Kuolinsiivouksen vastakohta…?

 

Mä oon tässä mietiskelly, että jos ne syöpäantigeenilukemat on noussu ja elinpäiviä on vaikka vaan vähän jäljellä, niin että mitä mä ainakin vielä haluan. Että mitä asioita haluan elämääni, ketä ihmisiä haluan vielä kerran tavata, missä uimahalleissa haluan nautiskella, mihin hotelleihin on ainakin vielä päästävä, mihin ravintoloihin vielä pitää mennä herkuttelemaan ja minkä talojen luona ehdottomasti haluan vielä hengata.

Ja siis vaikka elinvuosia olisikin vielä vaikka 70 jäljellä, niin silti teen nämä listan asiat ihan ensitilassa! Loppuu se ’sitku’-elämä! Mua muutenkin väsyttää sellanen elämänasenne, että sitku oon eläkkeellä tai mutku on sitä ja tätä. Miksi ei voi vain nauttia elämästä?! Sitä ei koskaan tiedä, että kuoleeko vaikka autokolarissa huomenna tai tunnin päästä, mutta todennäköisimmin se kuolema tulee joka tapauksessa yllättäen ja liian pian, kun kaikki on vielä kesken. Mitä hittoa sitä sitten odottaa? ’Kun lapset lähtee pesästä’, ’kun olen rikkaampi’… joo, voin kertoo: ei tuu tapahtumaan! Siis sopivaa hetkeä ei ole olemassa, ellei valitse ’Nyt’! On sitten varmaan tosi virkistävää miettiä kuolinvuoteella, että mitä jäi elämättä. Ihmisen perusjuonne on muutoksenpelko, mutta sitä vastaan pitää potkia kuin raivo vasikka! 

Jos on tyytyväinen elämäänsä, niin ei sillon tietysti tarvii mitään muuttaa, mutta arjen luksus ei silti ole yhtään pahitteeksi! Minäkin kaivoin esiin tuon isoäitini Bavaria-ruusukahvikupin, jota käytettiin mun lapsuudessa vai pyhäisin taikka erikoistilanteissa. Kun isoäiti kuoli, sain kärtettyä tätiä käyttämään niitä useammin ja olenpa niistä varhaisteininä juonut kahvia tai teetä monet kerrat! Tädin kuoleman jälkeen olen säästellyt niitä kaapissa erikoistilanteita varten. Nyt loppuu se erikoistilanteiden odottelu! Luvatkaa mulle, että punnitsette elämäänne ja jos haluatte muistella tällaista elämää kuolinvuoteella, niin hyvä, mutta jos ette, niin ottakaa se askel muutokseen nyt!!