Krista Launonen & Susanna Lehmuskoski: Kesken kaiken, 2023.
Jos ihan rehellisiä ollaan, niin en ole aivan 100% varma, kannattaako mun lukea just tätä kirjaa just nyt. Odotan kauhulla uusia verikokeita, teen ”Nämä ainakin”-listaa, johon kirjoitan asioita ja ihmisiä, joita haluan ehdottomasti tehdä ja nähdä, jos aika käy vähiin ja sitten vielä luen kahden parantumattomasti syöpäsairaan naisen, Kristan ja Susannan kirjaa.
Vielä vuosi sitten en olisi suurin surminkaan tarttunut koko kirjaan! Mutta nyt olen levollisempi, haluan lukea miten heidän tarinansa menee. Sattumoisin huomasin netissä viime viikolla Perjantaidokkari-tallenteen viime keväältä, jossa haastateltiin Kristaa. Ihana, rento ja jämäkkä, silmät nauravat ja olemus pulppuilee… ei ikinä uskoisi, että hän on syöpäsairas, parantumattomasti. (Ellei syöpähoidot sitten äkisti etene ja paranna häntä.)
Heti ohjelman jälkeen googletin Susannan, että mitäs hänelle kuuluu. Hyytävä asia; hän on kuollut samana vuonna kuin kirja on julkaistu! Hänen sairautensa oli hyvin nopea. Apua, itkettää. Voi saatana, miksi en saa valtaa poistaa kaikenlaiset syövät ihan kaikilta maailmassa?! Tekisin sen viipymättä!
Kirja kulkee hyvin, on mukava lukea heidän keskustelua ja heti tulee tunne, että miten mä voin sanoa näin ’mukava lukea’…? Eihän se mukavaa ole! Mutta tarkoitan, että kirja on hyvin kirjoitettu ja melkein ahmin tekstiä - kaikesta huolimatta. Pohdin itse monia samoja asioita, joita Krista ja Susanna pohtivat. Elän mustalla huumorilla. Ja välillä mietin, että entä jos hoidot olisikin paremmat? Ainahan sanotaan, että ’kyllä Suomessa on hyvät syöpähoidot!’ Mutta onko ne? Miksi odotellaan oireita (vaikka hyvin tiedetään, että kaikissa syövissä ei ole oireita, paitsi sitten ihan viime tipassa, kun kaikki on jo myöhäistä) tai sanotaan, että ’elinaika ei pitene, vaikka me mitattais veriarvoja koko ajan’…? Kuinka niin? Villi veikkaus, että tässäkin kytee yksi syy; raha. Tekis mieli purra lääkäriä nilkkaan. Että älä nyt puhu paskaa jostain elinajasta, kun säästösyistä kuitenkin panttaatte tutkimista. Moniko täällä kuolee ennen aikojaan vaan sen takia, että ei pääse verikokeisiin tai kuvantamiseen tarpeeksi usein? Vähän samansuuntaisia pohdintoja olen aistivinani kirjassakin. Jos pystyt, niin lue kirja, lämpimästi suosittelen!
8 kommenttia:
Kiitos kirjasuosituksesta, vaikka mun täytyykin passata tämä. En pysty lukemaan lehdistäkään mitään syöpäjuttuja, enkä usko, että pystyisin lukemaan kirjaakaan aiheesta. Kai tämä on taas sitä pään pensaaseen tunkemista... 🙈
Enkä jaksa enää oikein pohtia sitäkään, kuinka monta ihmishenkeä menetetään Suomessa ihan vain siitä syystä, että säästetään vääristä asioista. Niin turhaa, ihan helvetin surullista ja s-tanan raivostuttavaa.
Luin tämän melkein heti kun se ilmestyi. Kristan uraa toimittajana ja taiteilijana olin seurannut ennenkin ja ihaillut hänen luovuuttaan ja lahjakkuuttaan. Tiesin ennestään, että Krista sairastaa parantumatonta syöpää, mutta se, että myös hänen hyvä ystävänsä sairastui oli järkytys. Päällimmäinen ajatukseni oli, että kaikki voi muuttua niin nopeasti ja peruuttamattomasti ja miten avuttomia me ihmiset loppujen lopuksi olemme. Susannahan pääsi tutkimuksiin suht nopeasti, kiitos työterveyshuollon, mutta syöpä osoitti, millainen paskiainen se osaa olla, eikä Susanna selvinnyt alun toiveikkaita ennustuksista huolimatta.
Kirjassa pidin kovasti tyylistä, jossa ystävykset kirjoittavat kirjeitä toisilleen.
Itse huomaan usein syyllistyväni sellaiseen itsepetolliseen ajatteluun, että vain muut sairastuvat, oma vakava sairastuminen tuntuu kaukaiselta ajatukselta, vaikka omassa lähipiirissäni on viime vuosina useita syöpätapauksia ja muita sairauksia, jopa nuorehkon perheenäidin selittämätön äkkikuolema.
Kuolemaa on ihan hyvä ajatella joskus, sitä, että tämä kaikki on vain ohikiitävää.
Sensijaan sairautta ja kärsimystä en haluaisi kenenkään joutuvan kokemaan.
Ja kyllä niitä ihmeitäkin tapahtuu. Mieheni jouduttua teho-osastolle hänelle ei annettu lainkaan toivoa, sen sijaan elvytyskielto.
Mutta olisivatko ne rukoukset auttaneet, hän toipui ja sai lisäaikaa elämältä.
Rukoukseen olen sen jälkeen uskonut.t.Selja
Kiitos kirjasuosituksesta. Syövät ovat nykyään niin yleisiä, että ajattelen olevan hyvinkin mahdollista sairastua. Luen syöpätarinoita tavallaan valmistautuakseni tulevaan.
Ymmärrän kyllä, että et pysty lukemaan syöpäjuttuja!
Niin, tajuan tavallaan tuonkin. Mutta syöpäsairaana mua kiinnostaa valtavasti tietysti se, mistä säästetään. Tosin olen keksinyt tilannetta auttavan porsaanreiän, josta aion kirjoittaa joku päivä lisää. ☺️
Minä taas en tiennyt heistä kummastakaan mitään! Mutta sen tähän mennessä olen elämässäni kyllä oppinut, että mitä tahansa voi sattua! Lentokoneesta voi tippua vaikka jääköntti päähän, jos ei muuta. Minä ajattelen usein tuonpuoleista, kuvittelen millaista siellä on ja ketä siellä olisi vastassa ja pääsisinkö tapaamaan kaikkia niitä edesmenneitä, joita haluaisin.
Olen samaa mieltä; sairautta ja kärsimystä en soisi kenellekään! Minäkin uskon rukoukseen. 🩷
Niinpä, osa syövistä vain yleistyy vaikka riskitekijät vähenee. Mystistä! Meidän tuttavapiirissä on PALJON syöpään sairastuneita ja monta siihen kuolluttakin. Tuo on kyllä viisas asenne, jos siihen vain suinkin pystyy! 🙏
Näin itäisestä Suomesta kotoisin olevana uskon, että Tsernobylillä lienee osuutensa syöpätapauksissa. Meidänkin kylällä ties miten moni on ehtinyt syöpää sairastamaan...
No tuo on kyllä varmasti vaikuttanut! Meillä on pieni metsäpalsta täällä Pirkanmaalla, johon tuli isolla kädellä laskeumaa juuri silloin. Että sekin on käynyt mielessä. 🤔
Lähetä kommentti