Pohdintoja

 

Pohdin tässä eilen sellasta asiaa, että miten vaikee ns terveitten ihmisten on hahmottaa syöpäsairaiden elämää. Siis kaikesta tiedottamisesta ja lähipiirikokemuksista huolimatta. Ensinnäkin aika yleinen luulo on, että kun leikkaus tai viimeistään hoidot on ohi, niin ’nythän sä olet terve’. Ei ei, näin se ei mene. Hyvin monilla erilaiset hoidot, leikkaukset ja jo shokki syövästä muuttavat koko loppuelämän, eikä se ikinä enää ole ennallaan. On paljon asioita, jotka saattavat jäädä loppuelämäksi vaivaamaan ja ainakin se uusiutumisriski on siinä käsikynkässä jatkuvasti. Liikkuminen rajoittuu, pitää varoa tulehduksia, tuntoaisti muuttuu, voimat jää kortille, muisti renkkaa, arvet muotoilee kehon uusiksi, neuropatia jää kaveriksi, pelko istuu olkapäällä, kynnet ja hiukset on muuttuneet lopullisesti, hampaat kärsii jne jne.

Toinen aika yleinen harhaluulo on se, että ’syöpäänhän on se estolääkitys!’ No joo, tavallaan, Letrot esimerkiksi. Mutta ei se ole estolääkitys, se on vaan lääke, joka saattaa auttaa ja mullahan ne toi aika isoja elämää hankaloittavia oireita koko viime vuodeksi, mutta syövän uusiutumista ne ei estäneet. Jos olisi joku ihmepilleri, joka toimii ja estää syövät, niin niitähän myytäis irtokarkkihyllyssä! Voihan olla, että sellainen tulee joskus, mutta vielä se ei ainakaan ole mulla käpälässä.

Eilen oli 8.päivä sytosta ja edelleen suun PH oli päin helvettiä (jonka takia suussa on koko ajan paha maku ja ruoat maistuu vieläkin vähä oudoilta) ja kaiken ruokahaluttomuuden plus kuumuuden takia meni voimat aivan totaalisesti. Kävin miehen kanssa illansuussa ruokakaupassa, mutta olin vähällä puhjeta itkuun siellä, kun voimat oli menneet niin perusteellisesti. Pyysin taas kassalla, että voisitteko hankkia tuoleja tänne kauppaan enemmän. Tällä hetkellä siellä sisällä myymälässä on yksi tuoli ja pelikoneiden luona toinen. Minusta niitä saisi olla vaikka 10.

Kun aurinko meni illalla vähän pilveen, sain syötyä ja juotua ja kun lepäsin parvekkeella riippumatossa, voimat alkoivat palautua hiljalleen. Sain myös pitkästä aikaa nukuttuakin aika hyvin. Unilääkeuni on vähän epämiellyttävää, jotenkin kevyen höttöistä ja unet on kummallisia. Yksikin yö pehmokanin näköinen kani tapitti mua suurilla silmillään ja vaati, että ’Tee mulle Pentti-monitori!!’ Se halus, että mä poistan sen naaman ja asennan tilalle jonkun teletappimonitorin tapaisen laitteen. Kieltäydyin.