.

.

4.12.2024

Tampereen Teatterin puvustokirppis

 

Yks ihastuttavimpia vaatemyyntitapahtumia on aivan ehdottomasti teatterin puvuston kirppis!! Siitä on tosi monta vuotta, kun olen viimeksi käynyt penkomassa vastaavia aarteita ja nyt tuntui siltä, että pakko mennä edes katsomaan mitä siellä on.


Koska en jaksa seisoskella pitkiä aikoja, päätin ottaa riskin ja mennä Frenckellin edustalle vasta vähän ennen tapahtuman alkua. Paikalla oleva jono järkytti, mutta toisaalta pääsin sisälle kuitenkin jo 20min jonottamisen jälkeen. Joku kertoi tulleensa jonottamaan kolme tuntia ennen ovien avaamista… huh!


Ajattelin, että katselen ja nautin kaikesta hassusta, mitä silmiin osuu. Teatterin puvustoissa sitä kaikkea hassua nimittäin riittää! No ihan alkuun juutuin kenkäpöydän kohdalle. Sitten luikertelin hattupöydän luo. Ja voi ei, se olikin paha paikka! Kahmin käsiini hattuja kuin mieletön. Mutta olen kyllä tyytyväinen aarteisiini!


Minä olen enemmän hattuihminen, kuin pipoihminen. Etenkin, kun nykyään joka paikasta tursuaa sellaisia kondomipipoja, joita ei erkkikään pitäisi. Yleensä olen pitänyt talvihattuja, mutta nyt siihen näkyy tulevan muutos!


Joku voisi kysyä, että missä mä näitä pidän. No, kotona, puutarhassa, museoissa, taidenäyttelyissä, kartanoiden pihoissa. Missä nyt leidihattuja pidetään. Kahviloissa vaikka! Sitä paitsi on harvinaista löytää sopiva hattu, joten sekin natsasi tänään.


Teatterin puvustossa on paljon itse tehtyjä vaatteita, mutta kyllä sieltä voi oikeita vanhan ajan muotiaarteitakin löytää! ’Kaija Ryhänen’ on Tamperelainen klassikkomuotiliike. Jo pelkästään sen takia kannatti tarttua tähän hattuun!


Hattujen lisäksi ostin jalkineet, pyjaman ja paidan. Nämä kaikki yhteensä maksoivat 12€. Kassalla kysyin, että mihin ne vaatteet menee, joita ei myydä. Kuulemma ne lahjoitetaan esim johonkin pienempään teatteriin. Mutta viime vuonna myymättömiä vaatteita jäi kuulemma vain kassillinen! Minä jo ehdin pelästyä, että roskiinko ne menee, mutta ehei. Onneksi!


3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onpa hauskoja hattuja. Ensimmäisestä tulee mieleen Maija Poppanen. Näistä olisi kiva nähdä kuvat, kun ovat käytössä. Pikku-A

Thilda kirjoitti...

Kiitos! Olin enemmän kuin tohkeissani!! 😆 Oli pakko lähteä pois, ennen kuin raahaan viittä jätesäkkiä muassani sieltä!

Joululainen kirjoitti...

Onpa hienoja! 👒 Minulla on niin suuri päänympärys (siis ei iso pää, mutta kaunismuotoinen takaraivo 😄), että naisten hatut eivät juuri koskaan mahdu päähäni. 😆