Mä oon tässä mietiskelly, että jos ne syöpäantigeenilukemat on noussu ja elinpäiviä on vaikka vaan vähän jäljellä, niin että mitä mä ainakin vielä haluan. Että mitä asioita haluan elämääni, ketä ihmisiä haluan vielä kerran tavata, missä uimahalleissa haluan nautiskella, mihin hotelleihin on ainakin vielä päästävä, mihin ravintoloihin vielä pitää mennä herkuttelemaan ja minkä talojen luona ehdottomasti haluan vielä hengata.
Ja siis vaikka elinvuosia olisikin vielä vaikka 70 jäljellä, niin silti teen nämä listan asiat ihan ensitilassa! Loppuu se ’sitku’-elämä! Mua muutenkin väsyttää sellanen elämänasenne, että sitku oon eläkkeellä tai mutku on sitä ja tätä. Miksi ei voi vain nauttia elämästä?! Sitä ei koskaan tiedä, että kuoleeko vaikka autokolarissa huomenna tai tunnin päästä, mutta todennäköisimmin se kuolema tulee joka tapauksessa yllättäen ja liian pian, kun kaikki on vielä kesken. Mitä hittoa sitä sitten odottaa? ’Kun lapset lähtee pesästä’, ’kun olen rikkaampi’… joo, voin kertoo: ei tuu tapahtumaan! Siis sopivaa hetkeä ei ole olemassa, ellei valitse ’Nyt’! On sitten varmaan tosi virkistävää miettiä kuolinvuoteella, että mitä jäi elämättä. Ihmisen perusjuonne on muutoksenpelko, mutta sitä vastaan pitää potkia kuin raivo vasikka!
Jos on tyytyväinen elämäänsä, niin ei sillon tietysti tarvii mitään muuttaa, mutta arjen luksus ei silti ole yhtään pahitteeksi! Minäkin kaivoin esiin tuon isoäitini Bavaria-ruusukahvikupin, jota käytettiin mun lapsuudessa vai pyhäisin taikka erikoistilanteissa. Kun isoäiti kuoli, sain kärtettyä tätiä käyttämään niitä useammin ja olenpa niistä varhaisteininä juonut kahvia tai teetä monet kerrat! Tädin kuoleman jälkeen olen säästellyt niitä kaapissa erikoistilanteita varten. Nyt loppuu se erikoistilanteiden odottelu! Luvatkaa mulle, että punnitsette elämäänne ja jos haluatte muistella tällaista elämää kuolinvuoteella, niin hyvä, mutta jos ette, niin ottakaa se askel muutokseen nyt!!
15 kommenttia:
Aamen!
😇🙏
Näitä asioita olisi hyvä jokaisen ajatella, mutta kaipa se ajatus kuolemasta pelottaa niin, että mielellään kuvittelee elävänsä ikuisesti. Itsellänikin on ollut tämä tyyli, mutta parin viime vuoden aikana minulle on kirkastunut se, mikä mulle on elämässä kaikkein merkityksellisintä, ja se on ohjannut mun elämääni tiettyyn suuntaan siitä lähtien. Mulle merkityksellisintä ovat läheiset ja se, että olen heille oikeasti läsnä, että voin olla avuksi ja ehkä iloksikin. Lisäksi läsnäolotaitojen kautta on löytynyt sellainen rauha, että en elä enää hirveästi menneessä enkä tulevassa, enkä siksi myöskään kaipaa elämääni mitään. Otan sen, mitä annetaan, ja yritän ottaa siitä ilon irti – tai ainakin oppia jotain. Jos tietäisin kuolevani huomenna, niin tietäisin tehneeni parhaani, ja uskon, että ihmisille jäisi minusta hyvät muistot. Muuta en tarvitse. Toki harmittaisi kuolla huomenna, koska kyllähän täällä pyörisi mielellään vielä muutaman vuoden lisääkin. 🤪
Asiaa! Tänään vaihdoin viikonloppusiivouksen parin tunnin talvipyöräilylenkkiin. Ehdottomasti hyvä valinta, ei täällä kaksi aikuista ihmistä niin paljoa sotke :)
Todella! Ja mieluiten ennemmin kuin myöhemmin! 😃
Ihanaa, kun oot pohtinu tätä ja elämä on hiukan varmaan muuttunutkin ja mikä tärkeintä, on tyytyväinen omaan elämäänsä! 🥰
Tuo ’otan sen, mitä annetaan’ kuulostaa vähän myös Intialaiselta, vai olenko oikeassa?
Hieno juttu! 💪🚴
Olipa hyvä kirjoitus!
Mä odotan ensimmäisiä mustarastaan kevätkonsertteja ottaakseni omaa aikaa. Silloin istun ulkoportailla pitkään ja hartaasti kahvikupin kanssa. Ehkä kaivan kaappien uumenista sen komeimman perintökupin minäkin.
-Viiru
Kaiva! Ehdottomasti! 👍☕️
Ja kiitos 😄 Joo, mäkin tykkään hengata portailla aika paljon kesäisin!
Kiitos Thilda ❤️! Kiteytit kyllä nyt niin olennaista, ja hienoja kommentteja tuli vielä perään, että laitan taas muistiin pvm:n, että voin palata näihin tunnelmiin ❤️. Arjen velvollisuuksien ja suorittamisen keskellä meinaa liian usein hukata, suorastaan unohtaa kaiken olennaisen ja merkitykselliset asiat elämässä... täällä kuitenkin vain rajallisen ajan olemme ❤️
Lämmittäviä sanoja Sanna! 🩷
Tämä kirjoitus on täyttä asiaa. Täällä toinen, joka inhoaa sitku-elämää. Tässä ollaan nyt - ja nautitaan!
Kiitos!! Jokaiseen päivään jotain ihanaa, Hitusen hymyilyttää, mutta sitä toteutin, kun leikkauksen jälkeen sairaalassa pistin huulipunaa, vaikka en jaksanut sängystä vääntäytyä. 😄
Ihana ❤️
Tässäpä se on, sitkut ja mutkut ja elämätön elämä👌🏻 eli vaikka elämä olisi kaikkea muuta kuin ruusuilla tanssimista niin nautitaan arjen luksuksesta❤️
T. Anu
Just niin! Ja vielä kun muistaa, että jokaisena päivänä tekee lukemattomia valintoja, niin ei voi ku syyttää itteensä, jos junnaa paikoillaan. 😄
Lähetä kommentti