Viikonloppuna ajeltiin Werlasta kohti Jyväskylää, mutkitellen pikkuteitä kuin kevätpörriäinen. Jäätiin yöksi Mikkelintieltä eroavan pikkutien varteen, pienen järven rantaan. Siinä iltaa istuessa ja google mapsia zoomaillessa tuli mieleen, että onkohan eräs Tukholman sukulainen (hän taitaa olla äitin pikkuserkku) mökillään sattumoisin juuri nyt! Pistin hänelle viestiä ja hän soitti, että mökillähän hän on. Hyvänen aika, me ei olla koskaan tavattu ja nyt yhtäkkiä ollaan ihan samoissa maisemissa yhtä aikaa. Joten sille mökille sovittiin vierailu seuraavaksi aamupäiväksi. Miten idyllinen se paikka olikaan! Juuri sellaista maaseutua kuin 70-luvulla vielä näki joka puolella. Siellä on isoäitini äiti Santra vieraillut paljon pikkusiskonsa Ainon luona. Santra tuli metsäpolkuja kutimet käsissä ja perille saavuttuaan kaivoi nuuskarasian esille. Ja sitten alkoi kalkatus ja jaarittelu sisarusten kesken. Pääsisipä sitä näkemään ja kuulemaan!
Mökiltä eteenpäin huristellessa halusin nähdä Pärnämäen, jossa Santra oli asunut useaan kertaan. Rippikoululaisena Hakoselän talossa ja myöhemmin Rieponmäen talossa, josta hän muutti 19-vuotiaana Kotkaan. Joten Pärnämäen huipulla sanoin miehelle, että stoppaa tähän, mä käyn kysymässä tuosta talosta! Tepastelin vanhan talon ovelle, pääsin sisään, sain hyvin ystävällistä kohtelua ja emäntä jopa kaivoi tuvan kaapista jonkun paikallishistoriikin, jossa Santra mainittiin!! Olin ihan pähkinöinä! ”Erikoisia naisihmisiä oli kylällä - Santra ja - -. Edellinen kulki hieromassa kylän emäntäihmisiä…” Waude! Siellä Kotkassa Santra näet meni naimisiin ja muutti sitten nuorikkona Viipuriin, jossa asui noin 20 vuotta. Kesällä 1921 Santran perhe muutti takaisin Joutsaan. Hänen miehensä kuoli Pärnämäessä 1920-luvulla, mutta Santra elätti itsensä kylistä toiseen tepastellen ja emäntiä hieroen. Taidankin pitää Santrasta paljon!
Pärnämäestä poispäin kaasutellessa seuraava kohde oli Hevosniemi. Se on Santran tyttären Ailin kotipakka, jossa minäkin lapsena vierailin muutamaan kertaan. Mamman sisko Aili oli ihastuttavin mummo, jonka tiedän! Iloinen, positiivinen, reipas ja hauska. En ollut käynyt Hevosniemessä 40 vuoteen, joten maisema oli ainakin sikäli muuttunut, että tie oli pienempi kuin muistinkaan. Mutta tuttu talohan sieltä lopuksi tupsahti vastaan! Pihasta oli juuri auto lähdössä kun me ajoimme paikalle, joten nopeasti selvittämään asiaa! Ailin kuoleman (1988) jälkeen yhteys sukulaisiin oli hiipunut ja katkennut sitten kokonaan. Talossa ei asunut enää sukulaisia, mutta onneksi naapurimökin omisti edelleen pikkuserkku! Ystävällinen uusi omistaja päästi minut kurkkaamaan Ailin taloa sisältä ja huonejako olikin yhä sama, leivinuuni oli yhä paikoillaan ja yläkerran portaat yhtä jyrkkinä ja kapeina kuten ennenkin. Aili asui vanhana siellä yläkerrassa Ailin pojan perheen asuessa alhaalla, joten niitäkin portaita olen kulkenut lapsena ylös alas. Tämä ystävällinen uusi omistaja soitti sitten pikkuserkulleni ja nyt minulla on yhteys heihin kaikkiin! Aivan mieletöntä! Uusi omistaja sanoi, että he olivat juuri lähdössä kauppaan, mutta jotain unohtui ja tulivat takaisin. Jos he eivät olisi tulleet, niin enpä olisi saanut vieläkään yhteyttä pikkuserkkuihin! Aika ihmeellinen juttu tämäkin. Vähältä piti, taas kerran!
Ja tässä Santra seisoo mökkinsä pihassa. Kuulin, ettei tuota mökkiä enää ole olemassa, vaan tilalle on rakennettu uusi. Harmi, mutta sehän se nyt olikin odotettavissa. Ihan viimeiset vuotensa Santra asui tyttärensä Ailin luona Hevosniemessä. Vielä viimeisenä elinpäivänään hän kulki kylällä hieromassa ja kuppaamassa, tuli sitten illalla kotiin, saunoi ja kävi levolle. Siitä hän ei enää herännyt ja tytär pesi hänet viimeisen kerran siinä tuvan lattialla arvatenkin aika raskain mielin. Jos Santra olisi elänyt vielä muutaman viikon, hän olisi ehtinyt täyttää 80 vuotta. Oli aika suurien tunteiden kierros täällä Joutsan kylissä! Pääsin lähemmäs Santraa kuin ikinä ennen, sillä Ailin kanssa hänestä ei koskaan ollut puhetta. No, Santra oli kuollut jo 50-luvulla, eli olihan siitä jo aikaakin minun vierailujeni aikaan 80-luvulla. Miten paljon kyseltävää keksisinkään jos tapaisin Ailin nyt! Miksi elämä kulkee tällä tavalla nurinkurisesti, että silloin kun olisi mahdollisuus, ei älyä kysyä ja kun älyäisi kysyä, niin ei enää ole mahdollisuutta. Tämä Joutsan seikkailu oli kuitenkin hyvin merkityksellinen ja ihana! Santra Santra, siinähän sinä oletkin, paljon lähempänä kuin koskaan ennen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti