Puhetta perusilmeestä

 

Mä oon viimeiset pari kolme vuotta uumoillut sijoittuvani johonkin autisminkirjon ja ADHD:n janalle, enemmän sinne toiseen ääripäähän kuin sinne tavalliseen, you know. Ja voi olla, että tähän piirrekirjoon liittyen myös mun perusilme on ns kuollut. Mun on esim ihan mahdoton hymyillä leveää tekohymyä, ilman että se on irvistys, enkä halua irvistellä kenellekään. Ja miettikää, olen tajunnut tämän vasta joitakin vuosia sitten! Olen siis elänyt melkein 50 vuotta tajuamatta, että kuljen tuolla pitkin vainioita sen näköisenä kuin olisin murhannut just nurkan takana jonkun. Kun omasta mielestäni mä olen enimmäkseen ystävällisen ja hyväntuulisen näköinen. Joskus aloin ihmetellä, että miksi kaupan kassa - vaikka se olisi iloisesti hymyillyt edelliselle asiakkaalle - kolauttaa kasvoilleen jäätävän betoni-ilmeen, kun minä tulen kohdalle, vaikka siis miellän, että hymyilen hänelle vienosti. No se mun vieno hymy on just se murhasin juuri -ilme. Eli mulle vastataan just niin kuin mitä itse annan ulospäin. Mutta se mun ilme on vaan mulle tavallinen, neutraali, perus, ookoo, ihan jees ja niin pois päin. Sellainen, joka tulee luonnostaan ja joka on mulle just hyvä.

Mä hymyilen kun on aihetta; kun olen iloinen ja erityisen onnellinen ja kun kohtaan ystävän. Kaikissa muissa tilanteissa ilme on perusilme. Joskus, kun olen mielestäni ollut ihan valoisan ja riemukkaan ilmeen vallassa, olen sattunut vilkaisemaan itseäni vaikka näyteikkunasta ja melkein pelästynyt! Miksi olen sen näköinen, kuin olisin juuri liittynyt mafiaan ja menossa napsuttelemaan syanidikapseleita ihmisten kahvikuppeihin Hämeenkadun kahviloissa? Olen pannut merkille, että jos joku tuntematon äkisti hymyilee minulle ja koetan oikein tietoisesti vastata siihen hymyllä, niin se on kyllä erittäin surkea esitys. Se ei vain ole luontevaa mulle. Mä ajattelen niin, että miksi hymyillä, jos ei ole mitään hauskaa?! Esim valokuvassa on aika hankalaa välillä. Hauskassa seurassa ja kivassa tilanteessa hymyilen kyllä, mutta jos on joku neutraali tilanne, niin en vaan saa taiottua kasvoilleni irvistystä kummempaa. Joskus, jos joku yllyttää, että ’hymyile enemmän, suu auki!’ niin joudun ihan pulaan. Silloin kun lauletaan tai syödään tai puhutaan, ollaan suu auki tai myös silloin kun kyhjötetään hammaslääkärin tuolissa, mutta kun hymyillään, niin silloin ei vaan vilautella hampaita. Ni!

Onneksi olen introvertti, enkä heilu tuolla kujilla ja toreilla haalimassa itselleni kavereita. Voisi olla, että olisin hyytävä ja kalmansävyinen leidi. Hmm… senköhän takia on joskus tuntunut, että olen joku mielipuolimagneetti? Jotkut tosi oudot ja pelottavat ihmiset pysähtyy just mun kohdalle. Olenko mä niin ku joku heidän sielunsisar vai? Sen sijaan semmoset jenkkihymy-ihmiset saa mut varpailleen. Mä mietin, että mitä se feikkaa, miks se teeskentelee, mitä se haluaa tai mitä kieroa nyt on meneillään? Mun mies on myös tämmönen samanlainen mörrimöykky, perusilmeeltään vihainen. Mutta mä näen hänessä monia vivahteita, enkä ole koskaan kokenut häntä vihaisen näköisenä, paitsi jos hän on oikeasti vihainen. Me ollaan samaa heimoa ihan selvästi. Asutaan täällä ekstroverttien ja hymyilijöiden maailmassa kuin jotkut peikot.

Mulle on monesti sanottu, että sä oot ilmeikäs. Se käsittääkseni tarkottaa sitä, että mun ajatukset heijastuu kasvoille vahvasti. En oikein osaa piilottaa niitä. Siksi mun on tosi hankala feikata ja piilottaa mitään. Olen esim surkea valehtelemaan. Tää on mun mielestä vastakohta sille, että kasvoilla nipistelee joku muovinen kestohymy. Oikeastaan tämä mun juttu on just mun arvojen mukaista, eli olen ite ihan kotonani omassa itsessäni. Hassua vaan, että olen tajunnut nämä nyanssit suht myöhään. Hirmu mielenkiintosta kuitenkin!

Keittiöhaaveita 4

 

Tekoälyllä tehtyjä keittiökuvia.

Vaikka ykköskuvassa on maalattuja huonekaluja ja ovia, puuhella ja leivinuuni, sänky edusverhoineen, niin jollain tavalla tunnelma on epäjärjestyksessä ja kolkko. Edes kauniit astiat ei auta asiaa. Kakkoskuvassa on enemmän kuluneisuutta, mutta siitä minä vain pidän. Silti sekään ei ole ihan nappi. Kolmoskuvassa on paljon ikkunoita (!) ja verhot joka ikkunalla! Matto olisi pakko saada sängyn ja pöydän luo ainakin. Mutta pidän L:n muotoisesta huonetilasta! Neloskuvassa, vaikka onkin jostain syystä sinisempi valo, on hiukan vielä kodikkaampi tunnelma. Vai johtuuko se siitä, että pöydällä höyryää ruokaa?

Kuva 1

Kuva 2

Kuva 3

Kuva 4

Kuva 5

Kuva 6

Kuva 7

 Vitoskuvassa on liian paljon kaiken maailman ruukkuja! Mitä minä niillä teen? Ja muutenkin joku tässä häiritsee… Kutoskuvassa on kivat kaapistot, maalatut seinät (vihdoin!), mukavan näköinen sänky ja siisti takka. Järkevämpiä astioita ja paljon valoa. Seiskakuvassa on valoa ja tilaa! Olen koettanut asettua näihin keittiöihin, mutta sieltä ei pomppaa yksi ylitse muiden, vaikka kuinka pinnistelen. Haluaisin koekäyttää keittiöitä 3, 4 ja 6.

Ärsyttää kun eksakti on häälyvä

 

Mä en vaan tajua miks yksselitteiset ihan selkeet asiat voi riippua siitä keltä kysyy. Jälleen tullaan siihen, että luottamus syöpälääkäriin horjuu. Ja mä oon kirjottanu tästä ennenkin, mutta nyt asia taas muuttuu.

Nimittäin se, miten verikokeitten tulokset menee omakantaan. Useimmat tulokset näkyy kyllä labrasovelluksessa, mutta ei syöpäantigeeni, ei koskaan. Joskus soittelin sairaalaan, että mikä oli tulos ja välillä ne antoi sen puhelimessa, välillä ei. Välillä oon ollu aivan hermorauniona, enkä oo pystyny nukkumaan, kun on pitäny odottaa viikko tai enemmän, jotta pääsen lääkärin vastaanotolle, jossa sen tuloksen sitten viimeistään saa. Viimeksi huhtikuussa olen kysynyt syöpälääkäriltä, että miksi he panttaa sitä tulosta, että olis parempi tietää huonokin tulos, kuin olla aivan pimennossa ja pelätä ties mitä. Hän selitti, että ei he laita sitä tulosta omakantaan, se on se labra, joka sen tekee. Että hän ei tiedä miksi he panttaa sitä. No mähän uskoin tän. Tänään oli sit taas se verikoepäivä ja kysyin labrasta, että voisko he laittaa sen aika pian sinne omakantaan, niin hän sanoi ei me laiteta sitä sinne, se on se syöpäosasto, joka sen tekee. Mutta nyt kun oikein ajattelen asiaa, niin jos labra laittais sen tuloksen omakantaan näkyviin, niin miks lääkäri näkis sen kuitenkin siinä vastaanotolla heti koneelta, vaikka mä en näe? Niin eiks se sillon ole se lääkäri, joka sille tulokselle jotain tekee, jotta mäkin sitten näen sen vastaanoton jälkeen? Näin mä järkeilisin. Ja ens viikolla mulla on sit taas se puistatusta herättävä syöpäkontrolli. Jeee…

Suolla Seitsemisessä

 

Viikonloppu Seitsemisen kansallispuistossa. Käveltiin molempina päivinä pitkospuilla, mutta ei valitettavasti nähty mitään eläimiä, ainoostaan kuultiin tikan naputusta ja ketun räytyvää haukahtelua. Aurinko paistoi melko kitsaasti ja lämpötila oli vain vähän nollan yläpuolella. Kesällä täällä on aina hirvee tungos, vaikka oli nytkin väkeä aamusta iltaan. Jännä, että sellaista ikiaikaista korpietikettiä ei kaikki enää tunne; tullaan tuppisuina vastaan ja vaan tuijotetaan jos heitä tervehtii. Me sanotaankin joskus, että korona taisi tuoda kaiken maailman kaupunkilaistyypit metsiin pyörimään.

Kylppärihaaveita 5

 

Tekoälyllä tehtyjä kylppärikuvia.

Tässä kokonaisuudessa aiheena on ’Kiinalainen posliini’. Kylppärit nro 6 ja 7 ovat omia suosikkejani.

1) Mikä seinälamppu ja mikä kaappi! Lampaantalja lattialla, parhautta! Mahtaako tuota kiinansinistä koukeroa olla kuitenkin vähän liikaa…

2) Koukeroa on hitusesti vähemmän, mutta silti… Verho on liian pitkä, enkä tykkää verhotangosta. Mutta lavuaaritaso on ihanan riittävä!

3) Huoneen muoto muuttui hauskasti. Mutta sininen hyppää edelleen vähän liikaa silmille minun makuun.

4) Ovatpas lamppu ja peili arkisia - muuten aika jees kylppäri. Pidän ihan sikana siitä, ettei seinien väri ole vitivalkoinen, vaan vanhanaikaisen lämmin kellertävä.

5) Kaksi erikokoista ikkunaa tuo mieleen Wivi Lönnin! Lempikasvini pilkkubegonia ikkunalla! Ja voi kuinka ihanat kaakelit täällä onkaan! Mitähän noissa myrkkylasisissa pulloissa tuolla pytyn vieressä lattialla on? MrMusclea? Ja vessaharja?

6) Kaikki on ihanasti - tai no, lampussa voisi olla vähän vähemmän takorautaa. Mutta vaaleanpunainen profiloitu boordikaakeli miellyttää aivan hirveästi.

7) Ne mystiset pullot jatkavat kulkuaan lattialla. Kaakelihylly peilin alla on ihana. Roskista en tässä vaiheessa muistanut vielä pyytää ja vessapaperia en älynnyt missään vaiheessa. Mitäpä niillä nyt tekee? Rumiakin ovat.

Tunti Raumalla

 

Viime viikonloppuna oltiin Rauman lähellä, ja koska ei olla kunnolla haahuiltu Rauman keskustassa eli vanhassa kaupungissa, noin 20 vuoteen, niin mentiin vielä ennen kotimatkaa sunnuntaina tunniksi Raumalle! Ilma oli harmaa, mutta sateeton ja meillä oli aikaakin vaan vähän, joten tehtiin tänmöinen pintaraapaisumatka. Käveltiin Kuninkaankatua, Kitukränniä ja Kauppakatua. Istuttiin hetki Wanhan Rauman Kaffe Barissa. Joskus sinne voisi mennä syömään herkullista salaattiakin, mutta nyt me tyydyttiin vain kahviin (minä cappuccinoon). Kuvien loppupäässä on myös muutama kuva Narvi-Sähkön ikkunoista, joiden joulunäkymä veti mua puoleensa kuin magneetti. Lähinnä jäätiin ihmettelemään, että miksi me ei olla käyty Raumalla joka vuosi?! Nii-in… miks, en käsitä! Asiaan pitää tehdä korjaus.

Salonkihaaveita 3

 Tekoälyllä tehtyjä salonkikuvia.

Ensimmäisessä salongissa tykkään tapeteista, ikkunoista, viherkasveista ja sohvasta. Toisessa salongissa on vielä kauniimmat ikkunat, mutta kakluuni ei miellytä sitten yhtään! Muutenkin tunnelma on jotenkin nykyaikainen ja arkinen. Ehkä hitusen kolkko? Kolmannessa salongissa on kyllä kivoja huonekaluja, kakluunikin on parempi, mutta miksi ikkunasta tuli yhtäkkiä noin tavallinen - toiveeni vastaisesti? Neljännessä sohvan verhoilu ja tapetti ovat kivoja, kakluuni on yhä parempi ja ovi - se se vasta jännä yllätys onkin! Onkohan sen takana kiviportaat oikealle ja vasemmalle vai pieni parveke? Jos haluaisin rauhallisen salongin, niin oven takana pitäisi olla parveke! Ei mitään läpijuoksua sisään ja ulos.

Salonki 1

Salonki 2

Salonki 3

Salonki 4

Salonki 5

Salonki 6

Salonki 7

Viidennessä salongissa tykkään paljon ikkunasta, huonekaluista ja tunnelmasta joka on raikas ja kepeä, mutta myös kotoisa. Kuudennessa salongissa on tosi kivat huonekalut ja ihana kakluuni! Ja niin ilmeinen kesäfiilis. Mietin vain, että mahtaako tunnelma talvella olla kylmä? Seitsemännessä salongissa on jälleen tosi ihana kakluuni! Ja huonekalut, kristallikruunu sekä tunnelma. Eniten tykkään siis salongeista 4-7, mutta minkä valitsisin jos saisin vain yhden? Luulen, että se olisi numero 5! Valintaan vaikutti lämmin tunnelma, siellä on paljon pikkupöytiä, joista pidän ja ihastuttava ikkuna!