.

.

2.12.2024

Itämerellä tapahtuu outoja

 

Itämerellä on ainakin kymmenien kilometrien alue, jossa sateliittihäirinnän vuoksi laivojen sijaintitiedot katoavat. Tuon katvealueen läpi kulkee reittiliikenne, siis matkustajalaivat, rahtilaivat ja muutkin laivat. Jännittäväksi tämän tekee se ajatus, että se taho joka tätä häirintää tekee, pystyisi ehkä tekemään samantapaista häirintää esim Helsingin yläpuolella, Tukholman yläpuolella, lentokenttien yläpuolella tai missä tahansa muualla. Itämerellä häirintää on ollut huhtikuusta saakka. Ja tämähän tarkoittaa käytännössä sitä, että tuolla katvealueella pystyy toikkaroimaan aika villisti, ilman että sitä huomataan.

Laiva Yi Peng 3, joka katkaisi epäilyjen mukaan tietoliikennekaapelin hiljattain, on myös kiinnostava. Virallisesti valtionjohdon taholta ainakaan Suomessa ei ole vielä julistettu heitä syyllisiksi, saatika, että olisi julistettu mitään valtiota syylliseksi, mutta kiistatta laiva on käyttäytynyt hyvin kiinnostavalla tavalla. Mutta päätä itse miltä kuulostaa, kun kerron laivan liikkeistä seuraavaksi. Teksti perustuu videoon, jossa näkyy Marinetrafficin dataa eli laivojen reittitiedot, vauhti, tuuli ym Itämerellä tuona päivänä.

Sinä päivänä kun kaapeli katkesi, oli merellä melko navakkaa tuulta. Epäilty laiva kuitenkin kulki hyvää vauhtia, 8-9 solmua, kuten muutkin laivat reitillä tuona päivänä. Aika paljon ennen katkaistua kaapelia laiva kuitenkin hidasti vauhtia silmiinpistävästi noin kuuteen solmuun. Minkään muun sillä hetkellä alueella kulkevan laivan vauhti ei hidastunut. Erään teorian mukaan laiva laski siinä kohdassa ankkurin ja alkoi raahata sitä pitkin pohjaa. Laivan vauhti oli tämän jälkeen hidasta ja kulku oli nykivää ja haparoivaa, toisin kuin minkään muun laivan tuolla alueella tuona ajankohtana. On teoria, että laivan oli tarkoitus katkaista kaksi muutakin kaapelia, jotka olivat katkaistun kaapelin ja ankkurinlaskupaikan välillä. Jostain syystä laiva ei siinä onnistunut. Tämän jälkeen meren pohjassa tuli vastaan dyynimäinen kohollaan oleva pohjanmuoto, joka on pitkulainen ja kulkee laivareittiin nähden poikittain. Kun laivan ankkuri oletetusti osuu kohoumaan, laivan kulku melkein pysähtyy, noin kolmeen solmuun, kunnes kohoalue on ohitettu ja vauhti taas hiukan nousee. Muut alueella tuona aikana olevat laivat eivät hidasta tuossa kohdassa. Katkenneen kaapelin kohdalla vauhti taas selkeästi hidastuu entisestään ja kulku on nykivää. Jonkin matkaa tämän jälkeen laivan vauhti pysähtyy ja se jää keskelle reittiä pyörimään noin viideksi minuutiksi. Teorian mukaan tässä kohdassa nostetaan ankkuri. Ankkurin raahausmatka on noin 400 km. Tämän jälkeen laiva jatkaa normaalilla nopeudella, jolla kaikki muutkin laivat kulkevat tuona hetkenä tuolla reitillä. Laivan ankkurissa on todettu jälkiä, jotka tukevat sen käyttöä edellämainitulla tavalla. Outoa, vai mitä?

Jos kiinnostaa, voit katsoa itse videon, jossa asiasta hyvin mielenkiintoista faktaa;

Tästä.