Mulla on outo kyky, taikka outoja kokemuksia eräästä asiasta. Nimittäin silloin tällöin, kun kuljen pyörällä tai kävellen pimeällä katuvalojen ohi, yksi niistä sammuu kohdalla. Kiinnitin tähän huomiota jo teininä, kun pyöräilin perjantai-iltaisin kylille. Monta kertaa yks tietty lamppu sammui juuri kun olin siitä parin metrin päässä tai ihan kohdalla. Ihmettelin asiaa kun se alkoi toistua ja aloin tarkkailla tilannetta. Jos mun edellä vaikkapa 50m päässä ajoi joku, niin lamppu ei koskaan sammunut hänen kohdallaan, vaan vasta kun minä tulin kohdalle. Sitten aloin katsoa taakseni. Lamppu yleensä syttyi uudelleen, kun olin ajanut muutaman kymmenen metriä eteenpäin. Ja jos mun perässä kauempana ajoi joku, niin lamppu paloi ihan normaalisti hänen kohdallaan. Se lamppu siis reagoi aina vain mun ohi ajamiseen, ei kehenkään muuhun. Ajoin ihan tavallisesti, en röykyyttänyt pyörää, huudattanut musiikkia tai tehnyt mitään poikkeavaa. Siinä oli asfalttia, joten maa ei tärissyt ohi ajaessa, enkä käynyt potkimassa lyhtypylvästä (kuten netissä jotkut ehdottaa syyksi tälle ilmiölle.)
Teini-iän jälkeen tuli monen kymmenen vuoden tauko tähän, ehkä koska en kulkenut pimeällä juurikaan. Kolmisen vuotta sitten, kun kävelin lapsuudenmaisemissa eräällä asuntoalueella talvella yöaikaan, eräs lamppu sammui kohdallani. Kun olin kävellyt eteenpäin ja katsoin taakseni, se paloi taas normaalisti, eli valo ei värissyt tai näyttänyt mitään merkkejä siitä, että lamppu tai sen kytkentä on heikko. Pari vuotta sitten kävelin ystävän kanssa lapsuuden kotitalon tiellä ja kerroin hänelle sattumalta tästä jutusta, kun meidän kohdalla sammui yksi lamppu. Me jäätiin siihen kotitalon pihatielle juttelemaan ja nähtiin, kun lamppu syttyi jonkun ajan päästä ja paloi taas ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Nyt viikonloppuna, kun ajoimme miehen kanssa kyläpaikasta takaisin Wiurilaan, yksi matkan alkupään lampuista sammui kohdallani. Mies oli ajanut sen alta hiukan ennen, eikä se reagoinut kuinkaan. Tällä kertaa pyörälläajo oli pimeän tien takia niin haastavaa, etten kääntynyt katsomaan syttyykö lamppu vielä uudelleen.
Olen googletellut tätä ilmiötä ja muutamat ihmiset ihmettelevät tätä keskustelupalstoilla. Moni ei usko koko juttua ja jotkut sanoo, että se on sattumaa. Jotkut taas on sitä mieltä, että lamppu vain luonnollisesti tuli ikänsä päähän (ai aina juuri sillä hetkellä, kun
minä olen kohdalla? Ja fressaantuu sitten kun olen kauempana? Tosi luonnollista joo…). Eilen keksin googlettaa tätä englanniksi ja sieltähän löytyy paljonkin keskustelua aiheesta. Ilmeisesti tämä on harvinainen, mutta tieteellisesti todistamaton ilmiö, jota kutsutaan SLIksi, eli minä olen SLIder. (
SLI = Street Light Interference phenomenon). Olis ihan hiton kiva tietää, mistä tässä on kyse. Mun lapsella on samaa kokemusta, sekä eräällä serkulla. Me olemme kaikki hyvin herkkiä reagoimaan ja tuntemaan asioita. Mutta onko se selitys? Mehän tässä emme reagoi, vaan se penteleen lamppu! Onko lamppu siis myös herkkä, heh heh.
En ole tästä koskaan uskaltanut mainita lääkärille tai psykologille tai muille vastaaville, ettei ne kirjoita mun tietoihin, että potilas kokee harhoja ja elää valhemaailmassa. Vähän sellainen olo kuin olisi noita jossain menneessä ajassa ja pitäisi koettaa tekeytyä normaaliksi. En ole sekaisin, en edes koe, että noina lamppuhetkinä olisin minkään tunnekuohun, innostuksen, stressin sen paremmin kuin vihan tai vitutuksenkaan vallassa. Ihan vaan olen ja se tapahtuu yleensä odottamatta, kun en edes muista koko asian olemassaoloa. Tämä ’kyky’ niputetaan usein monenlaisiin muihin sähkölaitteitten temppuilemisiin, eli netissä porukka kertoo miten kännykän akut tyhjenee hyvin nopeasti, kännykät hajoo normaalia nopeammin ja niin edelleen. Mulla tähän ei liity mitään muuta sähkölaitejuttua, vain tämä lamppu. Olen varmaan jotenkin light SLIder.
Mutta olispa ihan hitsin kiva kuulla jos jollain muullakin on samoja kokemuksia! Tänne voi kommentoida nimettömänä. On hassua, että jos tämmöistä tapahtuu kuitenkin aika monelle, niin se vain kielletään, ettei tuollaista ole, sinä kuvittelet vaan! Ja etenkin, ettei kukaan ala tutkia asiaa! Vai pitääkö mun ryhtyä kuvaamaan mun iltalenkkejä?! Ja loppuun sanon vielä sen, että mua ei pelota noina hetkinä ollenkaan. Katon vaan neutraalisti että jaaha, taas tää juttu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti