Kolme viikkoa takana, yksi edessä!
Mikä mahtava työkokemus, mutta myös suuren koti-ikävän aika.
Olen oppinut paljon työsaralla taas kerran. Olen myös edistynyt sukututkimuksen kanssa;
tavannut sukulaistakin yli kymmenen vuoden jälkeen. En olisi parikymppisenä uskonut sanovani näin, (koska olin silloin vielä tavattoman ujo ja arka) mutta on ihana luoda uusia suhteita ja tavata sukua pitkienkin taukojen jälkeen!
On ollut myös uusi kokemus huomata miten valtavasti kaipaan niin monia kodin pieniäkin juttuja. Kaikkia niitä arjen jalkoihin hukkuvia itsestäänselvyyksiä, joita ei saisi koskaan huitaista itsestään selvien asioiden joukkoon. Kodin tuoksua, puutarhan vaatimattomiakin kolkkia, keittiön omaa tarkkaa järjestystä (eikä se silti ole sama kuin olla järjestyksessä!),
Ikiomaa uniikkia saunaa, sitä että voi valita minkä tahansa vaatteen jonka omistaa eikä vain niitä jotka on jaksanut rehata mukanaan. Että voi napsauttaa television auki ja katsella ruokaohjelmaa tai mitä ikinä sieltä sillä hetkellä tuleekaan, sitä että ei tarvitse varoa askeliaan alakerran naapurin vuoksi, että voi ylipäätään olla niin vapaasti kuin ikinä tahtoo ja vaikka nauttia täydellisestä hiljaisuudesta.
Puhumattakaan kumppanin läheisyydestä, katseista ja sanoista muutenkin kuin puhelimessa! Siitä että voi sanoa hänelle päivän kuulumiset ja ajatukset ja höpötykset oikopäätä.
Viimeisen viikon varalle olen ohjelmoinut alkuviikon kalenterini täyteen; sillä tavalla joka aamu on jotakin erikoista tiedossa, jotakin mukavaa odotettavaa työpäivän jälkeen. Aika menee nopeasti ja mieli pysyy positiivisena. Henkinen aamukampa laskee piikkejä joka aamu kun havahdun hereille.
Enää viisi aamua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti