Kohtaamisia

Eilen aamulla lähdin kartanolta ratikkapysäkille. Kartanon puistotiellä käveli edelläni vanha mies. Ihan reippaasti, ilman keppiä, hiukan vain kumarassa. Jossain vaiheessa lähdin harppomaan hänen ohitseen, mutta kohdalla tuli sellainen olo, että sanonpa hänelle jotain. Sanoin ”Kaunis aamu!” Ja seuraavaksi huomasinkin jo juttelevani hänen kanssaan vilkkaasti. Hidastin vähän askeliani, koska ajattelin, että minä kyllä ehdin menoihini, vaikka tässä pikkuisen aikaa hidastaisinkin ja juttelisin tämän tervaskannon kanssa. Hän kertoi olevansa 85-vuotias, eikä vielä käytä lääkkeitä ollenkaan! Kertoi tekevänsä kilometrien kävelylenkkejä aamuisin. (Hän ei noussut ratikkaan, vaan lähti kävellen kohti keskustaa.) Hän muisteli lapsuuttaan; Pispalan poikia oli ja Lielahtikin on tuttu jo sieltä saakka, vaikkei tehtaan alueelle silloin vapaasti päässytkään, koska koko alue oli aidattu. Hän naurahteli, että kyllä tämä on erilaista tämä nykyaika! Ihmisetkin olivat ennen niin erilaisia. Pispalassakin (joka oli tunnettu juoppoporukoista ja köyhyydestä ja rähjäämisestä) oli miesten kesken sellainen meininki, että naisten annetaan olla rauhassa, vaikka keskenään tapeltaisiinkin. (Voi vaan kysyä missä nykyään on sellainen meininki?) Sen miehen sanat jäivät kaikumaan päähäni koko päiväksi.

Kävin asioilla ja ajattelin mennä käväisemään Galleria Saskiassa. Keskustassa sain kuitenkin päähäni, että poikkean Lukulaarissa katsomassa olisiko Miki Liukkosen kirjoja yhtään hyllyssä. Tepastelin Näsilinnankatua kohti Puutarhakatua, kunnes siinä kauppakadun jugend-säästöpankin kulmilla käännyin vahingossa ajatuksissani kohti Hämeenpuistoa, vaikka piti mennä korttelin verran vielä suoraa. Havahduin Galleria Nykyajan kohdalla, että mitäs hittoa minä tässä kävelen ja olinkin juuri tekemässä uukkaria, kun gallerian ständi osui silmiin; Marja Pirilän näyttely ja ikkunoissa camera obscura-teoksia… sehän veti minut sisään galleriaan kuin magneetti. Ja mikäs siellä odottikaan; mikäs muu kuin Nottbeckien vanhoja kuvia käsiteltynä taiteen keinoin! Siis Nottbeckit, jotka myös asuivat kartanolla, jossa minäkin nyt hengaan. Aivan ihana näyttely! Gallerian kellarikaupassa kävin myös. Otin käteeni yhden runoteoksen, avasin sen ja sen ensimmäiset silmiini osuneet sanat olivat ”…Pelko on hävinnyt, niin kuin moni muukin asia…”

Lääketieteellistä mietiskelyä

 

Hmmm. Jäin edelleen miettimään sitä kaikkea, mitä syöpälääkäri viikko sitten sanoi. En ole kyllä yhtään samaa mieltä hänen kanssaan muutamista asioista. Osasta jo kirjoitinkin, mutta esim siitä en, että jos teen käsillä jotain kuormittavaa tai kannan raskaampaa, niin jänteissä tuntuu aavistuksenomaisesti, että ne saattaa tulehtua uudelleen. Tähän hän sanoi, että mun ei pidä välttää mitään tekemistä kuitenkaan. Ja kysyi, että olenko ottanut lääkettä siihen? No en ole, koska se ei ole varsinaisesti kipu vielä, vaan se heijastelee tulevaa kipua, jos en lopeta tekemistä. Ja minusta isoa rasitusta päin vastoin pitäisi välttää, ettei tulehdus iske päälle uudelleen! Sitä paitsi oikean käden jänne on rispaantunut, eikä sen katkeaminen kuulosta mukavalta visiolta. 

Selän kipuilu öisin on hassu juttu myös. Se korreloi sen kanssa miten täynnä rakko on ja kipu tuntuu kylkeä kääntäessä myös lonkkanivelen sisällä, ihan kuin joku painaisi hermoa siellä. Tunne on tosi epämiellyttävä! Vaikea uskoa että Tadex aiheuttaisi ihan tällaista. Toki selkä myös väsyy helposti eli selässä on erilaisia kipuja. Yksi Tadexin sivuoire on luusäryt ja jollain tavalla se voisi ehkä olla kyseessä, koska öinen kipu on ikään kuin luussa, mutta en tiedä tulisiko se sivuoire pelkästään lonkkamaljaan? Luulisi että pitkien luiden ytimiin ennemminkin. Haluaisin ehkä keskustella lääkärin kanssa pitempään ja perinpohjaisemmin, sillä nyt se aika oli 20min, joka on kyllä ruokottoman vähän.

Edelleen potkin sitä vastaan, että lääkäri on yhden alueen supertietäjä, mutta ei osaa sanoa mitään järkevää mihinkään muuhun. Siis tämmöisiin hänen alueensa reunamilla oleviin asioihin, kuten potilaan sivuoireisiin. Hän on varmasti Suomen huippuja siellä leikkaussalissa, sitä en ollenkaan epäile, mutta muuten en ole vakuuttunut. Hän on kahdesti työntänyt minut ulos sairaalasta mielestäni ihan liian aikaisin (niistä voi lukea blogista elokuulta -23 ja toukokuulta -25), eikä hän oikein tunnu ottavan tosissaan sitä mitä koen. Aika äärettömän paljon ärsyttää se, että lääkäreiden kanssa pitää väitellä jostain asiasta. No ei tietysti kaikkien! Mun TK-lääkäri on tosi hyvä ja ymmärtävä. Hän on ’vain’ pitkän linjan yleislääkäri. Arvostan sitä kuitenkin aika paljon.

Myös se oli vähän outoa, kun valitin, että mun näkö on radikaalisti huonontunut tämän kevään ja alkukesän aikana, että hän totesi sen olevan varmaan ikänäköjuttu ja että pitää mennä optikolle ja silmälääkärille. Mun ikänäköongelmat alkoi joskus yli 10 vuotta sitten, kun tarvitsin lukulasit. Nyt en kuitenkaan yhtäkkiä näe kauaskaan terävästi. Ja jännästi Tadexin sivuoireisiin kuuluu (monen lääketieteellisen lähteen mukaan) näön heikkeneminen. Lääkäri ei kuitenkaan nähnyt yhteyttä syöpälääkkeen ja näön huononemisen kanssa. Aion tutkituttaa asian kyllä, mutta oikeastaan ensiapua olen saanut silmätipoista, jotka olin tässä välillä unohtanut kokonaan. Yskään helpotusta on muuten tuonut apteekin GeloRevoice-imeskelytabletit, jotka kosteuttaa kurkkua! Entä jos mun useat oireet johtuukin juuri siitä, että kroppa nyt vaan kuivuu näiden hoitojen (lääkkeiden) myötä? Alan olla kuivettunut vanha eukko, sepä se.

Mäntän kuvataideviikot 2026, Pekilo 1/3

 

Mäntän kuvataideviikot on minulle aina hyvin odotettu tapahtuma! Mutta pakko sanoa, että tällä kertaa mietin näyttelyn jälkeen, että onneksi tästä ei hitto tarvinnut maksaa mitään (sisään pressikortilla). Tämä oli hyvin aneeminen, mitäänsanomaton, vaisu, minimalistinen näyttely tällä kertaa. Jos sanoo kauniisti, niin herkkä. Mutta en kokenut ainuttakaan wau-elämystä, kuten aina ennen! Emmekä ole koskaan kiertäneet näyttelyä läpi näin nopeasti (tunnissa). Toki siellä oli muutama kiva juttu, mutta ei mitään mieltä räjäyttävää. Videoinstallaatioissa esimerkiksi oli tasan yksi, josta pidin; sellainen jossa oli kuvattu viittä eri henkilöä erilaisessa maisemassa, soittamassa viittä eri soitinta. Lopputuloksesta syntyi musiikkikappale.

Kari Cavén, ’Get up, stand up, stand up for your right’

Sakari Viika, ’AKT avajaisperformanssi, Ateneumin Taidemuseo 1983’ - Elävät veistokset Ateneumin pääporrtaikossa. Suuri musta säkki syö lopuksi esiintyjät (pimeys) koska yleisö jäi liian pitkäksi aikaa odottamaan jotain tapahtuvaksi.

Risto Heikinheimo, ’Ympyrämaalauksia’

Matti Jämsä, ’Valokuvia sarjasta Kesäloma’

Philip von Knorring, ’Bevakat’ - rekonstruktio alkuperäisestä teoksesta, videoinstallaatio 8 kuvaputkitelevisiota, 8 CCTV valvontakameraa.

Emilia Tanner, ’Light Recordings’ - auringonvalolla käsitelty paperi.

Inka Nieminen, ’Siphonoglyph’

Inka Nieminen

Inka Nieminen

Pekka Sassi, ’Favourite colours’ - video, 30 min. (Jossa vaaleanpunainen väri haipuu pois.)

Catarina Ryöppy

Catarina Ryöppy, ’Kasta sormesi veteen. Kosketa märällä sormella kuvien mattaa lasia. Näetkö?’

Catarina Ryöppy (kuvaa koskettu märällä sormella)

Yleiskuva 1-kerroksesta, jossa pitkät paperit roikkuvat katosta.

Petri Eskelinen, ’Laskeutuja’ (valo johdon päässä vuoroin laskeutui, vuoroin nousi).

Emilia Tanner, ’Aether’

Emilia Tanner, ’Aether’ - yksityiskohta; käsin rei’itys paperille

Emilia Tanner, ’Aether’ - yksityiskohta.

E-P:n Maakuntamuseossa

 

Tämä museoalue on Seinäjoen Törnävällä, ihan siinä Törnävän kartanon ympäristössä, josta jo kirjoittelinkin. Tosin nykyään virallinen nimi on Etelä-Pohjanmaan museo, joka kuuluu yhtenä Seinäjoen museoihin. Tylsiä nimenmuutoksia sellaiset. Ja koska minä elän vanhassa ajassa, niin puhun siitä edelleen vanhalla nimellä ja sillä sipuli.

Kartanoa vastapäätä on kaksi vaaleanpunaiseksi rapattua pienehköä taloa, joita kutsutaan punatulkuiksi. Niissä on ihan alun perin asunut ruukin seppiä perheineen. Tätä nykyä niissä on museointeriöörejä ja toinen niistä on sisustettu kauniisti pehtoorin asunnoksi, jollainen täällä kyllä myös oli, mutta vasta niiden seppien jälkeen.

Minusta täällä on aina ollut jotenkin tosi kiva tunnelma, sellainen rauhallinen ja ystävällinen. Voi olla, että punatulkuissa ei ole koskaan tapahtunut mitään kovin traagista ja siksi henki on säilynyt hyvänä. Olen käynyt täällä ensimmäisen kerran suunnilleen vuonna 1977, kun isä toi meidät tänne museokierrokselle.

Punatulkut on rakennettu ihan 1800-luvun alussa. Kerrotaan, että niiden seinissä on rappaus, jossa on käytetty kauraa. Olen ajatellut sen kaurapuurona ja edelleen huvitun ajatuksesta, että joku talo on rakennettu kaurapuurosta. Kummassakin punatulkussa on ollut asunto neljälle seppäperheelle. Yksi ensimmäisiä seppiä täällä oli seppämestari Lindberg Ulrica-vaimoineen. He olivat molemmat syntyneet 1780-luvulla, joten he olivat siihen aikaan vasta parikymppinen nuori perhe.

Tämä penkin ja karmihyllyn yhdistelmä on mielestäni huikea! Olen aina juuttunut vain katsomaan sitä ja ihmettelemään. Mitään tuollaista ei kukaan vaivaudu nykyään enää tekemään. 1820-luvulla täällä asui mm seppämestari Anders Forsberg, josta pappi ei ole oikein tiennyt, että onko hän syntynyt Ruotsissa vai Oravaisten Kimon ruukilla. Hänen vaimonsa Brita Pehrsdotter on joka tapauksessa syntynyt Ruotsissa, siitä pappikin oli varma. He ovat jo viisissä kymmenissä ja heillä on kahdeksan lasta.

Ulkomuseon päärakennus Liinamaan tupa on siirretty Törnävälle Ylihärmästä 1968. Alkujaan se on rakennettu 1837. Joskus sanottiin, että siinä olisi asunut pastori Carl Gustaf von Essen perheineen (1850-60-luvuilla), mutta itse löydän papin perheen kylläkin Iisakas-nimisestä talosta, en Liinamaasta. Samassa Keskikylässä nuo talot tosin on olleet ja voihan olla, että pappikin on tässä jonkun aikaa asunut.

Museon Kivinavetassa on näyttely pohjalaisista elokuvista. Pakko myöntää; kyllä ne vaan on aina sykähdyttäneet aivan erityisesti! Kuvassa Pohjalaisia-elokuvan päätähti Eino Kaipainen Jussin roolissa vuonna 1936. ’Eikan’ vastanäyttelijänä Liisan roolissa näytteli Laila Rihte. Jos miehestä on olemassa prototyyppi, niin se on ehdottomasti Eikka! Kaikkien miesten johtotähti, sanon minä. Niin komea ja miehekäs!

Uudemmista Pohjalaiselokuvista yksi parhaita on Härmä. Sen on ohjannut JP Siili ja se sai ensi-iltansa Kauhavalla 2012. Pääosissa nähtiin Lauri Tilkanen, Mikko Leppilampi, Pamela Tola, Aku Hirviniemi, Eero Milonoff, Esko Salminen ja Lena Meriläinen. Kylmät väreet menee, kun ajattelenkin elokuvan tarinaa. Puvustus ja lavastus oli kaunista ja repliikit uskottavan pohjalaisia. (Ne murrevirheet elokuvissa riipii aina kuulkaa pohjalaista selkäpiistä, niin kuin lasilla raapisi metallilautasta! Yksikin kirjain jos menee väärin, niin meikäläinen kiemurtelee tuskissaan sohvan alla!)

Viimeinen silmäys museorakennuksiin ulkomuseon saunassa. Savusauna Kuortaneen Ekolankylästä, 1870-luku. Ihastuin tuohon miten valo osuu esineisiin ja mitkä värit esineissä hehkuu. Myös muodot ja materiaalit hivelevät silmää. Saisipa saunoa tämmöisessä paikassa!

Onnea ja tragediaa Törnävän kartanossa

 

Kävin tänä kesänä myös Törnävän kartanossa, siellä Wasastjernojen kodissa, joka on Seinäjoella, keskellä Provinssirockin aluetta. Eli kaikki niillä festareilla käyneet, ovat varmasti kulkeneet kartanon ohitse. Tämä on yksi harvoja Etelä-Pohjanmaan kartanoita ja siksikin aika kiinnostava. Kartano ei ole mitenkään jatkuvasti auki ja sen takia olenkin käynyt täällä viimeksi ehkä vuonna 1989.

Ulkokuvaa en halunnut ottaa, sillä kartano oli kuorrutettu rakennustelineillä ilmeisen kattorempan vuoksi, mutta vanhasta kuvasta näkee millainen rakennus on kyseessä. Väritys on kelta-valkoinen, mutta alunperin päärakennuksen vanha osa on ollut punamullattu.

Kartano on valmistunut viimeistään 1806, eikä sen suunnittelijasta ole tietoa. Aikaisemmin oletettiin Engelin suunnitelleen kartanon, mutta se on osoittautunut mahdottomaksi. Kartano on hirsirakenteinen ja sen kaksikerroksinen keskiosa on rakennuksen vanhinta osaa.

Rapatut L:n muotoiset siipiosat on suunnitellut paroni Carl Rosenkampff ja ne rakennettiin 1833-34. Viimeisessä rakennusvaiheessa kartano sai lasiverannan, jonka suunnitteli arkkitehti G.Th. Chiewitz 1850-luvulla. Hän tilasi ikkunaruudut henkilökohtaisesti Nuutajärven lasitehtaalta.

Kartano syntyi ruukinkartanoksi, kuten niin monet kartanot eteläisemmässäkin Suomessa. Täällä ensimmäiseen vaiheeseen kuului 1798 perustettu rautaruukki. Toisessa vaiheessa perustettiin ruutitehdas 1825. 1800-luvun kuluessa kartanosta kehittyi Etelä-Pohjanmaan maatalouden keskus, maanviljelyn ja karjanhoidon mallitila.

Törnävän kartano oli alunperin nimeltään Östermyra, Itäneva tai Itäsuo. Seinäjokea ei varsinaisesti ollut tuolloin nykyisessä mielessä olemassa, vaan rautaruukki perustettiin Ilmajoen pitäjään, Seinäjoen Tikkukosken rantaan. Törnävä-nimi tuli käyttöön vasta 1900-luvun alussa, kun asessori Törnudd osti kartanon konkurssihuutokaupasta ja nimesi sen sukunsa kotipaikan Tyrnävän mukaan.

Puutarha valmistui 1835 puutarhuri Kuulan johdolla ja Wasastjerna kutsuttiin myös Suomen puutarhaviljely-yhdistyksen jäseneksi. Yhdistys on perustettu 1837 Turussa ja se on Suomen ensimmäinen varsinainen alansa seura. Seuran jäsenet kuuluivat lähes poikkeuksetta yläluokkaan. Suomen ensimmäinen puutarhanäyttely järjestettiin Kupittaalla 1841. Seuran koulusta valmistuivat ensimmäiset oppilaat 1842.

Patronessa Mathilda Wasastjerna, o.s. Donner, 1825-1897. Hedvig Mathilda oli Kokkolan suurkauppiaan Anders Donnerin tytär, ja myös Jörn Donnerin isoisän sisar. Hänellä ja Gustaf Augustilla oli kymmenen lasta, joista yksi kuoli vauvana ja yksi hukkumalla 12-vuotiaana, loput elivät aikuiseksi. Liitto oli onnellinen, mikä ei tuohon aikaan ollut mikään itsestäänselvyys edes paremmissa piireissä.

Patruuna Gustaf August Wasastjerna 1823-1905. Hän edusti kolmatta polvea ruukinpatruunoiden sarjassa tässä kartanossa. Hänestä tuli kartanon isäntä 26-vuotiaana, vuonna 1849. Hän peri isältään suunnattoman omaisuuden ja oli aikanaan yksi Suomen rikkaimmista miehistä. Hänen aikaansa sijoittui sekä ruudin tuotannon huippukausi, että loppuminen. Häntä kiinnosti kuitenkin pääasiassa maatalouden kehittäminen. 1880-luvulla kartanossa oli 1200 hehtaaria viljelysmaata ja lähes 4000 hehtaaria metsää.

Gustaf August rakennutti ruukille useita myllyjä, sahan, tiilitehtaan, meijerin ja oluttehtaan. Ruukilla oli myös karjanhoito- ja meijerikoulu, sekä kivinavetassa lähes 300-päinen karja. Hän ajoi Seinäjoen itsenäistymistä, oli perustamassa seurakunnalle omaa kirkkoa (Sjoen vanha kirkko, joka oli alun perin ruutivarasto) ja vaikutti rautatien kulkemiseen Seinäjoen kautta.

Myös Mathilda oli hyvin kultturelli patronessa. Hän oli erittäin lahjakas laulaja ja olisi voinut luoda oopperalaulajan uran Euroopassa, jos hänen isänsä olisi antanut luvan. Puutarhanhoito oli hänen rakkaimpia harrastuksiaan ja hänen luomaansa puutarhaa tultiin katsomaan kaukaakin. Voidaan sanoa, että hän loi kartanosta aidon aateliskartanon, jossa oli vilkasta seuraelämää. Tuohon aikaan kartano oli seutukunnan sosiaalisen elämän keskus.

1860-luvulla Suomea koettelivat talouslama ja suuret katovuodet. Se kaatoi monia suurliikemiehiä, joka oli onnettomuudeksi myös Gustaf Augustille, koska hän oli avokätisesti lainannut rahaa heille. Hänen takaamiensa lainojen turvin oli perustettu myös mm Tampella, joka ajautui vaikeuksiin ja Gustaf August joutui yksin vastaamaan veloista. Hänen vävynsä, Anders Donnerin johtama vakavarainen kauppahuone kaatui 1867, joka oli takaajana toimineelle Gustaf Augustille lopulta liikaa. Kaksi peräkkäistä katovuotta oli kuolinisku kartanolle myös maanviljelyksen kannalta.

Vuonna 1880 Östermyran tehtaalla pidettiin suuri julkinen huutokauppa. Gustaf Augustin ei tarvinnut muuttaa pois kartanolta, sillä uusi omistaja Yhdyspankki palkkasi hänet tilanhoitajaksi. Hänen kuitenkin onnistui hankkia vanhimmalle pojalleen Albinille takuut, jotta poika pystyi ostamaan tilan takaisin Yhdyspankilta vuoden kuluttua. Poika Albin omisti tilan virallisesti, mutta isä toimi edelleen patruunana.

Velkataakka painoi ja ruukin sekä maatilan ylläpito oli raskasta. Vuonna 1881 Albin luovutti virallisen omistusoikeuden nuoremmalle veljelleen Gustaf Augustille (isänsä kaimalle) eli Atelle. Taloudelliset vaikeudet kuitenkin jatkuivat ja suku menetti kartanon toistamiseen vuonna 1890.

Kartanon salissa seisoo Ilmajokelaisen kellomestari Salomon Könni-Pohdon noin 1830-luvulla valmistama kello. Kello on seitsenviisarinen kalenterikello, joka mittaa sekunnit, minuutit, tunnit, viikonpäivät, kuukaudet, kuukaudenpäivät ja kuun eri vaiheet. Kello käy viikon yhdellä vedolla. Erikoisuutena siinä on ’repetöörinööri’ eli kansanomaisesti kusinaru, joka toistaa viimeisen lyönnin. Yrjö Könni määräsi testamentissaan, että jolleivat hänen tyttärensä halua lunastaa kelloa, on sitä tarjottava Säästöpankin toimitusjohtajalle Jussi Joupille. Muutaman mutkan kautta se näin päätyi kartanoon, arvoiseensa miljööseen.

Palataanpa vielä Gustaf Augustin ja Matildan viimeisiin vuosiin. He muuttivat kartanolta poikansa Alexanderin tilalle Nurmon Loukoon. Matildan kuoleman jälkeen 1897, Gustaf August siirtyi viettämään vanhuusvuosiaan omistamalleen Peräseinäjoen Kärjen tilalle, missä hän voimiensa mukaan harrasti yhä maanviljelystä. Surullinen loppu hänelle tuli vuonna 1905, kun taloudenhoitajan ollessa kirkossa, eräs paikkakunnalle pesiytynyt peltiseppä juopuneena pahoinpiteli hänet. Muutamaa päivää myöhemmin Gustaf August nukkui ikiuneen.

Tämä kaappikello on 1800-luvulta, mutta sen tekijästä ei ole varmuutta. Sekään ei alunperin sijainnut kartanossa, vaan päätyi sinne mutkien kautta vasta 1992. Kartanon nykyiset huonekalut ja tekstiilit on saatu lahjoituksena ja talletuksina vakuutusneuvos Herman ja Maija Paavilaisen kokoelmista. Vitriineissä oli muutamia Wasastjernoille kuuluneita esineitä, joita on saatu ostettua kartanolle huutokaupoista. Muuta alkuperäistä täällä ei juuri ole, mutta paikka on silti käynnin arvoinen. Ja kahvion mansikkakakku oli yksi parhaista, joita olen ikinä syönyt!

Kulkutautisairaalalla

 

Kuljeskelin kulkutautisairaalan ohi yhtenä päivänä ja päätin oikaista pihan läpi ja näpsiä vielä muutamia kuvia, ennen kuin siellä tulee suuria muutoksia.

Pidän tästä luovasta ja taiteellisesta korttelista. Kaupunki on kuitenkin nyt myynyt korttelin suojellut rakennukset ja ehtona on, että ne tulee remontoida kolmen vuoden sisällä, muuten tulee miljoonan euron sakko. Mutta paikan historia on myös kiinnostava.

Sairaala perustettiin 1890-luvulla ja ensimmäiset rakennukset, talousrakennus, desinfioimisrakennus, sairaalapaviljonki, ruumishuone ja tarkastuspaljonki, ovat arkkitehti Onni Tarjanteen suunnittelemia. Ensimmäinen rakennusvaihe valmistui 1897. Samaan aikaan Tarjanne suunnitteli Helsingin Marian sairaalan toisen rakennusvaiheen, johon kuuluneet kolme kulkutautipaviljonkia ovat identtiset Tampereen paviljonkien kanssa.

Toisessa rakennusvaiheessa Birger Federley suunnitteli uuden potilaspaviljongin, eli tulirokko-osaston, kärysaunan ja vajan. Nämä rakennukset valmistuivat 1910. Tulirokko-osaston huoneet oli suunniteltu kahdelle tai neljälle hengelle. Uudistuksena tässä rakennusvaiheessa oli mm vesikeskuslämmitys. Kärysaunassa kärytettiin eli desinfiointiin potilaat, heidän perheensä ja vaatteensa, samalla kun heidän kotinsa puhdistettiin.

Vuonna 1912 Lambert Petterson suunnitteli tontille puisen piharakennuksen. 1950-luvulla Strömmer, Ilveskoski ja Kolho suunnittelivat tontin rakennuksille monia muutoksia. Esimerkiksi tulirokko-osasto peruskorjattiin täysin ja sitä korotettiin kerroksella ja kärysauna muutettiin tavalliseksi saunaksi.

Katse osui ihanaan toivotukseen: ”Toivon sinulle aurinkoa, valoa, toivoa ja kauneutta elämääsi!” Tämä sai hymyn huulille ja lämpimän läikähdyksen sisimpään. Valoa on, se pitää vain huomata!

Tämä piha on yksi Tampereen parhaista ja monipuolisimmista taidepaikoista! Ja täysin ilman pääsymaksuja tai mitään pönötyksiä. 

Sairaalan nimi oli muutettu Pyynikin sairaalaksi 1959 ja muuttoa Hatanpäälle suunniteltiin vuosikymmeniä. Vihdoin vuonna 1985 sairaalatoiminta loppui. Suurimpana syynä tähän olivat epäkäytännölliset tilat; tulirokko-osastossa ei ollut hissiä ja puupaviljongit olivat paloherkkiä.

Vuonna 1986 myönnettiin purkulupa neljälle puurakennukselle; kahdelle potilaspaviljongille, ruumishuoneelle ja tarkastusosastolle. Aluksi tulirokko-osasto jäi tyhjilleen ja siellä alkoi majailla asunnottomia ja alkoholisteja. Putket jäätyivät ja vesivahinkoja sattui. Opiskelijajärjestöjen asuntoaktivistit suunnittelivat rakennuksen valtaamista. Sitä ei kuitenkaan ehditty toteuttaa, sillä keväällä 1987 rakennus vuokrattiin TOASille ja se toimi opiskelija-asuntolana vuoteen 2009.

Nykyään tontilla on jäljellä viisi eri-ikäistä rakennusta; punatiilinen entinen talousrakennus vuodelta 1895, entinen desinfioimislaitos-piharakennus vuodelta 1892, valkoiseksi rapattu entinen tulirokko-osasto vuodelta 1909 (muutoksia 1950-luvulla), entinen kärysauna vuodelta 1909 ja entinen lämpökeskus vuodelta 1951.

Punatiilinen talousrakennus toimi sosiaaliviraston kotipalvelutoimistona. Myöhemmin tilat vuokrattiin musiikkiopistolle ja kellaritiloissa toimi partiolaisten varasto. Kärysauna oli alkoholistien A-killan käytössä ja desinfioimislaitoksessa toimi Marttojen tuoremehuasema, sekä kierrätyskeskus.

Nyt vaan peukut pystyyn sen tulevaisuuden suhteen! Mitä täällä nyt voisi olla…? Asuntoja? Kulttuuritiloja? Toimistoja? Hotelli? Sekalaista?