Tein huvikseni juuri ”Työn imu”-testin, jonka löysin netistä. Hassua on, että kaikkein parhaimmassa työpaikassani olen ollut innostunut joka aamu töihin lähtiessä. Olen pitänyt työkavereita kuin veljinä ja siskoina, yhtenä mukavana perheyhteisönä. Olen ollut todella kiinnostunut työstäni ja huolimatta sen raskaudesta olen tehnyt sitä uppoutuen ja erittäin innostuneena. Olemme keskustelleet samanhenkisesti työstä koko porukan kanssa. Olemme tienneet, että nyt teemme jotain mullistavaa, paikka on uniikki ja jokainen päivä voi olla uusi seikkailu. Valitettavasti kyseessä oli meille kaikille projektityö, joka loppui aikanaan. Kun muistelin tätä työtä, sain työn imu-testistä täydet pisteet. Näiden työkavereiden kanssa pidän vuosien jälkeenkin yhteyttä ja kaipaamme kaikki noita aikoja. He ovat edelleen kuin perhe minulle.
Olen myös ollut toisenlaisessa työpaikassa. Joka aamu herätessä toivoin, että kaikki olisi toisin. Vihasin työmatkojani. Inhosin työyhteisöni huonoa henkeä. Vihasin sitä kateutta joka siellä vallitsi, mökötystä, jota koin päivittäin, toisen työn halveksimista. Olin surullinen siitä eriarvoisuudesta, jota koin tuossa paikassa. Olin eri mieltä siitä miten työni tehtäisiin hyvin, mutta minun oli silti pakko tehdä se huonosti. Koin työyhteisössä suoranaista kiusaamista ja uuvuin lopuksi aivan totaalisesti. Kun lähdin töistä kotiin, minulla oli lopulta päivittäin vahvasti sellainen tunne kuin olisin päässyt vankilasta, kun sähköportti sulkeutui takanani. Lopulta en enää jaksanut, vaan jätin perinpohjaisen palautteen pomoilleni. En tuntenut, että siitä olisi ollut mitään hyötyä. Ja kuitenkin itse se työ oli sitä, josta joskus pidin aivan valtavasti. Kaikki itse työnteon ympärillä olevat asiat saivat ahdistuksen ja uupumuksen kasvamaan huikeisiin mittoihin. Inhosin lopulta koko alaa, niin että en halunnut nähdäkään alan työhön liittyviä paikkoja.
Nyt olen levännyt jonkin aikaa ja kykenen ajattelemaan jo melkein neutraalisti alan työtä yleensä. Ja mietin samalla, mikä olisi se minun ’uusi juttuni’, johon voisin solahtaa vielä ennen eläkeikää. Arvostan vapautta enemmän kuin rahaa, joten voisin aivan hyvin tehdä neljän tai kolmen päivän työviikkoa. En kärsi monotonisesta työstä. Voin tehdä työtä täysin yksin. Osaan kellottaa itseni hyvin. Innostun monenlaisista aiheista, kunhan pääsen työhön sisälle. Ainoastaan avokonttori ja sosiaalinen ekstrovertin työ puistattavat. Luulisi sitä siis olevan jotain tarjolla minullekin vielä?
