.

.

26.7.2026

Kulkutautisairaalalla

 

Kuljeskelin kulkutautisairaalan ohi yhtenä päivänä ja päätin oikaista pihan läpi ja näpsiä vielä muutamia kuvia, ennen kuin siellä tulee suuria muutoksia.


Pidän tästä luovasta ja taiteellisesta korttelista. Kaupunki on kuitenkin nyt myynyt korttelin suojellut rakennukset ja ehtona on, että ne tulee remontoida kolmen vuoden sisällä, muuten tulee miljoonan euron sakko. Mutta paikan historia on myös kiinnostava.


Sairaala perustettiin 1890-luvulla ja ensimmäiset rakennukset, talousrakennus, desinfioimisrakennus, sairaalapaviljonki, ruumishuone ja tarkastuspaljonki, ovat arkkitehti Onni Tarjanteen suunnittelemia. Ensimmäinen rakennusvaihe valmistui 1897. Samaan aikaan Tarjanne suunnitteli Helsingin Marian sairaalan toisen rakennusvaiheen, johon kuuluneet kolme kulkutautipaviljonkia ovat identtiset Tampereen paviljonkien kanssa.


Toisessa rakennusvaiheessa Birger Federley suunnitteli uuden potilaspaviljongin, eli tulirokko-osaston, kärysaunan ja vajan. Nämä rakennukset valmistuivat 1910. Tulirokko-osaston huoneet oli suunniteltu kahdelle tai neljälle hengelle. Uudistuksena tässä rakennusvaiheessa oli mm vesikeskuslämmitys. Kärysaunassa kärytettiin eli desinfiointiin potilaat, heidän perheensä ja vaatteensa, samalla kun heidän kotinsa puhdistettiin.


Vuonna 1912 Lambert Petterson suunnitteli tontille puisen piharakennuksen. 1950-luvulla Strömmer, Ilveskoski ja Kolho suunnittelivat tontin rakennuksille monia muutoksia. Esimerkiksi tulirokko-osasto peruskorjattiin täysin ja sitä korotettiin kerroksella ja kärysauna muutettiin tavalliseksi saunaksi.


Katse osui ihanaan toivotukseen: ”Toivon sinulle aurinkoa, valoa, toivoa ja kauneutta elämääsi!” Tämä sai hymyn huulille ja lämpimän läikähdyksen sisimpään. Valoa on, se pitää vain huomata!


Tämä piha on yksi Tampereen parhaista ja monipuolisimmista taidepaikoista! Ja täysin ilman pääsymaksuja tai mitään pönötyksiä. 


Sairaalan nimi oli muutettu Pyynikin sairaalaksi 1959 ja muuttoa Hatanpäälle suunniteltiin vuosikymmeniä. Vihdoin vuonna 1985 sairaalatoiminta loppui. Suurimpana syynä tähän olivat epäkäytännölliset tilat; tulirokko-osastossa ei ollut hissiä ja puupaviljongit olivat paloherkkiä.


Vuonna 1986 myönnettiin purkulupa neljälle puurakennukselle; kahdelle potilaspaviljongille, ruumishuoneelle ja tarkastusosastolle. Aluksi tulirokko-osasto jäi tyhjilleen ja siellä alkoi majailla asunnottomia ja alkoholisteja. Putket jäätyivät ja vesivahinkoja sattui. Opiskelijajärjestöjen asuntoaktivistit suunnittelivat rakennuksen valtaamista. Sitä ei kuitenkaan ehditty toteuttaa, sillä keväällä 1987 rakennus vuokrattiin TOASille ja se toimi opiskelija-asuntolana vuoteen 2009.


Nykyään tontilla on jäljellä viisi eri-ikäistä rakennusta; punatiilinen entinen talousrakennus vuodelta 1895, entinen desinfioimislaitos-piharakennus vuodelta 1892, valkoiseksi rapattu entinen tulirokko-osasto vuodelta 1909 (muutoksia 1950-luvulla), entinen kärysauna vuodelta 1909 ja entinen lämpökeskus vuodelta 1951.


Punatiilinen talousrakennus toimi sosiaaliviraston kotipalvelutoimistona. Myöhemmin tilat vuokrattiin musiikkiopistolle ja kellaritiloissa toimi partiolaisten varasto. Kärysauna oli alkoholistien A-killan käytössä ja desinfioimislaitoksessa toimi Marttojen tuoremehuasema, sekä kierrätyskeskus.


Nyt vaan peukut pystyyn sen tulevaisuuden suhteen! Mitä täällä nyt voisi olla…? Asuntoja? Kulttuuritiloja? Toimistoja? Hotelli? Sekalaista?


Ei kommentteja: