Anu Kirkisen koru

Tänään julkaisen yhden niistä kivoista jutuista, joihin viittasin talvella!

Huomasin nimittäin alkuvuodesta, että kartanon vieressä Pajalla on korutaiteilija Anu Kirkisen työhuone. Olin kiinnittänyt jossain vaiheessa huomiota hänen näyttäviin ja mielikuvituksellisiin koruihinsa ja ihastunut suuresti. Päätin ottaa rohkeasti yhteyttä Anuun ja kysyä, tekisikö hän minulle tilauskorun. Sovimme tapaamisen ja kerroin ajatuksistani. Haluan korun minulle tärkeän tädin muistoksi. Kerroin tädin elämäntarinaa ja kuvailin, millainen täti oli luonteeltaan. Näytin myös tädin rannekelloa, josko sen voisi upottaa koruun. Sain asettaa korulle hintakaton. Anu kirjoitti muistiinpanoja, teki suunnitelmaa ja lähetti sähköpostiini luonnosehdotuksen perustellen valintojaan. Idea eteni vaihe vaiheelta, kävin välillä katsomassa korua ja tein Anun pyynnöstä valintoja. Ja nyt ihana koru on valmis! Pidän sen materiaaleista ja väreistä, pidän suuresti vitsistä, joka liittyy koruun, pidän sen kovuudesta ja pehmeydestä, pidän sen tarinasta!

Keskiössä on tädin rippikello, jonka taakse on kaiverrettu hänen nimikirjaimensa - henkilökohtainen esine.

Kello on pysähtynyt - tädin elämä on pysähtynyt meidän maailmassamme.

Punainen väri - naisellisuus ja tädin iloinen elämänasenne.

Hevosenjouhet - symboli maalla asumisesta ja oikeastaan tämä osui vahingossa nappiin myös sillä tavalla, että täti asui noin 9-vuotiaasta lähes 30-vuotiaaksi raviradan lähellä.

Kivihelmi - tädin elämänpolulla oli myös kivikkoista, hyvin kivikkoista, mutta iloinen asenne voitti kuitenkin lopulta!

Samettinauha - koska en laskimoportin vuoksi voi pitää mitään hankaavaa kaulalla.

’Näkkileipää’ - on tädin ja minun välinen salaisuus!

Kiitos Anu, meillä oli ihania keskusteluja ja tunnelma välillämme oli heti rento ja välitön. Tämä ei taida jäädä tähän…