Korona ei saanut minua pois tolaltani, vaikka yli vuoden seurasinkin päivittäin uutisia televisiosta silmät pyöreinä ja kaksi vuotta päivittäin koronakäyriä ja tilastoja netistä. Halusin olla kartalla siitä, missä mennään. En silti ollut toivoton tai kauhuissani. Ajattelin, että tämä on jotain ennenkokematonta omassa elämässäni, jotain sellaista jota ei osannut odottaakaan, sillä meidät lapset tuuditettiin jo 80-luvulla siihen, että maailman taudit on selätetty ja olemme turvassa. Toki oli hirveää katsoa suuria kuolleisuuslukuja ja eri maiden paniikinomaista tilannetta koronan kourissa.
Heti perään (vaikka korona ei olekaan mihinkään loppunut) astui näyttämölle sota, joka on muualla, mutta koskettaa meitä aavistamattoman paljon. Se koskettaa meitä, koska olemme rajanaapuri ja ainakin minä ajattelen, että tuo kaikki voisi tapahtua myös meille. Se koskettaa meitä, koska olemme Naton kynnyksellä ja koskisi vaikka emme olisikaan. Se koskettaa meitä, sillä joka vuosisadalla, aina 1000-luvulta lähtien, idästä on hyökätty nykyisen Suomen alueelle vähintään kerran. Esimerkiksi 1500-luvulla käytiin ns ”Pitkä viha”, joka kesti 25 vuotta. Eipä ihme, että täällä ollaan ikuisesti epäluuloisia ja varuillaan.
Olen koettanut olla puhumatta täällä kovinkaan paljon koronasta. Olen vältellyt murehtimasta sotaa kovin paljon. Ensinnäkin, koska minun murehtimiseni ei auta yhtään ja se saa oman oloni vain pahemmaksi. Mutta nyt olen nähnyt unta, jossa koetin piiloutua sotilailta epätoivoisesti. Unen näkeminen ainakin kertoo siitä, että alitajunnassani olen aika pirun huolissani. Ja vaikka kukaan ei ikinä enää hyökkäisikään tänne, edessä on energiakriisin aiheuttama epävarma talvi. Ensimmäistä kertaa ikinä toivon, että pakkanen ei ole aivan kauhea. Tämä vaikuttaa rahatilanteeseen ja sitä kautta lähes kaikkeen. Mutta myös kaikenlainen tietoliikennehäirintä arveluttaa. Entä jos rahaa ei saa ulos pankista? Entä jos ruokakaupat ja bensa-asemat, sairaalat ja ylipäätään netti (jolla hoidamme laskut ja kaikki työasiat yms) yhtäkkiä menee jumiin? Ja pahinta kaikista; entä jos tulee hallitsematon kaaos?
Tai ei, pahin skenaario on tietysti ydinsota. Sen jälkeistä aikaa en osaa edes kuvitella. Tosi ahdistavaa! Siksi koetan keskittyä aivan tavallisiin asioihin; käsitöihin, musiikkiin, tulevaisuuden suunnitteluun, pieniin arjen askareisiin. Koetan lakaista ikävät visiot päättäväisesti pois mielestä. Silti seuraan uutisia, sillä en halua olla kuutamolla kaikesta. Kerro, oletko sinä ahdistunut, huolissasi? Miten käsittelet nämä tunteet? Oletko lamaantunut vai koetatko aktiivisesti unohtaa pahat asiat? Jos on vinkkejä positiiviseen mieleen, kerro sekin!
2 kommenttia:
Ihme kyllä, en ole lamaantunut. Ukrainan sota on kyllä tuntunut paljon ”konkreettisemmalta” kuin kauempana käydyt sodat. Länsimaiden solidaarinen tuki ja Natoon liittymistoimet ehkä on tuonut ajatuksen yhteisestä rintamasta Venäjän mielivaltaista toimintaa vastaan.
Korona pelotti alussa, ennen kuin rokotteita oli saatavilla. Kaikkia viranomaisohjeita noudatettiin. Onneksi sairastuin siihen vasta elokuussa, kun rokotesarja oli täysi ja tautimuoto oli laantunut, ja muu perhe on pysynyt terveenä.
Valtava sähkön hinnan nouseminen säikäytti, mutta onneksi jonkinlainen hintakatto tuli paikalliselta yhtiöltä, vaikka hinta rutkasti nousee nytkin. Sähkölämmitystä on onneksi vähän tukemassa ilmalämpöpumppu ja kaakeliuuni sekä puilla lämmitettävä kiuas vesivaippoineen. Huonelämpö on aina ollut alhainen ja suihkussakäynti ollut nopeaa, mutta edelleen niistä on yritettävä nipistää pois. Toivottavasti sähköntuotannossa kehitetään nyt innovaatioita, jotta omavaraisuus kasvaa ja samalla kiinnitetään huomiota ilmastovaikutuksiin.
Nyt on ollut kyllä maailmassa kriisiä toisensa perään, mutta niinhän se tosiaan maailmassa on aina käynyt. Kuitenkin sodat loppuvat, tiede kehittyy, ongelmat selätetään yhteistyöllä. En ole luonteeltani optimisti, pikemminkin realisti, mutta jonkinlainen usko kehitykseen ja tähän ihmiskuntaan on kai vaan oltava, ettei vaivu synkkyyteen. Ja kuten sanoit, asioihin ei voi murehtimisella vaikuttaa ja iloa tuottavia asioitakin voi löytää joka päivä.
Joululainen; Kiitos pitkästä vastauksesta! Minustakin ajatus jonkinlaisesta yhteisestä henkisestä rintamasta Venäjän toimintaa vastaan on ollut vahva! Ja minusta sodan koskettavuus verrattuna jossain muualla käytävään sotaan on aika ilmeinen. Jos esim Englannilla ja Kanadalla olisi sota keskenään, se ei koskettaisi meitä lainkaan muuta kuin empaattisella tasolla. Ei tarvitsisi pelätä että se voi levitä tänne.
Koronarokotteet on meilläkin luoneet rauhaa. Vaikka tauti ei pelota hysteerisesti, se voi silti perussairauksien kirjoon lisättynä olla hyvin huono juttu. Emme ole tietääksemme sairastuneet.
Minäkin toivon innovaatioita kriisien keskellä. Esim ilman koronaa en olisi ikinä.voinut tehdä vanhassa työssäni etätyötä ja nyt se on pienissä määrin siellä normi. Ensi talvi on kyllä suuri mysteeri, että miten siitä selvitään kahden talon osalta, mutta koetetaan tiukentaa entisestään kuluttamista.
Minä en tiedä olenko optimisti vai pessimisti, ehkä mieluiten kuvittelen olevani optimisti, mutta käytännössä olen kyllä usein realisti. Minä uskon ihmiskuntaan kyllä. Oikeastaan joskus vähän ärsyttääkin se, kun mikään ei muka riitä. Että aina puhutaan vaan siitä mitä pahaa ihminen on tehnyt luonnolle, mutta ei koskaan samassa lauseessa pohdita, että onhan sitä paljon hyvääkin.
Mukavaa viikkoa sinulle! 😊
Lähetä kommentti