roskikseen, jonka sisältö päätyy jätelaitokselle taikka kierrätykseen, eikä pitkin maita ja jokia ja lopulta meriä. En syytä niitä köyhien maiden tavallisia ihmisiä, koska heillä ei ole mitään mahdollisuutta valita (eikä varmasti tietoa koko asiasta ylipäätään), mutta aika monen maan systeemi pitäisi olla aivan toinen, kuin se nyt on. Tarvittaisiin koulutusta, jätteidenkeräystä ja lajittelua, vaikkapa niissä jätelaitoksissa sitten. Edes USA:n kaikissa osavaltioissa ei ole panttisysteemiä, saati järkevää lajittelua. Puhumattaaan vaikka Kiinasta, Intiasta, Afrikan maista, Venäjästä…

Niin tähän kaikkeen nähden on ihan helvetin turhauttavaa, että nyt on tehty tämmöinen uudistus, että pullonkorkit on kiinni pulloissa. En tiedä ainoatakaan ihmistä, joka olisi tästä ihan 100% hyvällä mielellä. Ennen en koskaan heittänyt korkkia muualle kuin pullonpalautukseen pullon mukana tai roskiin. Nykyään revin korkin raivokkaasti irti. (No ei se tietenkään silti joudu luontoon.) Miksi revin korkin irti? Koska korkki osuu epämiellyttävästi ja inhottavasti kasvoihin juodessa. Ärsyttää! Miksi? Koska korkin repiminen tai kieputtaminen irti renkaasta on vaivalloista ja sattuu käsiin. Pahimmillaan raivostuttaa. Miksi? Koska kuvan kaltaisessa tapauksessa smoothiepullon korkki on varsin tiukasti kiinni renkaassa ja koska korkin sisäpuolelle kertyy aina smoothia. Jos lähden kiskomaan korkkia irti, smoothie lentää korkista pitkin huonetta, jos taas alan nätisti kieputtaa korkkia irti, smoothie tippuu korkista lattialle/pöydälle/syliin. Jos en jaksa välittää ja juon vain, niin korkki luonnollisesti päätyy ylösalaisin juodessa ja smoothie tippuu taas korkista naamalle tai rinnuksille. Jotta pystyn juomaan sotkematta itseäni, pitää toisella kädellä taivuttaa korkkia niin, että smoothie pysyy ylöspäin ja toisella kädellä varovasti kallistaa pulloa, jotta pystyy juomaan, mutta samalla korkki kuitenkin vääntyy sen kiinnikkeen takia melkein niin, että smoothie joka tapauksessa meinaa päätyä syliin. Juoman kaataminen lasiin; sama ongelma.

Isossa mittakaavassa tämä on mitätön ongelma, mutta jotenkin ajattelen silti, että olisko kaikki korkkidirektiiviin käytetty voimavara tosiaan voitu suunnata paremmin? Tämä nyt tuntuu vähän siltä, kuin kaikille jaettaisiin pikkusormeen hattu, joka pelastaa pikkusormen pään ydinpommilta, mutta samalla myös riuduttaa pikkusormen jo ennen sitä pahuksen pommia, käyttökelvottomaksi. Tätä mieltä mä oon. Uskomatonta, jos joku jaksoi lukea kaiken tämän! Mitäs mieltä sä oot?


10 kommenttia:

En Osta En kirjoitti...

Jaksoin lukea loppuun ;) ja olen niin samaa mieltä kaikesta mitä kirjoitit, tuntuu että päättäjätasolla askarrellaan jonkun hyvin mitättömän yksityiskohdan kanssa ja samalla suljetaan silmät siltä todelliselta isolta ongelmalta eli siltä, että maailma hukkuu muoviin. Ja nuo korkit ovat todella ärsyttäviä, ne ei vaan toimi.

Taija-Tiia kirjoitti...

Juuri tuollainen kuvailemasi smoothie-probleema on turhauttavinta tässä uudistuksessa. Ennen kaikkea kätevyys katosi - enää en voi juoda smoothietani/jogurttiani/proteiinijuomaani ilman että käytän siihen hankalasti kahta kättä. Limsapullojen korkkiin ei sentään kerry tuotetta joka valahtaisi naamalle kipatessa, mutta joskus koittaessa asettaa korkkia takaisin kiinni on meinannut mennä hermo.

Thilda kirjoitti...

En osta en; Kiva kuulla, että ees joku jaksoi lukea loppuun! 😄 Voi, valtavan mukavaa, että ollaan ihan samoilla jäljillä! Jep, hyvin pelottavaa, että maailma tosiaan hukkuu muoviin. Se on paljon pelottavampaa kuin ilmastonmuutos, koska siitä erilaiset eliöt selviävät kyllä muokkaamalla elintapojaan, mutta ulkopuolelta tulevalle hormonien tuhoajalle ei voi kukaan juuri mitään. Noin kärjistetysti kuvailtuna siis.

Thilda kirjoitti...

Taija-Tiia; No niinpä! Tänään viimeksi ajattelin, että haluanko enää ollenkaan ostaa smootheja! (Ite tehtynä ne tosin onkin parhaita.)

Joo, tuo korkin takaisin asettelu on myös hankaloitunut selvästi. Ja pakkohan se pullo on kuitenkin saada kunnolla kiinni, ettei energiajuomat tai vichyt tursua pitkin laukkua. Höh! 😳

Satu kirjoitti...

Mä en viitsi sanoa, mitä mieltä olen korkkiuudistuksesta, koska tulisi liian rumaa tekstiä. ;-D Mutta joo, en todellakaan tykkää. Kaiken lisäksi korkin sulkeminenkin on hankaloitunut (kuten tuolla edellä jo todettiinkin), kun ne kierteet eivät osu ikinä kohdalleen. En vedä jotain Vichy-pulloja kerralla, vaan saatan juoda pullosta kolme tai neljäkin kertaa, ja joka kerta pulloa sulkiessa v*tuttaa. Toki avatessakin v*vituttaa. Ja pullosta kaataessa. :-D

No, mukavaa päivää joka tapauksessa. :-D

Thilda kirjoitti...

Satu; 😂 Hyvät aamunaurut annoit! Mutta mä NIIIN ymmärrän…!! 😡

wilumiina kirjoitti...

No, niin. Täällä yksi, jonka mielestä uudistus on hyvä! Minä tykkään kaikesta, mistä iso osa ihmisistä repii pelihousut. Meillä ihmisillä on ihme tapa ajatella, että muutoksia pitää tehdä joissan muualla kuin omassa arjessa, että maailma pelastuu.
Omassa arjessa yritän kuluttaa mahdollismman vähän ja kierrätykseen kulkeutuu kaikki mitä voi kierrättää.
Ja silti olen valmis luopumaan omasta mukavuudesta, että maailma on hiukan parempi paikka seuraaville sukupolville.

Thilda kirjoitti...

Wilumiina; Jaha, no niin. Pointtina tässä jutussa olikin, että kuinkahan se maailma tämän johdosta Suomessa parani. Muuten liputan kaikelle muovia vähentävälle kyllä. Siis siellä tuotannossakin ja nimen omaan siellä!

Anonyymi kirjoitti...

Minulla tunteet uusia korkkeja kohtaan ei ole kovin leimahtaneet. Korkkidirektiivi koskee koko EU:ta ja ei tarvitse mennä kuin vaikka Italian rannoille, niin kyllä sitä muovi- ja korkkiroskaa on rannoilla ollut, samoin pillimehujen pillejä. Korkki tuntui aluksi hankalalta, mutta kun keksin kääntää korkkia pullon suuaukon vieressä roikkuessaan vähän itseeni päin, toinen kannake rapsahtaa poikki ja korkki on helpompi sulkea, mutta se pysyy edelleen siinä roikkumassa. Smoothieita en ole ostanut, ne huruutan itse kotona niin ei ole kokemusta kuinka se roiskuu rinnuksille. 😊 Pikku-A

Thilda kirjoitti...

Pikku-A; Hyvä, että olet säästynyt moiselta hermoromahdukselta! 😄 Jep, niin koskee. Mutta silti se, että miten Suomi liittyy mihinkään, ei aukene mulle, vaikka EU:n rajat meitä vetääkin tuohon alueeseen. Monia asioita joudutaan tekemään vain koska ollaan osa EU:ta. Minäkin oon kokeillu kaikki vaihtoehdot; repiä korkkia puoliksi, repiä kokonaan, olla repimättä… no hankala se on. Ja etenkin kipeällä kädellä ekstrahankala! Ja vajavaisella kunnolla tai käsikapasiteetilla omaavia henkilöitä on suht paljon, joille tämä on ärsyttävä ponnistus. Jotain ihan oikeaakin olis voitu tehdä, koska mulle tämä näyttäytyy lähinnä viherpesuna, joka on ihan naurettavaa pelleilyä, eikä mitään todellista toimintaa. Sillä yritetään vaan pitää ihmiset siinä luulossa, että jotain on nyt muka tehty. 🙈